Vieraskolumni

Poliittista turismia vai pyyteetöntä demokratia-apua?

Vaalitarkkailusta tekee kyseenalaista se, että sitä tekevät pääasiassa valkoiset länsimaalaiset Etelässä ja Aasiassa. Hyväntahtoisuudessaankin tarkkailijat muistuttavat kolonialismista.
Heini Utunen Ziv
6.5.2008

Heini Utunen Ziv Vaalitarkkailu on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien. Länsimaat halusivat tuolloin - jälkikolonialistisena ja kylmän sodan jälkeisenä aikana - juurruttaa demokratian ideaalimallia, länsimaista kotoisin olevaa monipuoluedemokratiaa niin kutsuttuihin siirtymämaihin.

Kiitos Venäjän viimeaikaisten vaalien, vaalitarkkailu on ainakin terminä tullut tutuksi suurelle yleisölle. Alkuvuoden uutisointia ovat leimanneet myös Pakistanin vaaleja edeltäneet ja Kenian vaaleja seuranneet väkivaltaisuudet.

Nykyään vaalitarkkailu liikuttaa jos jonkinnäköisiä toimijoita, jotka ainakin omasta mielestään varmistavat, että vaalit toteutuvat oikeaoppisesti. Kansainväliset järjestöt keskittyvät ennen kaikkea nuoriin demokratioihin. Vaalitarkkailukoneistot ovat kuitenkin paikalla miltei kaikkialla, missä vaalit vaikuttavat merkityksellisiltä maan demokratiakehityksen kannalta.

Yksi aktiivisimmista toimijoista on ETYJ, joka toimii kaikkialla Vancouverista Vladivostokiin. Painopiste on kuitenkin Keski-Aasiassa ja hajonneen Neuvostoliiton alueella. Kentällä häärää sen lisäksi lukuisa joukko valtioiden välisiä järjestöjä, poliittisia ja parlamenttiryhmiä ynnä muita.

Vaaleja tarkkaillaan kulloisenkin valtion kutsusta ja suojeluksessa. Tarkkailevilla organisaatioilla on omat motiivinsa - Euroopan unioni esimerkiksi kytkee vaalitarkkailun osaltaan merkittävän demokratiarahoituksen todentamiseen niin kutsutuissa kolmansissa maissa.

* * *

Kun vaalitarkkailija saapuu keskiaasialaisen peräkylän kansakoululle, hän voi huomata, että vaalihuoneistoa kuormittavat äänestäjien sijasta kansainväliset tarkkailijat. Se ei tietenkään voi olla tarkoituksenmukaista.

Parhaimmillaan vaalitarkkailu on hyvin koordinoitua, ja vaalitarkkailijat ammattimaisesti käyttäytyvää, puolueetonta joukkoa, jotka eivät puutu vaalien suorittamiseen. Vaalitarkkailussa on tärkeää, että lähtijät ovat valmistautuneet työhön huolella ja etenkin tutustuneet paikallisiin olosuhteisiin sekä vaalilainsäädäntöön. On tärkeää huomata, etteivät vaalitarkkailijat ole tarkastamassa, vaan kirjaimellisesti tarkkailemassa. Työn kantavia periaatteita ovat vaaliprosessiin puuttumattomuus ja puolueettomuus.

Vaalitarkkailijat saattavat huomata ja paljastaa vaalivilppejä. Toisaalta pelkkä tarkkailijoiden läsnäolo voi ehkäistä mahdollisia huijauksia. Lisäksi tarkkailijat saattavat olla hyödyllisiä jo vaalien ilmapiirin kannalta - joku pelokas oppositiota kannattava äänestäjä saattaa päättää lähteä uurnille nähdessään puolueettomat tarkkailijat äänestysasemalla.

Tarkkailijat kiinnittävät usein raporteissaan huomiota liian yksityiskohtaisiin ja kulttuurisidonnaisiin asioihin. Huolta kannetaan perheäänestämisestä, jossa siis yleensä vanha pariskunta, joista joko molemmat tai toinen on lukutaidoton, käyvät yhdessä kopissa. Ilman puolisonsa apua moni lukutaidoton tuskin äänestäisi lainkaan. Äänestysasemilta etsitään myös esteettömiä kulkuväyliä - maissa, jossa kenelläkään ei ole varaa pyörätuoliin.

* * *

Hyödyllisintä vaalitarkkailussa vaaleja järjestävän maan kannalta on vaalihallintoon liittyvien suositusten kirjaaminen. Raporteissa tosin korostetaan samoja perusasioita vaaleista toiseen: yhdellä äänestäjällä voi olla vain yksi ääni, äänestäjärekisterien on oltava kunnossa ja vaalilautakunnat on koulutettava työhönsä. Suosituksissa muistutetaan jatkuvasti myös siitä, että kaiken muun pitää olla prosessissa läpinäkyvää, paitsi äänestyslipukkeen. Niitäkin tosin nähdään tämän tästä, valitettavasti.

Jos vaalitarkkailu osaltaan tehostaa vaalijärjestelmää ja vaalien toimittamista, on kansainvälinen yhteisö varmasti saavuttanut sen, mitä on tavoitellut. Toisaalta vaalitarkkailu on vain yksi pieni - ja hyvin tekninen - osa niin sanottua demokratisaatiota. Sitä ei voi ulkopuolelta mihinkään itsenäiseen valtioon kantaa, mutta prosessia voidaan tukea monin tavoin.

Monella tarkkailua laajasti harjoittavalla taholla, kuten Amerikan Yhdysvalloilla, olisi itsellään paljon tehtävää omien vaaliensa kanssa. Kuvaavaa onkin, että valkovenäläiset tarkkailijat löysivät puutteita Norjan vaalijärjestelmästä.

Parhaimmillaan onkin niin, että tarkkailussa oppivat kaikki siihen osallistuvat, niin lähettäjämaat kuin kohdemaat. Vaalitarkkailun ei tule olla länsivaltioiden suorittamaa ylimielistä "päältäkatsomista", vaan aktiivista osallistumista vaalitarkkailun kautta laajempaan demokratiayhteistyöhön.

Kirjoittaja on jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu (kesk.) ja EU:n alueiden komitean ulkosuhde-valiokunnan jäsen. Hän työstää väitöskirjaansa University of Californiassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.