Vieraskolumni

Päivä sosiologina

Aito kohtaaminen köyhien kanssa voi johtaa yllättäviin lopputuloksiin.
Marko Lehto
9.2.2004



LIMA -- Muistatteko vielä mainosta, jossa poika kysyi äidiltään, mitä laitettiin voileivän päälle ennenkuin oli Floraa? Tänään kysyin työtovereiltani, muistivatko he vielä, mitä tekivät kehitysyhteistyön ammattilaiset poistaakseen äärimmäisen köyhyyden maailmasta, ennen kuin alkoivat istua tietokonepäätteen ääressä. Eivät muistaneet.

Saavuin tänään työpaikalle käsi kantositeessa. Kaaduin eilisessä sählymatsissa ja lääkäri määräsi kahden päivän sairaslomalle, koska en voinut käyttää päätettä.

Päätin käyttää sairaslomapäiväni tutustuakseni Liman köyhyyden vähentämisohjelman (jossa työskentelen) avunsaajaryhmään. Halusin järjestää kohtaamisen itseni ja tilastojen mukaan köyhän ihmisen välillä kasvotusten. Työtoverini pitivät ideaani hyvin naiivina ja vaarallisena, eivätkä voineet ymmärtää sen merkitystä työlleni.

***

Ryhdyin järjestelemään aitoa kohtaamista. Valitsin kohdealueekseni Liman köyhimmän kaupunginosan. Tämän alueen kartoittamiseksi käytin kriteereinä juomaveden saatavuutta, asukkaiden asumistasoa ja päiväansioita. Lopputuloksena otin taksin alueelle, jossa yhteenkään talouteen ei tullut juomavettä, kaikki rakennukset olivat tilapäisiä ja ansiotaso oli reilusti alle dollarin päivässä.

Taksissa mietin, miten voisin tehdä kohderyhmäni kohtaamisesta aidon? Jos olisin arkkitehti, ottaisin valokuvia rakennuksista. Insinöörinä puolestaan tutkisin vesijohtoverkostoa, mutta sosiologina jouduin turvautumaan kulmabaariin. Se on paikka, jossa kohtaaminen voi olla niin luonnollista kuin suinkin. Ei tarvitse kysellä tai urkkia, vaan ihmiset kertovat. Pyydän taksikuskia kurvaamaan köyhimmän korttelin köyhimmän baarin ovelle.

Astun sisään baariin ja aloitan uutta kartoittavan tutkimuksen, jonka pohjaksi kelpaavaa teoriaa ei ole olemassa. Ryhdyn käyttämään niitä työvälineitä, joita sosiologille on annettu: aloitan havainnoimisen. Havainnoinnin avulla sosiologi pyrkii selvittämään toimintaa eli sitä mitä tutkimuskohde tekee tai mitä kohteessa todella tapahtuu.

Aloitan vapaalla havainnoinnilla. Seiniltä löytyy vahäasuisten naisten kuvilla höystettyjä eri olutmerkkien julisteita, ja tiskin takana olevassa taulussa koirat pelaavat biljardia. Sisustus näyttää niin tutulta ja tyylittömältä, että saan "deja vú" -elämyksen ja luulen hetken olevani kotikaupungissani Lahdessa. Sitten myyjä kysyy espanjaksi, mitä haluaisin juoda ja muistan taas olevani suorittamassa systemaattista havainnointia Liman koyhimmän kansanjoukon tarpeista.

***

Ostotapahtuman jälkeen rajaan tutkimukseni perusjoukoksi pöytäseurueen ja valitsen satunnaisotannalla pöydän, jonka seuraan liityn. Siirryn keskustelevaan havainnointiin. Aloitusteemaksi valitsen jalkapallon, vaikka epäilen vahvasti, ettei kukaan paikallaolijoista ole nähnyt edellisen päivän Real Madridin matsia taivaskanavilta. Keskustelemme kaupunginosan omasta joukkueesta, josta on myös kuva seinällä ja jolla menee huonosti.

Siitä sitten siirryn ohjaavaan havainnointiin ja johdattelen keskustelua hallituksen politiikkaan, sen vaikutukseen paikallistasolle ja lähiön ongelmiin. Poistumme välillä baarista suorittamaan empiiristä tutkimusta, ja katsastamme asuntojen vessat ja keittiöt ja paikan, johon joskus oli ajateltu rakentaa koulu. Identifioimme alueen ongelmat parissa tunnissa, ja sitten ryhdymme miettimään niille ratkaisuja.

Alussa ratkaisujen löytäminen tuottaa tuskaa, mutta pikkuhiljaa jotain saadaan aikaan. Iltapäivällä tunnen saaneeni jo jonkinlaisen kokonaiskuvan tilanteesta ja siihen mahdollisesti littyvistä ratkaisumalleista.

Päätän lähteä seuraavaan baariin kokeilemaan, miten esitetyt ratkaisumallit otetaan vastaan.

Valitsen taas satunnaisotannalla pöytäseurueeni ja ryhdyn ehdottamaan heille ratkaisuja asuinalueen ongelmiin. Tunnin päästä baarin asiakkaat ovat valmiita valitsemaan minut kaupunginjohtajaehdokkaakseen, sillä minulta tuntuu löytyvän vastaukset kaikkiin heidän ongelmiinsa. Olin toistanut ihmisille ne ehdotukset, jotka he itse olivat ongelmiinsa löytäneet.

Saan hetken ajan tuntea, miltä tuntuu olla populisti, ja ymmärrän, miten latinopoliitikot voittavat kansaa puolelleen. Homma tuntuu valmiilta. Kohtaaminen on tapahtunut ja vuorovaikutus on ollut positiivista.

***

Päätän vaihtaa kaupunginosaa. Otan taksin Liman rikkaimman kaupunginosan baarin ja käyn matkalla kotona vaihtamassa vaatteet. Aloitan taas keskustelun jalkapallosta. Nyt puhun kuitenkin edellisen illan Real Madridin ottelusta. Paikallinen sarja ei tunnu kiinnostavan ketään.

Siirrymme politiikkaan ja köyhyyden vähentämiseen. Siirryn havainnoinnista manipulointiin ja esitän heille päivällä kuulemani ratkaisut köyhän kansanosan ongelmiin. Kohtaaminen muuttuu konfliktiksi. Otantaryhmäni mukaan en ymmärrä laisinkaan, mitä kansa tarvitsee. Kuria ja järjestystähän köyhiin kaupunginosiin olisi saatava.

Uusilla tuttavillani ei ole köyhistä asuinaluista empiiristä tietoa (eivät ole niissä käyneet), mutta vakuuttavat minun pääseväni hengestäni, jos siellä kävisin. Vievät kuulemma kengätkin jalasta.

Ja olivatko he ymmärtäneet oikein, että olin jopa rohjennut ehdottaa heidän verorahojensa käyttämistä köyhien alueiden ongelmiin? Verovaroillahan on parannettava niiden elinolosuhteita, jotka veroja maksavat, he muistuttavat. Muutenhan kaikki elävät kuin pellossa ja sen kun odottavat valtion ratkaisevan ihmisten itse laiskuudellaan ja tyhmyydellään elinympäristölleen aiheuttamat ongelmat.

***

Alkaa näyttää siltä, että työtoverieni ennustus hankkeeni naiviudesta ja vaarallisuudesta muuttuu todeksi. Ymmärrän yskän ja otan jalat alleni. Koikkelehdin pimeään Liman yöhön tekemään laadullisia jatkotutkimuksia. Turvallisuussyistä päätän kuitenkin vaihtaa aihetta.



Kirjoittaja toimii konsulttina EU:n köyhyydenvähentämisprojektissa Limassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä edusta Kepan virallisia näkemyksiä.