Vieraskolumni

Ovet auki omalle porukalle

Monietnisessä Malesiassa kuohuu pinnan alla — ainakin toistaiseksi.
Kirsi Salonen
3.9.2012

Malesia valmistautui paaston päättymiseen hartaasti ja vuoden suurimman juhlan ansaitsemalla kulutushysterialla. Hari Rayaa juhlittiin avoimin ovin — samoin kuin muitakin tärkeitä juhlapäiviä. Perinneherkkuja valmistetaan röykkiöittäin ja perhe, naapurit ja ohikulkijat toivotetaan avosylin mukaan pitoihin.

Islaminuskoisten ja malaijinkielisten lisäksi maassa on merkittävät kiinalais- ja intialaisvähemmistöt, sekä erinäisiä ryhmiä alkuperäiskansoja. Kolmen suurimman ryhmän juhlapäivät näkyvät kansallisessa kalenterissa ja avoimet ovet kuuluvat lähes kaikkiin juhlapäiviin.

Vaikka kaikki ottavat mielellään vastaan viitisentoista pyhäpäivää vuodessa, perinteinen juhlinta herkkuineen rajoittuu käytännössä oman etnisen ryhmän sisälle. Avoimien ovien ja virallisen Malesian retoriikan takana kuplii rotujen välinen eripura, joka ei jää huomaamatta omassa todellisuudessaan eläviltä ulkomaalaisiltakaan. Kansojen sulatusuunina itseään mainostava maa on todellisuudessa painekattila, jota kukaan ei ole muistanut ottaa tulelta, eivätkä lähestyvät vaalit suinkaan hillitse kannen alaista suhinaa.

***

Kulttuurien kirjon yksi näkyvimmistä piirteistä on ruokakulttuurien monimuotoisuus ja ruoka on malesialaisten elämän keskipisteitä arkenakin, juhlista puhumattakaan. Samalla ruoka on kuitenkin myös yksi yhteiselämän kompastuskivistä, eri ryhmien säännöt ja mieltymykset kun ovat ristiriidassa keskenään.

Alkoholin tarjoamisesta päästään suhteellisen kivuttomasti kompromissiin, mutta jo pääruokien kohdalla tilanne mutkistuu. Kiinalaista illallista ei voi kuvitella ilman porsaanlihaa. Hinduille pyhä nauta taas on yksi malaijikeittiön kulmakiviä.

Jo ruokavaliollisista syistä työporukat usein lounastavat eri paikoissa, joten on vain luonnollista, että avoimien ovien antimia nautitaan harvoin yli etnisten rajojen. Ruokailuun kiteytyykin hyvin kansakunnan pirstaleisuus — yksi kansa aterioi eri pöydissä.

***

Samalla kun pääministeri toistelee kehittämäänsä kansakunnan yhtenäisyyttä korostavaa Yhden Malesian retoriikkaa, ministerit ja politiikan taustavaikuttajat livauttelevat rasistisia sammakoita, jotka painetaan villaisella hetken mediakohun jälkeen.

Radiomainosten välissä muistutellaan siitä, kuinka täällä ollaan yhtä suurta perhettä ja jokainen juhlapuhe sisältää sanat "rotu" tai "rotujen välinen harmonia". Viestit tuntuvat korneilta maassa, jossa alun perin köyhimpien malaijien aseman parantamiseksi suunnitellut toimenpiteet ovat muuttuneet institutionaaliseksi rasismiksi muita ryhmiä kohtaan.

Malesian kiinalaiset ja intialaiset ovatkin kyllästyneet kakkosluokan kansalaisten asemaansa — malaijeille on esimerkiksi varattu leijonanosa opiskelupaikoista ja julkishallinnon työpaikoista. Asuntoa ostossakin hinta riippuu siitä, missä seisoo rasti henkilöllisyystodistuksen kohdassa "rotu". Tällainen kohta muuten löytyy kaikista kaavakkeista — kaupan kanta-asiakaskortista ajokorttiin vähän niin kuin Etelä-Afrikassa ennen vanhaan.

Samalla kiinalaiset ja intialaiset ovat kaivautuneet omiin poteroihinsa. Valtaa pitävän koalition vähemmistöpuolueet pitävät kynsin hampain niille budjetoiduista määrärahanmuruista, ja ampuvat alas kaikki esitykset, joilla saattaisi olla todellista potentiaalia yhdistää sirpaloitunut kansakunta — kuten yhdenmukainen, laadukas koulujärjestelmä kaikille malesialaisille.

***

Vaalien alla aktivoitunut kansanliike, vaikkakin heiveröinen eikä vailla kritiikkiä, kerää yhteen kaikkien ryhmien edustajia ja vaatii tasa-arvoa ja puhdasta politiikkaa.

Ihmisoikeusrikkomusten ja apartheid-retoriikan suosta voikin olla nousemassa jotakin tuoretta ja uudistusmielistä. Uusi sukupolvi on ymmärtänyt, ettei Malesian ongelmana ole vain rotupolitiikka, vaan likainen poliittinen peli puolueeseen ja ryhmään katsomatta.

Jossain on jo ruokapöytiä, joihin kaikki ovat tervetulleita ja joissa hyväksytään muiden valinnat.

Ehkä tulevaisuudessa Malesia juhlii koko kansan juhlapäiviä ja avoimet ovet ovat todella sitä.

Kirjoittaja on hoitovapaalla kehitysyhteistyötehtävistä ja asuu Malesiassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.