Vieraskolumni

Pää edellä elokuviin

Pia Laine
28.4.2002

MAPUTO -- Aina kun palaan matkoilta takaisin Mosambikiin, mosambikilainen ystäväni tivaa minulta ensimmäisenä, mitä elokuvia kävin katsomassa. Jos en ole nähnyt tarpeeksi monta elokuvaa, poden huonoa omaatuntoa pitkään: olen jälleen jättänyt käyttämättä yhden minulle suodun mahdollisuuden.

Mosambikin pääkaupungissa Maputossa on vain kaksi kunnon elokuvateatteria, joissa kummassakin pyörii kerrallaan yksi elokuva. Ensin filmi tulee paremmilla penkeillä varustettuun elokuvateatteriin, ja siirtyy seuraavaksi viikoksi siihen edullisempaan. Laatuleffoja sattuu joukkoon vain muutama vuodessa.

Elokuvista innostunut ystäväni muistaa kaikki näkemänsä elokuvat, ja tietää paljon myös lukemattomista muista elokuvista, joita ei ole koskaan onnistunut näkemään. Hän myös muistaa tarkkaan ne harvat elokuva-aiheiset kirjat, jotka on onnistunut saamaan käsiinsä.

Samaan tiedonjanoon törmää usein koulutettujen mosambikilaisten parissa. Tiedonmurusia metsästetään kaikkialta, missä niitä suinkin on tarjolla. Postmodernin kyynisellä kaiken epäilyllä ei ole jalansijaa maassa, jossa tieto on kiven alla.

***

Lukeminen on Mosambikissa epätavallinen harrastus. Kirjaan uppoutuvaa saatetaan pitää epäsosiaalisena, mutta se tuskin ketään estää lukemasta. Todellinen ongelma on se, että kirjoja on niin vaikea saada käsiinsä. Kirjat ovat kalliita ostaa, ja lainaaminenkin on hankalaa.

Maputossa se vielä onnistuu, sillä maan kansalliskirjasto sijaitsee pääkapungissa. Kirjoja lainataan myös joidenkin järjestöjen ja suurlähetystöjen ylläpitämistä kirjastoista. Taloustieteitä opiskelevien suosiossa on yksityisen pankin avaama talousaiheinen kirjasto alakaupungilla.

Vierailu yliopiston kirjastossa sysää tosin hetkeksi epätoivon rajamaille. Suomessa yksittäisen oppiaineen kirjastostakin löytyy enemmän niteitä kuin täällä kokonaisesta tiedekuntakirjastosta, maan parhaimmaksi väitetystä. Näillä eväillä pitäisi sitten kasvattaa kokonainen tutkijasukupolvi.

Pääkaupungin ulkopuolella alkaa tietotyhjiö. Vaikka kirjastoverkko on kehittymässä, se on vielä harva, eikä kirjavalikoimissa yleensä ole kehumista.

Vierailin pari vuotta sitten keskimosambikilaisessa maakuntakirjastossa, valtavan alueen ainoassa. Koko maakunnan väelle tarjolla ollut tieto mahtui neljään hyllymetriin.

Tieto ajankohtaisista asioista on sekin kiven alla. Samaiseen maakuntakaupunkiin oli silloin tilattu yhteensä neljä lehteä. Ei neljää eri lehteä, vaan neljä kappaletta maan ainoaa päivittäin ilmestyvää sanomalehteä. Se saapui kolmen päivän viiveellä. Ei ihme, ettei lukeminen tai edes lukutaito ole näillä kulmilla erityisen kovassa kurssissa.

Mosambikissa on vaikeaa saada tietoa miltei mistä tahansa asiasta. Omatoimista tiedonhankintaa ei edistä se, että mosambikilaisissa kouluissa oppiminen perustuu toistoon, ei omaan tiedon etsintään. Opettaja kirjoittaa taululle tekstin, jonka oppilaat kopioivat. Oman ajattelun kasvamiselle ei jätetä tilaa.

Omat ongelmansa tiedonhankinnan suohon lisää kieli. Portugalinkielisiä kirjoja on eteläisessä Afrikassa tarjolla vain vähän. Mosambikissa julkaistaan vuosittain vain kourallinen kirjoja, ja alan kuin alan tuoreimmat teokset pitää tilata Portugalista tai Brasiliasta. Se on rahteineen ja tulleineen kallista ja vaikeaa. Naapurimaista löytyisi englanninkielistä kirjallisuutta, mutta englannintaitoiset ovat harvassa.

***

Kaiken tämän keskellä pysähdyn usein miettimään sitä, miten suuren määrän tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tietoa Suomessa kasvaminen on saanut jäämään päähäni. En ole ennen Mosambikiin tuloani ymmärtänyt, miten moni itsestään selvältä tuntuva asia on minulle joskus jossain vaiheessa elämääni opetettu: miten lukea budjettia, miten ukkosella ei saa mennä puun alle suojaan, miten demokratia toimii, miten talouspaperin läpi silittämällä saa steariinitahrat pois pöytäliinasta.

Ystäväni elokuvainnostus on perua niiltä ajoilta, kun hän pikkupoikana Älysi, miten päästä elokuviin, vaikkei rahaa lippuihin ollutkaan. Pojankoltiaiset keksivät mahtuvansa elokuvateatterin miestenvessan katonrajassa olevan ikkunan kaltereiden läpi. Ovi maailmaan oli avoinna.

Kaltereiden välistä ei mahtunut, jos yritti jalat edellä. Elokuviin päästäkseen oli pakko uskaltautua pudottautumaan kaltereiden läpi pää edellä. Ikkuna oli suoraan pisuaarin yläpuolella, joten matka elokuviin kävi väistämättä sen kautta.

Hinku eläviin kuviin oli kuitenkin niin suuri, ettei haju haitannut. Mahdollisuutta ei voinut jättää käyttämättä.