Vieraskolumni

Pankit pikemmin kuin vipurahastot ovat finanssikriisin takana

Pääsyyllisiä taloustaantumaan olivat pankit ja niitä valvovat viranomaiset. Mikäli tätä ei nähdä, käynnistyy varjopankkijärjestelmä kohta uudestaan.
Markus Jäntti
23.2.2010

Markus Jäntti. Kuva: Maarit
Kytöharju

Maailmantaloutta vaivaava taloustaantuma aiheuttaa valtavat kustannukset suurella osalle maailman väestöä

Taantuman taustalla oleva finanssi- ja pankkikriisi aiheutti valtavan rahoitusvajeen yksityiselle taloudelliselle toiminnalle, joka on vaikeuttanut niin rikkaiden kuin köyhien maiden yritysten toimintaa. Kasvavan työttömyyden ja julkisen sektorin rahoitusvajeiden myötä me kaikki – tai lähes me kaikki – tulemme vuosikymmenten ajan maksamaan finanssimarkkinoilla toimivien neropattien juhlinnan laskuja.

On nurinkurista, että lasku lankeaa niille, jotka ovat tähän ahdinkoon syyttömiä. Tuloerot kasvoivat useimmissa rikkaissa maissa 1990-luvulla reippaasti. Tuloerot kasvoivat nimenomaan siten, että kaikkein suurimpia tuloja nauttivien tulot kasvoivat erittäin paljon nopeammin kuin kaikkien muiden. Samalla tuloverotusta ja varsinkin sen progressiota alennettiin reippaasti.

Varallisuutta siis kertyi varsin paljon, mutta laskun osin näitten samojen henkilöiden aiheuttamasta sekasotkusta kuitenkin maksavat ne, jotka eivät päässeet tästä tulojen nopeasta kasvusta nauttimaan.

***

Finanssikriisin levitessä taloustaantumaksi OECD-maiden johtajat ymmärsivät koordinoida talouspolitiikkaa, mikä todennäköisesti hidasti taloustaantuman syvenemistä maailmanlaajuiseksi lamaksi. Tuolloin vallitsi laaja yksimielisyys taantuman ja finanssikriisin syistä. Useilla tahoilla vakuuteltiin, että finanssimarkkinoita tultaisiin jatkossa valvomaan ja sääntelemään tarkemmin.

Valitettavasti ilmassa on merkkejä siitä, että tuo noin vuodentakainen yksimielisyys finanssimarkkinoitten sääntelystä on murenemassa. Poliittiset johtajat ja varsinkin julkinen mielipide muistaa toki vielä suurinpiirtein, miten tähän sotkuun ajauduttiin.

Pienet mutta varsin keskeiset erot tapahtumien tulkinnassa voivat kuitenkin johtaa siihen, että finanssimarkkinoiden valvonta jää uudistamatta ja aiempi meno pääsee pian jatkumaan.

***

Meillä on kaksi isoa ongelmaa. Finanssimarkkinat ovat, kuten kaikille lienee varsin selvää, luonteeltaan varsin kansainvälisiä.

Jokainen rahasto ja pankki sijaitsee jossakin valtiossa ja veroparatiisien toimintaedellytyksiä on viime vuosina jyrkästi rajoitettu. Tästä huolimatta raha on varsin liikkuvaista, joten olisi hyvä, jos finanssimarkkinoiden valvontaa voitaisiin koordinoida. Aiempi yksimielisyys valvonnan kiristämisen tarpeesta murentuu nopeasti, ei vähiten finanssialan tehokkaan lobbauksen ansiosta.

Tähän liittyy toinen, vakava ongelma. Finanssimarkkoinoiden romahduksen syyt nimittäin tulkitaan Atlantin molemmin puolin kovin eri tavalla.

Euroopassa ilmeisesti ranskalaisten johdolla ollaan päädytty siihen, että finanssikriisin taustalla on nk. vipurahastojen ylisuuri riskinotto. Tällä vipurahastojen joutumisella syytettyjen (ja jo tuomittujen) penkille on kaksi seurausta:

Osin vipurahastojen toimintaa tullaan jatkossa valvomaan ja sääntelemään aiempaa tarkemmin. Tähän tuskin maailma kaatuu.

Minusta paljon vakavampi seuraus on, että sotkun varsinaiset aiheuttajat eli pankit pääsevät Euroopassa kuin koira veräjästä. Nimenomaan pankkien holtittoman toiminnan ja valvonnan leväperäisyyden seurauksena elämme nyt syvässä taantumassa.

Puutteellisen analyysin seurauksena pankkivalvontaa tuskin tullaan uudistamaan ja kriisin varsinaiset syyt jäävät hoitamatta.

***

Talletuspankit ovat niin Euroopassa kuin useimmissa muissa maissa useiden eri viranomaisten valvonnan alaisia ja niihin talletetut varat nauttivat eriasteisesta suojasta. Vaikkei ole itsestäänselvää, että pankkitalletukset on aina julkisesti vakuutettava, ovat viime vuosisadan alun pankkikriisien kokemukset sen verran pelottavia, että talletusuoja vaikuttaa varsin hyvältä idealta.

Pankkitoiminnan tuotot eivät kuitenkaan parina viime vuosikymmenenä riittäneet pankkiireille, vaan heidän finanssioperaatioita hoitavat työntekijänsä alkoivat keksiä uusia, varsin monimutkaisia arvopapereita, joiden avulla tuottoasteita - ja kuten myöhemmin paljastui - riskejä hilattiin ylöspäin.

Uudet tuotteet, joita varsin harva johtaja ymmärsi, olivat nimellisesti riskin hajottamista varten, mutta kuten nyt tiedämme, ne pikemmin keskittivät niitä.

***

Keskeisin skandaali on mielestäni kuitenkin se, että pankit ryhtyivät varsin laajassa mittakaavassa kiertämään vakavaraisuussääntöjä sijoittamalla suuren osan uusien instrumenttien rahoittamiseksi otetuista lainoista pankkien taseiden ulkopuolisiin, mutta asiallisesti niiden määräysvallassa oleviin varjopankkeihin.

Kun lainamarkkinat sitten kuivuivat kokoon ja varjopankkien uudellenrahoittaminen vaikeutui, koko järjestelmä romahti. Jäljet ovat nyt kaikkien nähtävillä, vaikka monet eivät niitä tai niiden syitä halua nähdä.

Vipurahastoilla oli toki tässä roolinsa – monet varjopankit nimittäin toimivat vipurahastojen yhteydessä. Pääsyyllisiä ovat kuitenkin pankit, ja niitä valvovat viranomaiset.

Mikäli tätä ei nähdä, käynnistyy varjopankkijärjestelmä kohta uudestaan.

Kirjoittaja on Tukholman yliopiston taloustieteen professori. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.