Vieraskolumni

Paavo ja periferia

Paavo Väyrynen tuntee syrjäseudun, ja siitä voi olla hyötyä myös ulkomaankauppa- ja kehitysministerin pallilla.
19.7.2007

Eija Ranta-Owusu Kävin viime kesänä äitini kanssa Paavo Väyrysen viinitilalla. Äiti etsiskeli Kemijokivarren historiaa käsittelevää kirjaa, minä ostin viiniä. Tyylikäs sininen pullo, lupaavaa. Vielä kotimatkalla minua hämmästytti Väyrysen yritteliäisyys. Ei sitä nyt noin vain perusteta viinitilaa Lappiin.

Entä miten oli viinin maun laita? Hieman säröilevä, mutta kuitenkin sympaattisuutta herättävä kokemus. Väyrysen marjaviinit nimittäin muistuttivat kovasti Nicaraguassa maistamiani hedelmäviinejä. Siellä pientuottajien viinit ovat paikallinen vastaus monikansallisille kaljoille ja maan rikkaimman perheen omistamalle rommituotannolle.

Myös Väyrysen viinituotannon voi tulkita osoitukseksi hänen vankkumattomasta vastarintamentaliteetistaan. Paikallistuotannolla pyritään vastaamaan globalisaation haasteisiin niin työttömyyden ryvettämässä Lounais-Lapissa kuin Nicaraguan Nandaimessa tai Estelíssä. Myös periferiasta voi ponnistaa!

Nyt tämä meille lappilaisille makunystyröihin saakka tutuksi tullut viinitilallinen on toiminut muutaman kuukauden ajan ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä. Luulen, että periferiakokemuksesta on hänelle uudessa toimessaan hyötyä.

***

Jos Lappi on Suomen periferiaa, ovat kehitysmaat sitä maapallon mittakaavassa. Andre Gunder Frankin vanha ja paljon parjattu riippuvuusteoria jakaa maapallon keskuksiin ja periferioihin. Hänen mukaansa periferiat ovat köyhiä siksi, että keskus riistää niitä. Keskukset - Yhdysvallat, Eurooppa, Japani ja muut menestyjät - puolestaan voivat hyvin siksi, että periferiat kärsivät.

Periferioita on kuitenkin myös kansallisilla ja alueellisilla tasoilla. Jos Suomi nykyisin kuuluukin menestyjien kastiin, on alueellista eriarvoisuutta olemassa. Periferia on pohjoisessa ja idässä, kun taas keskus on etelässä, joskus jopa Brysselissä.

Tämä maailmanjärjestelmäteoria toimii yhä ajatusten herättäjänä. Vuosikymmeniä sitten esitetyt kärjistetyt näkemykset muistuttavat meitä siitä, että maailman eri maat ja alueet ovat monella tapaa toisistaan riippuvaisia.

Frankin ajoista poiketen globaalin ajan kansainväliset suhteet eivät ole kuitenkaan ihan yksiselitteisiä. Talous, muuttoliikkeet, kommunikaatio ja ympäristön muutokset ovat vain muutamia esimerkkejä meitä kaikkia yhä tiukemmin yhdistävistä tekijöistä.

***

Kehitysyhteistyömäärärahoista puhuttaessa viitataan usein siihen, että Suomessakin on köyhiä ja että ensin on huolehdittava heistä. Kyllä, köyhiä on. Heitä on Suomen maantieteellisissä periferioissa ja myös kaupunkien omissa pikku lähiöperiferioissa. Nykyisin köyhyyden ja eriarvoisuuden syyt ja ratkaisut eivät kuitenkaan aina löydy kansallisten rajojen sisältä.

Uusliberaalin talouden hedelmiä poimitaan kasvavana eriarvoisuutena niin meillä kuin muuallakin. Periferioissa on aina kyse poliittisista valinnoista. Niissä on kyse moniulotteisesta valtapolitiikasta ja siitä, huomioidaanko vain menestyjät vai myös ne, jotka ovat jääneet kasvussa jalkoihin. Periferiakokemus voi yhdistää rajojen ylitse.

Kaikki maailman periferiat - siis, yhtykää! Tätä rintamaa johtamaan sopii hyvin Lapin mies, sillä vaikka Paavo onkin keskustasta, on hänellä kokemusta myös piirun verran periferiasta.

Kippis vaan, ja kehitysyhteistyömäärärahat kasvuun!

Kirjoittaja on tutkija Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksella. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.