Vieraskolumni

Onnellisuudesta ja hyvinvoinnista

Kehitysmaissa tulisi ehdottomasti pyrkiä varallisuuden ja tulojen tasaisempaan jakautumiseen, jotta kansakunnan hyvinvointi ja onnellisuus kasvaisivat.
Jussi Salonranta
3.4.2007

Jussi Salonranta Maastopyöräni kiiltää vielä uutuuttaan ilta-auringossa. Oikeastaan pyöräni on pikemmin 18-vaihteinen asfalttikiitäjä kuin maastohirmu. Iltalenkkiä Meilahden puistoissa tehdessäni en voi olla ajattelematta entisen kansanedustaja Osmo Soininvaaran (vihr.) osuvaa analogiaa vaihdepyöristä.

Soininvaaralla on uusimmassa "Vauraus ja aika" -kirjassaan erinomaisia havaintoja, kuin myös virhearvioita, talouskasvusta ja abstrakteista käsitteistä, kuten onnellisuudesta ja taloudellisesta hyödystä.

Vaihdepyörä-analogiassa kuvitellaan, että monivaihteisella pyörällä ajaminen olisi kevyempää kuin vaihteettomalla peruspyörällä, vaikka todellisuudessa se voi olla jopa raskaampaa. Vaihteeton pyörä suo väkisinkin ajajalleen välillä lepohetkiä, koska rattaiden epäoptimaalinen välitys estää täystehoisen polkemisen. Monivaihteisella pyörällä voi puolestaan polkea koko ajan optimiteholla niin lujaa kuin jaksaa.

Tämänkaltainen tehottomuuden väheneminen on eräs selittävä tekijä työn tuottavuuden kasvussa ja sitä kautta myös talouskasvussa. Mutta lisääkö talouskasvu ihmisten onnellisuutta ja hyvinvointia? Se on mielestäni erittäin oleellinen kysymys.

Onnellisuus ja hyöty ovat molemmat subjektiivisia ja suhteellisia tuntemuksia ja tarvitsevat aina vertailukohteen. Useimmiten emme osaa olla onnellisia siitä vähästä mitä meillä on, vaan koemme tyytymättömyyttä siitä kaikesta, mitä meillä ei vielä ole.

***

Harvardin yliopiston taloustieteen professori Robert J. Barro julkaisi muutama vuosi sitten mielenkiintoisen "Inequality and Growth in a Panel of Countries" -nimisen tutkimuksen tulonjaon tasaisuuden vaikutuksesta talouskasvuun.

Tutkimuksen empiirisen evidenssin ja tulosten analyysin mukaan tasainen tulonjako edistäisi talouskasvua nimenomaan köyhissä kehittyvissä maissa, mutta hidastaisi talouskasvua vauraissa teollistuneissa länsimaissa. Tulonjaon tasaisuus lisäsi talouskasvua maissa, joiden bruttokansantuote per henkilö oli alle 2 000 dollaria, mutta hidasti kasvua maissa, joiden bruttokansantuote oli korkeampi.

Tulonjaon liialliseen tasaamiseen pyrkivä yhteiskunta pienentää kannustimia hankkia inhimillistä pääomaa, ja tämä kannustimien heikkeneminen johtaa pienempään inhimillisen pääoman määrään, hitaampaan tekniseen kehitykseen ja hitaampaan talouskasvuun. Maissa, joissa tekninen kehitys on keskeinen taloudellisen kasvun lähde, saattaa tulonjaon liialliseen tasaaminen pyrkivä politiikka haitata teknisten innovaatioiden täysimittaista hyödyntämistä.

On erittäin todennäköistä, että Suomen tuloerot ovat talouskasvun maksimoinnin kannalta aivan liian tasaiset, mutta meidän täytyy samalla kysyä, olisiko tuloerojen merkittävä lisääminen lopulta hyväksi suomalaiselle yhteiskunnalle?

***

Voidaan sanoa niin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kuin Barron tutkimuksenkin perusteella, että kehitysmaissa tulisi pyrkiä ehdottomasti varallisuuden ja tulojen tasaisempaan jakautumiseen, jotta kansakunnan kokonaishyvinvointi ja kansalaisten onnellisuus kasvaisivat.

Toisaalta aivan pienilläkin arvostuksien ja käyttäytymisen muutoksilla voisimme vaikuttaa yksittäisten ihmisten onnellisuuden kokemukseen ja kokonaisten kansakuntien hyvinvointiin.

Luin ennen eduskuntavaaleja silloisen kansanedustaja Susanna Rahkosen (sd.) vaalikirjaa "Valta istuu sohvalla". Rahkonen oli eräs niistä kansanedustajista, joilla vielä nykyisin on kokonaisvaltainen visio yhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta. Valitettavasti Rahkonen ei onnistunut uusimaan valtakirjaansa näissä vaaleissa, mutta toivottavasti hän pyrkii uudelleen.

Kirjassaan Rahkosella oli muutamia hyviä huomioita muun muassa kulutuskäyttäytymisestä. Rahkonen käytti lähteenään "Worldwatch"-tilastokirjan kulutukseen keskittyvää teemanumeroa, jonka mukaan ihmiset käyttävät maailmassa vuosittain kosmetiikkaan 18 miljardia ja hajuvesiin 15 miljardia dollaria. Euroopassa ja Yhdysvalloissa käytetään lemmikkieläinten ruokaan vuosittain 17 miljardia dollaria.

Nälänhädän ja aliravitsemuksen poistamiseksi maailmasta tarvittaisiin 19 miljardin dollaria nykyistä enemmän rahaa. Puhdas juomavesi kaikille puolestaan vaatisi 10 miljardia dollaria ja kaikkien lasten rokottaminen 1,3 miljardia dollaria.

Nälänhädän, aliravitsemuksen tai puhtaan veden puuttumisen yhteydessä ei yksinkertaisesti voida puhua tulonjaon liiallisesta tasaamisesta yhteiskunnassa ja sen vaikutuksesta talouskasvuun. On täysin selvää, että näiden asioiden korjaaminen parantaisi kaikkien hyvinvointia. Nykyinen tilanne on yksinkertaisesti absurdi ja täysin kestämätön.

Kirjoittaja on Valtiotieteilijöiden ammattiliiton varapuheenjohtaja ja Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.