Vieraskolumni

Poliisi pamputtaa valtion nimissä

Jos on valtiolle asiaa, ihmiset eivät tiedä mistä sen löytää.
Rosa Meriläinen
12.12.2013

Vuonna 2011 julkaistun kansalaisbarometrin mukaan kaksi kolmesta työttömästä kokee itsensä syrjityksi tai ulkopuoliseksi. Joka viides yksinhuoltaja kokee olevansa huono-osainen. Kolme neljästä pitää tuloeroja Suomessa liian suurina. Neljännes ei usko oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Uskonsa menettäneet ovat pienituloisimpia, 45-74 -vuotiaita naisia ja työttömiä.

Saman barometrin mukaan yli puolet aikuisista suomalaisista on sitä mieltä, ettei kansalaisten ääni välity poliittiseen päätöksentekoon. Ihmiset ovat kiinnostuneita omiin asioihinsa vaikuttamisen lisäksi yleisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta, mutta moni ei tiedä mitä sille voisi tehdä. Jos on valtiolle asiaa, ihmiset eivät tiedä mistä sen löytää: miten saada äänensä kuuluviin.

* * *

Työskentelin eduskunnassa vuonna korppu ja lerppu. Iso osa kansalaisilta tulleista yhteydenotoista käsitteli asioita, joihin myöskään kansanedustajana ei voinut vaikuttaa. Harrastan edelleen aktiivisesti vaalityötä. Kaduilla kampanjoidessa on helppo havaita, että kansalaisten tiedot järjestäytyneestä yhteiskunnasta ovat heikot. Ihmisillä ei ole käsitystä siitä, mitä päätetään valtuustoissa, mitä eduskunnassa, mitä europarlamentissa. Mitä valtaa on presidentillä, mitä komissiolla. Mitä tarkoittaa oppositio, mitä hallitus.

Sanalla sanoen: ihmiset eivät osaisi edistää aatettaan vaikka haluaisivat.

Suomalaiset eivät kuitenkaan luovuta helpolla. Autuaan kujalla olevat ihmiset tekevät reippaasti sen, minkä pystyvät. Suomalaiset ovat esimerkiksi ahkeria lahjoittajia. Voimakaskaan kokemus perustavanlaatuisesta vääryydestä, kuten tuloeroista, ei kuitenkaan rohkaise ihmisiä barrikadeille. Olen nuorempana osallistunut lukuisten protestimielenosoituksien järjestämiseen. Se oli verraten turhauttavaa. Paikalle saapui parhaimmillaankin vain muutama sata ihmistä ja huomiota saivat lähinnä ne, jotka rähisivät.

Mielenosoituksen järjestämisen perusidea on tuoda oma mielipide julki kanssakansalaisille ja median kautta tiedoksi myös päätöksentekijöille. Useimmiten ainoa paikalla oleva taho korvineen on kuitenkin poliisi.

Itsenäisyyspäivän kiakkovierasjuhlijoilla oli harvinainen two-in-one –tilanne, kun poliisin lisäksi näköetäisyydellä oli koreissa puvussaan myös koko kansallinen eliitti. Tämä on kansainvälisestikin harvinaista herkkua, joten mielenosoituksessa ei ollut maailmanpoliittisesti mitään kovin eriskummallista ja yllättävää.

* * *

Mutta miksi puhutella poliisia? Suomalaisten enemmistö luottaa poliisiin. Epäluuloinen vähemmistökin uskaltaa kääntyä poliisin puoleen jouduttuaan rikoksen uhriksi. Tein nuorena henkilönä tutkimusta huume-ehtoisista tutkintovangeista eli tyypeistä, joiden syytelistasta löytyi jotain huumeisiin viittaavaa. Vain yksi pitkän linjan pirikauppias väitti, ettei tekisi rikosilmoitusta, jos häneltä varastettaisiin auto.

Mielenosoituksessa poliisi kuitenkin edustaa kasvotonta valtiota. Poliisi voi käyttää pakkokeinoja ja väkivaltaa valtion edustajana. Poliisit eivät esiinny siviilihenkilöinä, vaan yhtenevissä rooliasuissa.

Selvästi tällainen hahmorivistö on helppo mielenosoittajan päässä epäinhimillistää – varsinkin jos silmät sattuvat harittamaan valmiiksi. Väkivalta yleensä vaatii aina yhteisesti
luotua harhaa, jonka mukaan toiset ovat vain joukko. Sodissa vihollispuolella olevat ihmiset muutetaan numeroiksi ja yksiköiksi. Mielenosoituksissa osalle protestoijista kyttä on natsisika ja systeemi. Poliisin vika on se, että he ovat ainoita, jotka ovat paikalla. Muut eivät edes viitsi kuunnella.

Kansainvälisesti voinee arvioida, että jos jossain ei ole mielenosoituksia, kansalaisyhteiskunta on heikossa hapessa. Siitä taas miten poliisi käyttäytyy mielenosoituksissa, voi päätellä valtion kuntoa.

Suomessa poliisi pääsee harvoin harjoittelemaan joukkojenhallintaa. Poliisin voi katsoa onnistuneen työssään silloin, kun väkivaltaa pelkäävät ihmiset uskaltavat osoittaa mieltään. Jos sivullinen uhrikin selviää pelkällä putkareissulla, homma on sujunut suht hyvin.

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.