Vieraskolumni

Ovatko kehitysmaat uutisten arvoisia?

Media välittää kehitysmaatietoa enemmän kuin koskaan aiemmin. Silti siitä päätyy tv-uutisiin varsin vähän. Eivätkö kehitysmaat kelpaa nykyisen infotainment-uutisoinnin aiheiksi?
Merja Sundström
29.9.2008

Merja Sundstrom Usein väitetään, että uutisista on tullut viihteellisiä ja sensaatiohakuisia eikä merkittävistä asioista enää kerrota. Juuri kolmannen maailman uutisten sanotaan jäävän jalkoihin. Väittämä on sekä oikeassa että väärässä.

Oikeassa siinä, että uutisten esittelytapa on keventynyt, ja hankalat asiat yritetään yleisön palvelun nimissä muokata ymmärrettävään ja kiinnostavaan muotoon. Uutisista on tullut infotainmentia. Eikä siinä mitään pahaa ole, jos itse asia ei kärsi.

Myös väite sensaatiohakuisuudestakin on totta. Rahastahan tässäkin vain on kysymys: valtamediaa tuotetaan myytäväksi, kuten mitä tuotetta tahansa, ja nopeat, iskevät aiheet myyvät paremmin. Perinteinen asiallinen uutisointi merkittävistä asioista ei siis ole kadonnut - sen rinnalle on vain tullut valtavasti uutta, näkyvää, kuuluvaa, kirkuvaa ja räiskyvää sekä monia ärsyttävää median pukuun pukeutunutta myyntitavaraa.

* * *

Mutu-tieteellisellä eli musta tuntuu -varmuudella arvioin, että kolmannesta maailmasta on nyt kuitenkin tarjolla enemmän tietoa kuin koskaan ennen. On kuitenkin eri asia, pääseekö se valtakunnallisiin televisiouutisiin.

Me yleisuutisten tekijät painiskelemme aiheita valitessamme monen tulen välissä: katsojan sormi kaukosäätimellä on säälimätön ja se vaihtaa kanavaa, jos ohjelman jännite herpaantuu hetkeksikään. Samalla uutislähetyksen on joka päivä lunastettava yleisön luottamus. Uutisissa on kerrottava kaikista "merkittävistä asioista" ymmärrettävästi, ja se on tehtävä vielä nopeasti, nyt heti, piti olla jo -tyyliin.

Olemme yleisön palvelijoita eli uutisoimme niistä asioista, joista yleisö haluaa tietää. Yleisön kiinnostuksesta tehdään mielipidetutkimuksia ja ohjelmien katsojalukuja seurataan kuin pörssikursseja investointipankeissa. Niistä muodostuu arkityömme uutiskriteeri: musta-tuntuu. Taustalla vaikuttaa se, että ammatinvalintaamme on ohjannut yleensä sisäinen pieni idealisti, maailmanparantaja, joka ei kuole kaupallisessa uutiskilpailussakaan. Ainakaan yleensä.

Itse olen ollut Maikkarin ulkomaantoimittajana yli 20 vuotta ja joutunut päivittäin pohtimaan, mikä asia milloinkin on uutisen arvoinen ja miten se on kerrottava. Pois ovat pudonneet makrotason akateemisen kankeat analyysit ja tilalle on tullut se "tavallinen ihminen" näkökulmineen, mielipiteineen ja ymmärtämisvaatimuksineen. Paljon vähemmälle ovat jääneet myös uutiset huonompiosaisten elämästä, se kun ei ole kovin mediaseksikästä

Sellaisiksi - mediaseksikkäiksi - kolmannen maailman asiat muuttuvat vasta, kun ne tuntuvat olevan osa meidän omaa elämäämme ja uhkaavan meidän turvallisuuttamme.

* * *

Kehitysmaat ylittivät uutiskynnyksen vielä jokunen aika sitten. Alun perin kolmas maailma tunki tietoisuuteemme, kun Suomen elintaso oli noussut yli omien perustarpeiden tyydyttämisen 1960- ja -70-luvuilla ja sodasta oli selvitty. Lisäksi yhteydenpito ja kaupankäynti kaukaisimmankin maailman kanssa oli käynyt helpommaksi. Afrikan halki oli kulkenut siirtomaista itsenäistymistä seurannut vallankumousten, vallankaappausten ja sisällissotien aalto, ja ne kelpasivat uutisiksi - uhkasivathan ne meidän turvallisuuttamme tai ainakin kauppavaihdon jatkuvuutta. Kansainvälinen solidaarisuus kasvoi ja kehitysapu nousi korkeammaksi kuin koskaan.

Kehitysmaatietoisuuden kulta-aikaa elettiin 1970- ja -80-luvuilla. Sitten uutisvälineiden huomio kääntyi Itä-Euroopan murrokseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen. Siirtymät poliittisesta järjestelmästä toiseen valtataisteluineen ja sisällissotineen ovat pitäneet uutisten fokuksen niillä alueilla pian 20 vuotta eikä rauhallista loppua näy.

Uudelleen maailman järjestyksen muutti 9/11 ja erityisesti Yhdysvaltain käynnistämä terrorismin vastainen sota. Se sai kolmannen maailman näyttämään taas erilaiselta kansainvälisessä mediassa - nyt erityisen vaaralliselta, uhkaavalta. Nyt köyhyys kiinnostaa ihmisiä terroristin kasvualustana ja sen poistaminen oman tuvallisuuden parantamisena. Niin raadollisia me ihmiset olemme.

Ja kiinnostavathan meitä myös kolmannesta maailmasta saatavat hyödyt eli perinteinen kauppa ja matkailumahdollisuudet, nykyisin yhä enemmän myös sikäläinen mahdollinen työvoima.

* * *

Uutiskynnyksen ylittää helpommin sellaisesta maasta tuleva uutinen - hyvä tai huono - jossa suomalaiset käyvät lomamatkoillaan. Tuntemattomien maiden annetaan jäädä tuntemattomiksi. Ehdotin kerran esimiehelleni juttua Assamin sisällissodasta, missä on kuollut neljännesvuosisadan aikana viisi miljoonaa ihmistä. Emmekä me tiedä siitä mitään. Esimieheni vastasi lakonisesti, että emme me haluakaan tietää siitä mitään.

Toisaalta saan hyvää palautetta talon sisältäkin kehitysmaiden kehittymisestä kertovista uutisista. Olin syyskuussa Ghanassa kehitysyhteistyön tehokkuutta käsitelleen Accran-huippukokouksen tiimoilta. Kävin tuolloin muutaman päivän kenttäkeikalla tutustumassa viidakkokyliin, joihin Suomenkin kehitysapua kanavoituu Kansainvälinen maatalouden kehittämisrahaston IFADin kautta. Ihmisiä ilahdutti nähdä konkreettisia esimerkkejä omien verovarojensa onnistuneesta käytöstä.

Media on kiinnostunut myös haasteista, ja se onkin ottanut tehtäväkseen epäkohtien paljastamisen. Nyt pinnalla ovat esimerkiksi yhteistä ympäristöä ja terveyttä vaarantavien kohteiden esiin kaivaminen. Paljastamisen idea on, että asioiden tultua päivän valoon kansalaiset voivat yrittää vaikuttaa päättäjiin, jotka taas voivat puuttua ongelmiin.

Jos kehitysapuvaroja käytetään väärin, sekin on paljastettava. "Kankkulan kaivo" on näytettävä, jotta se voidaan hävittää ja kehitystä muuttaa. Vaikka kansan suuri enemmistö vastaa mielipidetiedusteluissa kannattavansa kehitysavun lisäämistä, mutu-teoriani mukaan vallalla on käsitys, että suuri osa rahoista menee kuitenkin vääriin taskuihin. Tieto onnistumisista siis vahvistaa ihmisten halua voimistaa kehitysyhteistyötä.

Kirjoittaja on MTV3:n erikoistoimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.