Vieraskolumni

Pelkoa Katmandun kaduilla

Päivi Ahonen
25.3.2002

KATMANDU -- Huhut maolaisten julistamasta yleislakosta alkoivat helmikuun kolmannen viikon maanantaina. Edeltävänä viikonloppuna oli jo kuultu järkyttävät uutiset Nepalin länsiosasta 600 kilometrin päästä pääkaupungista.

Maolaiset hyökkäsivät - erään lehtitiedon mukaan - 2500 hengen voimalla pienessä Acchamin provinssikaupungissa noin 60 sotilaan vahvuiseen armeijan tukikohtaan. Yli yön kestävissä taisteluissa kuoli 150 sotilasta, poliisia ja siviiliä. Näiden tapahtumien keskellä hallitus Kathmandussa joutui ratkaisemaan jatketaanko kolme kuukautta kestänyttä poikkeustilaa uudella kolmen kuukauden jaksolla. Poikkeustilaa jatkettiin ja huhut yleislakosta jatkuivat. Tällä kertaa yleislakko tulisi kestämään kaksi päivää, perjantain ja lauantain. Syy pidennetyyn lakkoon oli maolaisen liikkeen syntymisen merkkipäivä.

Torstaina aamupäivällä pidimme kokousta hankkeen eri osapuolten kesken. Kokouksen jälkeen ehdotettiin tapaamista seuraavana päivänä. Onko päivä sitten tavallinen, kysyin valtion viraston virkamieheltä? Onko kokoukseen turvallista ajaa? Aikaisempien lakkojen aikana autoja on kivitetty. Norjalainen kollega kertoo viimeisinä työtunteina, kuinka heidän toimistonsa tulee olemaan avoinna. He ovat aina ennenkin kävelleet töihin. Kotimatkalla kuljettaja selittää, että tottakai valtion virastoissa tehdään töitä myös lakkopäivänä. Virkamiehet eivät voi hyväksyä poikkeustilan aikana maolaisten julistamaa lakkoa. Heidän on mentävä töihin, jotta he eivät tule tukeneeksi maolaisia.

Autonkuljettaja soittaa aamulla ja kertoo, että kaduilla ei näy yhtään ajoneuvoa. Neuvon häntä jäämään kotiin. Ei ole mitään syytä riskeerata. Kävellessä kuulen selvästi ajoneuvojen ääntä, mutta ne ovat kaikki joko armeijan tai poliisin ajoneuvoja tai huoltoautoja. Yhdessä autossa lukee isoilla kirjaimilla PRESS. Poliisit ja sotilaat tutkivat tarkkaan muutaman moottoripyörän ja polkupyörän. Jalankulkijat saavat kävellä rauhassa.

Kaikki kaupat ovat kiinni. Pari päivää myöhemmin kuulen, että jotkut kauppiaat, jotka avasivat liikkeensä, saivat jälkeenpäin uhkaussoiton maolaisilta. Puolessa välissä matkaa nepalilainen turistiopas kyselee, minne olen menossa. Hän on tulossa sairaalasta sukulaisensa kanssa. Sairaalaan oli juuri tuotu pommin räjähdyksessä haavoittunut kathmandulainen. Kuulen, että lähellä Bodhanathia oli aamulla aikaisin räjähtänyt pommi, ja huhut kertovat, että joku on saanut surmansa.

Kun pääsen virastoon vaikuttaa siltä, että ainakin puolet talon virkailijoista on saapunut työpaikalle. Paluumatkalla pysähdyn Sangri La -hotellin kampaajalle. Kampaajalla televisio näyttää CNN:n uutisia. Toimittaja Kathmandussa kertoo, kuinka kaupunki on halvaantunut. Kuvaruudussa kaduilla on hiljaista, ja katujen kulmissa ihmiset lukevat lehdistä uutisia, siitä missä päin maata maolaiset ovat saaneet aikaan tuhoa.

Viikon päästä yleislakosta mietin, mistä pelon ilmapiiri syntyy. Pelkoa ja epävarmuutta aiheuttaa ehkä se, että noin kahden kuukauden ajan lähes jokaisen päivän lehden etusivulla on ollut uutinen siitä, kuinka monta maolaista, sotilasta tai poliisia on kuollut vuorokauden aikana. Pelkoa aiheuttaa ehkä tieto siitä, että maaseudulla ihmiset ovat jatkuvasti vaarassa joutua kidnapatuksi maolaisten puolelle. Pelkoa aiheuttaa se, mitä lehdet kirjoittavat kaiken aikaa siitä, kuinka maolaiset, häivyttääkseen taisteluissa kaatuneiden henkilöllisyyden, irrottavat omien uhriensa päät. Kun provinssikaupungin lentokentän läheltä raportoidaan löydetyn neljänkymmen maolaisen uhrin päät, alkaa vähitellen nähdä väkivaltaisia unia. Kun väkivallan uhka lähenee pääkaupunkia niin, että pommien todennäköisyys Kathmandussa lisääntyy, alkaa miettiä sadannen kerran, mistä tämä kaikki sai alkunsa.

Viikon kuluttua, kun kaikki on jälleen normaalia ja kadut ovat liian täynnä autoja ja liikenne ruuhkautuu, jää miettimään uutisia, joissa kerrottiin, kuinka tämä kaikki johtuu hallituksen kyvyttömyydestä vähentää maaseudun köyhyyttä. On helppo nähdä, että väite pitää paikkansa. Mutta, miten kukaan voi kuvitella saavuttavansa hyvinvointia väkivallalla?

Pelko häviää vähitellen. Ilmat Nepalissa lämpenevät ja ruoho alkaa vihertää. Talvella lehtensä pudottaneet puut alkavat saada oksiinsa keveän vihreän peitteen. Mutta mitä tapahtuu viikon, kahden, kuukauden päästä? Lehtien uutisointi on muuttunut muutamien kuukausien sisällä. Nyt puhutaan taisteluista ja siitä kuinka ystävällismieliset valtiot lupaavat lisää aseellista tukea hallitukselle, jotta armeija voi taistella paremmin terroristeja vastaan. Milloin aletaan taas puhua sovinnosta ja rauhasta?

Viikkolehti Nepali News uutisoi: Maolaiset voittivat taistelun Acchamissa, mutta sodan lopputulos on vielä täysin epävarma. Näennäinen normaalius Kathmandun kaduilla voi yllättäen muuttua, yksityisautot jälleen hävitä ja maastoasuiset sotilaat vallata kadut. Pääkaupunkilaiset ovat sotilaiden suhteen realisteja: mitä enemmän sotilaita sen turvallisempaa. Maolaiset eivät hevin uskalla uhmata pääkaupungin sotilaita, vaan he pysyvät enimmäkseen Nepalin vaikeakulkuisilla Himalajan vuoristoalueilla.