Vieraskolumni

Pilvisen päivän muisto

Päivi Ahonen
21.10.2001

En muista aivan tarkkaan, kuinka pilvistä oli sinä päivänä, kun sain tiedon isäni kuolemasta. Aurinko paistoi kuitenkin silloin, kun jo jokin aikaa tapahtuneesta olin kotiseuduillani ja muistelin tapahtumia ja paikkoja, joista nyt kirjoitan.

Kun perheenjäsen kuolee, on lohduttavaa, että on voinut nähdä ja kokea, miten eri puolilla maailmaa kohdataan vanheneminen ja kuoleminen. On hyvä antaa aikaa itselle pohdiskella, miten me itse suhtaudumme, mitä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia eri kulttuureissa voi nähdä ja mitä kulttuurien eroista voi päätellä.

Isäni sairasti muutaman vuoden ennen kuolemaansa, ja viimeiset vuotensa hän eli pitkäaikaisvuodepotilaana vanhainkodissa. Jotkut Intiasta lähtöisin olevat kollegani kävivät Suomessa ollessaan vierailulla vanhainkodissa ja järkyttyivät. Perhekeskeiseen kulttuuriin tottuneet aasialaiset eivät voineet ymmärtää että, suhteellisen hyväkuntoiset, iän heikentämät vanhukset asuivat eristettynä perheyhteisöstään. Toisenlaisiakin ääniä löytyi: vanhuksilla on seuraa, he saavat hyvän hoidon ja hoito on lähellä.

Kuolemaan liittyy kaikissa kulttuureissa rituaaleja ja seremonioita. On tärkeää, että omaiset saavat tilaisuuden jakaa surun ja tyhjyyden tunteen sukulaisten, naapureiden ja vainajan ystävien kanssa. Hautajaiset ja haudat ovat osa tätä surutyötä. Suomessa haudat ovat vaatimattomia verrattuna vaikkapa Vietnamiin, jossa haudat ovat värikkäästi koristeltuja, hyvin suunniteltuja ja rakennettuja.

Maan englanninkielisen lehden kolumnisti kirjoittikin jutussaan: "Ystäväni valmistui arkkitehdiksi, hän tienaa hyvin, hän rakentaa taloja kuolleille." Paikallinen työkaverini näytti minulle kahta valokuvaa. Toisessa kuvassa oli hänen muutamia vuosia sitten kuolleen isänsä hauta sellaisena kuin se on nyt. Toinen kuva esitti vieraan ihmisen hautaa, mutta oli mallina siitä, millaiselta isän hauta tulee näyttämään, kun se on valmis.

Haudan valmiiksi rakentamista varten säästetään rahaa, ja se lopputulos muistuttaa pientä taloa. Esi-isien hartaan kunnioituksen perinteen huomaa myös vainajien muistojuhlista, joihin valmistaudutaan huolella. Juhlaa varten pyydetään vapaapäivä työpaikalta. Jokaisessa kodissa on alttari, jota koristavat suuret esi-isien kehystetyt valokuvat.

Keskustelimme Suomessa isäni hautajaisista seurakunnan suntion kanssa. Hän kertoi muun muassa siitä, kuinka nykyisin - naispappeuden aikana - on mahdollista, että myös nainen osallistuu arkun kantamiseen. Jäin pohtimaan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja hautajaisrituaaleja. Mietimme perheen naisten kesken vakavissaan, olisiko meillä voimia kantaa arkkua. Niissä idän kulttuureissa, joissa perinteisesti käytetään polttohautausta, perheeseen syntyvällä poikalapsella on tärkeä osa perheen hautajaisissa. Perinteen mukaan vain poika voi sytyttää tuleen vanhempiensa polttorovion. Tämäkin perinne on muuttumassa, ja sukulaismies voi olla tämän tärkeän rituaalin pääroolissa, jos perheeseen ei ole syntynyt poikaa.

Eri kulttuureissa ja uskonnoissa uskomukset kuoleman jälkeisestä elämästä ja sen muodoista poikkeavat toisistaan. Useimpien uskontojen oppien mukaan hyvää ja oikeamielistä elämää viettäneen ihmisen kuolemanjälkeinen elämä on myös hyvää.

Kaakkois-Aasiassa useiden maiden alueilla elää thai-niminen etninen vähemmistökansa. Hanoin suuressa etnologisessa museossa tutkin thai-heimon hautajaisrituaaleja ja kyseisen kansan käsityksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Heimon perinteen mukaan haudoilla kasvaa puita, jotka on koristeltu paperista tehdyin värikkäin linnuin ja kukkasin. Museoon oli rakennettu näitä hautapuita, ja muistan unohtuneeni pitkäksi aikaa ihailemaan puita ja miettimään niihin liittyvää tarinaa. Thai-heimon uskomusten mukaan kuolleen sielu lepää ensin kukkavuorella, ja sopivan ajan kuluttua lintu vie sielun taivaaseen.

Kulttuurien samankaltaisuudet tulivat mieleen saatuani isän poismenon yhteydessä osanottokortin suomalaiselta ystävältäni. Kortissa oli kaunis runo: "Siellä kukkia täynnä on maa, sydän uupunut levätä saa." "Kuolleet omaiset antavat meille voimaa, kun muistelemme heitä usein", lohdutti puolestaan vietnamilainen ystävä sähköpostilla.

Isä nukkui pois rauhallisella mielellä. Kuusten varjostamalla haudalla on hyvä muistella isän elämää.


Kirjoittaja toimii kehitysyhteistyösihteerinä Kepassa.