Vieraskolumni

Pallopeliä ministerin kanssa

Ulkoministeriön kansalaisjärjestöseminaarin lounastauolla konkari kommentoi aamupäivän keskustelua sanomalla, että jutut eivät ole muuttunut mihinkään 15 vuodessa. Ensikertalaisen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että meneillään on ollut ultramaratonin mittainen pallopeli.
Pasi Nokelainen
6.4.2006

Ministeri, virkamiehet ja kansalaisjärjestöjen tuntuvat olevan raivoisan yksimielisiä siitä, että kehitysyhteistyö on yhteinen asia: järjestöt keskenään sekä toisaalta järjestöt ja ministeriö yhdessä voisivat saada entistä enemmän aikaan, kun vain yhteinen näkemys esimerkiksi järjestöjen roolista kehitysyhteistyönkentässä ja niiden työn laatukriteereistä löytyisivät. Tämän jälkeen alkaakin pallottelu.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki sysää "pallon", konkreettisten aloitteiden tekemisen järjestöille. Järjestöt puolestaan kaipaavat jonkinlaista varmuutta siitä, että aloitteita kuunnellaan ja ehkä vieläkin enemmän aidosti vuorovaikutuksellisia keinoja ja kanavia niiden tekemiseen.

Kansalaisjärjestöseminaari ei valittavasti ole kovinkaan vuorovaikutuksellinen paitsi siinä mielessä, että pallo kyllä liikkui puolelta toiselle ja vieläpä siten, että ministerille jäi aina mahdollisuus vastaansanomattomaan läpisyöttöön eli viimeiseen sanaan. Yhden vastuuvirkamiehen sähköpostiosoite tai nettikeskustelu eivät nekään oikein vakuuta.

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön on sisäänrakennettu vaikea yhtälö: Se on vapaata kansalaistoimintaa, jonka euromääräisestä rahoituksesta 85 prosenttia tulee tällä hetkellä valtion budjetin kautta.

***

Raivoisa yksimielisyys on myös siitä, että toiminnan tulee olla vastuullista veronmaksajien suuntaan. Laatu voidaan aivan hyvin määritellä esimerkiksi hyväksi hankesuunnitelmaksi, hienoksi raportiksi ja sentilleen tilitetyiksi rahoiksi. Niin etelästä ja kuin pohjoisesta löytyy varmasti tähän kykeneviä järjestöjä, mutta olemmeko silloin oikealle tiellä?

Ovatko sellaiset etelän yhteistyökumppanit, joille Suomen valtion kirjanpidon vaateiden toteuttaminen ei tuota pienimpiäkään ongelmia kaikkein tarkoituksenmukaisimpia yhteistyötahoja? Eikö kehitysyhteistyötä ja kumppanuutta pitäisi harjoittaa niiden kanssa, joille lukeminenkin tuottaa toistaiseksi vaikeuksia?

Kansalaisjärjestötyön yhtälö on vaikea, mutta ei mahdoton. Kysymys on näkökulmasta, josta sitä yritetään ratkoa. Kansalaisjärjestölinjaus on varmasti oivallinen ratkaisujen tekopaikka kuten ministeri Lehtomäki esityksessään toi esille. Kyse on enää menetelmistä, joilla sitä tehdään.


Kirjoittaja on työskennellyt Kepan tiedottajana kaksi kuukautta. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Lisää tietoa aiheesta