Vieraskolumni

Pedon merkki: Nuori, köyhä mies

Nuorista tulee pelottavia, kun he kasvavat. Nuorten miesten demonisointi ei kuitenkaan auta.
Henri Myrttinen
16.4.2012

Köyhien maiden lapset ja nuoret ovat hieman samassa asemassa kuin petoeläimet: ollessaan vielä pieniä, suurisilmäisiä ja söpöjä, he kelpaavat rikkaiden maiden kansalaisjärjestöjen mainoskampanjoihin. Iskulauseet ovat yksinkertaisia ja yllättävän samanlaisia, ja iskulausetta koristaa kuva söpöstä eläimestä tai köyhästä lapsesta: Anna meille viisi euroa, niin pelastamme Sumatran tiikerin! Anna meille kaksi euroa, niin pelastamme afrikkalaisen orpolapsen!

Kun tiikerit ja orpolapset kasvavat vanhemmiksi, ne eivät enää olekaan yhtä söpöjä, vaan mahdollisesti vaarallisia. Väittäisin silti, että täysikasvuisille petoeläimille heruu rikkaassa Pohjoisessa helpommin rahaa kuin murrosiän ylittäneille köyhille nuorille — erityisesti jos kyseessä on nuori, köyhä mies.

He ovat usein vaaran ruumiillistumia sekä meille Pohjoisessa että heidän omissa yhteiskunnissaan. Mielikuvissa ja mediassa heistä koostuvat suurkaupunkien slummien jengit, konfliktialueiden raiskaavat sotajoukot, islamistiryhmien terroristit, Etelän valtava työttömien armeija ja sitä kautta meidän yhteiskuntaamme uhkaava pakolaisten hyökyaalto. He ovat väkivaltaisia, arvaamattomia, täynnä aggressioita ja vaarallista seksuaalisuuta. He ovat petoja.

***

Nuoret miehet ovat kieltämättä ympäri maailmaa monessa suhteessa yhteiskuntien ongelmallisin ryhmä, esimerkiksi väkivallan, rikoksien tai päihteiden suhteen — olkoon kyseessä Karkkila tai Caracas.

Pohjoisen ja etelän välillä nuorten miesten elämissä on kuitenkin yksi merkittävä ero. Pohjoisissa yhteiskunnissa ja kasvavassa määrin etelän vauraiden parissa nuoruus on niin sanotusti elämän parasta aikaa. Monessa etelän yhteiskunnassa nuoruus on sen sijaan monelle köyhälle miehelle epämääräinen välitila.

Tanskalainen antropologi Henrik Vigh vertaa tutkimuksessaan länsimaisten ja guineabissaulaisten nuoruutta. Lännessä nuoruus on Vighin mukaan "kulttuurinen moratorio", aika, jolloin ihmisillä on vapauksia, joka on keskeinen länsimaalaiselle nykykulttuurille ja jota pyritään pidentämään. Guinea-Bissaussa ja monessa muussa etelän maassa nuoruus on puolestaan "sosiaalinen moratorio", yhteiskunnallinen paitsio, josta on vaikea nousta. Nousu on erityisen vaikeaa, jos sattuu olemaan nuori, köyhä mies, kuten Vighin tutkimat guineabissaulaiset, puolisotilaallisten miliisien jäsenet.

Paradoksaalisesti tämä on usein erityisen totta patriarkaalisissa yhteiskunnissa. Oma tutkimusalueeni, Itä-Timor, on hyvä esimerkki tästä. Nuorilla miehillä on kieltämättä huomattavasti enemmän yhteiskunnallisia oikeuksia, vapauksia ja vapaata aikaa kuin heidän sisarillaan, tyttöystävillään, vaimoillaan tai äideillään. Mutta he ovat silti altavastaajan asemassa vanhempien miesten suhteen.

Niin kauan kun he eivät pysty täyttämään miehisyydelle asetettuja vaatimuksia — esimerkiksi oma perhe, asunto ja työpaikka — he pysyvät yhteiskunnan silmissä nuorina, vaikka ikää olisikin kertynyt kolme- tai neljäkymmentä vuotta. Nuorina heitä ei oteta vakavasti, ja mitä kauemmin heidät luokitellaan nuoriksi, sitä vaikeampi on nousta tästä sosiaalisesti stigmatisoidusta ryhmästä.

***

Ne köyhät kaupunkilaisnuoret, joita tutkin muutaman vuoden verran Itä-Timorilla, olivat nimenomaan tällaisessa yhteiskunnallisessa paitsiossa. Ilman kunnon koulutusta, työpaikkaa ja rahaa heillä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia täyttää mieheltä odotettuja velvollisuuksia. Kaupunkilaistuneina moni oli menettänyt yhteyden perinteiseen kulttuuriin, mikä syventää altavastaajan asemaa vanhojen, perinteistä kiinnipitävien miesten silmissä.

Moni heistä on ajautunut nuorisojengeihin, joissa he yrittävät taistella sekä köyhyyttä että työttömyyden mukana tuomaa pitkästymistä vastaan. Liittymällä jengiin he pyrkivät osoittamaan olevansa toiminnan miehiä, jotka ottavat kohtalon omiin käsiinsä ja saamaan sitä kautta (itse)kunnioitusta. Tutkimusten mukaan muu yhteiskunta ei kuitenkaan näe tätä toimintaa yhtä positiivisena.

Samoin kuin Vighin tutkimat nuoret, timorilaisten jengien jäsenet lopuksi vain vahvistavat yhteiskunnan heihin kohdistamia ennakkoluuloja. Köyhinä, nuorina miehinä he ovat väkivaltaisia, rikollisia, kontrolloimattomia ja tyhmiä, jotka eivät muuta osaa kuin dokata ja hakata.

***

Miten tähän köyhien nuorten miehisyyden kriisiin voisi puuttua? Monet vastaukset voivat löytyä vain paikallistasolta, esimerkiksi jos halutaan puuttua väkivaltaan, yhteiskunnallisiin asenteisiin tai sukupuolirooleihin. Etelän nuorten miesten tilannetta voidaan kuitenkin muuttaa myös pohjoisesta käsin.

En tarkoita niinkään perinteisiä kehitysyhteistyön työkaluja, joilla on määrä "pelastaa" etelän köyhät. Niillä voidaan parhaimmassa tapauksessa vain tukea paikallisia ratkaisuja. Etelän maiden nuorten miesten laajamittaiseen työttömyyteen ja siitä syntyviin yhteiskunnallisiin ongelmiin tarvitaan järeämpiä rakenteellisia muutoksia, jotta syrjäytyneille voitaisiin luoda mahdollisuuksia osallistua rakentavalla tavalla elämään ja saavuttaa sitä kunnioitusta, jota nuoret miehet haastatteluissani kaipasivat.

Nämä rakenteelliset muutokset vaativat muun muassa pohjoiselta erilaista kauppa- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Ilman tasa-arvoisempia kauppapoliittisia rakenteita moni etelän yhteiskunta ei kykene luomaan vakaata yhteiskuntaa tai kestävää taloutta. Samanaikaisesti vapaampi maahanmuuttopolitiikka voi vähentää etelän yhteiskuntien sisäisiä paineita. Pelkkä nuorien, köyhien miesten demonisointi ei auta.

Kirjoittaja toimii tutkijana Kööpenhaminassa Nordic Institute for Asian Studies -instituutissa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.