Vieraskolumni

Perhearvot, tavallinen kansa ja muut mielikuvituksen tuotteet

Kenen arvoista puhutaan, kun vedotaan "perhearvoihin"?
Tuuli Hongisto
4.4.2014

Ihmettelin viime viikon keskiviikkona, oliko perussuomalaisilta unohtunut, että aprillipäivä meni jo edellisenä päivänä.

Helsingin Sanomien mukaan: "Perussuomalaiset laskisi avioliitossa synnyttävien eläkeikää. Kansanedustaja Pentti Kettusen lakialoitteen on allekirjoittanut yhteensä 16 perussuomalaisten edustajaa. Allekirjoittajien joukossa on myös ryhmänjohtaja Jari Lindström."

"Lakialoitteessa ehdotetaan, että avioliitossa miehen kanssa elävä nainen, joka synnyttää 1–3 lasta, pääsisi eläkkeelle muita aiemmin."

"Etuuden saisi vain silloin, kun ainakin toinen puolisoista on Suomen kansalainen."

Kettunen puolusteli aloitettaan "naisten aseman parantamisella". Miten tämä mystinen logiikka toimii, sitä en osaa sanoa. Perheiden aseman parantamisen kanssa aloitteella ei ole ainakaan mitään tekemistä.

Vaikka aloitetta on vaikea ottaa vakavasti, sen oli kuitenkin allekirjoittanut eduskunnan kolmanneksi suurimman puolueen ryhmänjohtaja, ja se sai minut pohtimaan suomalaisten perheiden monimuotoisuutta ja erilaisten perheiden asemaa.

Esimerkiksi sateenkaariperheiden asemassa on jo nykyisellään parantamisen varaa, ja tuntuu erikoiselta, että niiden asemaa pyritään vain heikentämään suhteessa avioliitossa elävien heteroparien liittoihin.

Aloitteessa myös syrjittäisiin maahanmuuttajien perheitä.

* * *

Se, mikä pistää silmään keskustelussa maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta, tasa-arvoisesta avioliittolaista ja esimerkiksi homojen adoptio-oikeudesta, on vetoaminen "perhearvoihin" ja "perinteisiin".  

Mitä näillä "perhearvoilla" oikeastaan tarkoitetaan ja kenen arvoista puhutaan, kun niihin vedotaan? 

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei heteroavioliittoon perustuva ydinperhemalli edusta kaikkien suomalaisten perheiden todellisuutta – eikä kansan enemmistö vastusta homojen avioliitto-oikeuttakaan.

Maaliskuussa Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan 65 prosenttia suomalaisista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Aamulehden viimevuotisen tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista myöntäisi homoille myös adoptio-oikeuden.

Voiko "perhearvoiksi" siis kutsua arvoja, jotka eivät edusta kansalaisten enemmistön näkemystä?

Rehellisempää olisikin puhua omista konservatiiviarvoista.

"Perhearvoihin", "tavalliseen kansaan" ja "perinteisiin" on kuitenkin retorisesti kätevä vedota omien poliittisten tavoitteiden edistämiseksi.

Samalla tulee marginalisoiduksi kokonaisia ihmisryhmiä. Homot tai maahanmuuttajat eivät kuulu osaksi myyttistä "tavallista kansaa", joka jakaa samat kristilliset perinteet ja hoilaa suvivirttä kyynel silmäkulmassa.

Vaikka jokainen puolue edustaa kansaa juuri sen verran kuin viimeiset kannatusprosentit näyttävät, ovat juuri perussuomalaiset onnistuneet asemoitumaan argumenteissaan myyttisen "kansan" puolelle.

"Kyllä kansa tietää", on noussut Timo Soinin hokemaksi, jolla hän pönkittää asemaansa kansanmiehenä ja suurten massojen tulkkina, vaikka Ylen viimeisen puoluekannatusta mittaavan gallupin perusteella kansaan vetoavat puolueista laajimmin keskusta ja kokoomus.

Puhe tavallisesta kansasta juuri omia mielipiteitä vastaavana ryhmänä onnistuu esittämään muut mielipiteet elitistisenä tai "kansan" arjesta irralisena haihatteluna, vaikka enemmistö kansasta olisikin eri mieltä.

"Kansasta" ja sotaveteraaneista on tullut häpeilemättä hyväksikäytettäviä keppihevosia, joiden nimissä vastustetaan milloin homoliittoja, milloin mitäkin. Saattaa unohtua, että siellä tavallisen kansan joukossa kyllä on myös homoseksuaaleja. 

* * *

Ilmiö ei tietenkään rajoitu Suomen politiikkaan: esimerkiksi Yhdysvalloissa republikaanipuolueen metaforaksi on noussut keskiluokkaa kuvaava "Joe the Plumber" - todellinen henkilö, entinen putkimiehen apulainen Samuel Wurzelbacher, johon vedotaan, kun halutaan todistella, että juuri Grand Old Party on "tavallisen" keskiluokkaisen Amerikan asialla.

Olisikin aika lopettaa myyttisten "tavallisten" ihmisten ja "tavallisen kansan" asettelu vastakkain retorisesti homojen, maahanmuuttajien tai toisenlaisen mielipiteen omaavien kanssa.

Kun puhutaan "suvaitsevaisuudesta", täytyy muistaa, että sateenkaariperheillä tai maahanmuuttajilla on aika paljon suvaitsemista lakialoitteissa, joissa puututaan heidän elämäänsä ja oikeuksiinsa. 

Miksi kenenkään pitäisi suvaita sitä, että heidän perheitään ei lasketa tasa-arvoisiksi muiden kanssa tai sitä, että edistetään epätasa-arvoista lainsäädäntöä?

Mitä, jos vaadittaisiin, että kun puhutaan kansasta, puhutaan siitä sellaisena, kuin se on: täynnä monimuotoisuutta ja erilaisia ihmisiä, ei vain syntyperäisiä suomalaisia, avioliitossa eläviä heteroita. 

Syrjintää ei tarvitse suvaita.

Kirjoittaja on helsinkiläinen radiotuottaja ja vapaa toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.