Vieraskolumni

Olisiko minusta avaamaan kotini tuntemattomalle?

Suomessa ei aktiivisesti pelätä sitä, että sotilaallisen uhan tai luonnonkatastrofin takia jouduttaisiin jättämään koti ja perhe, kirjoittaa Kepan vieraskolumnisti Eveliina Talvitie.
Eveliina Talvitie
14.2.2018

"Missä tuntee olevansa kotonaan? Mistä se tunne syntyy? Olen täällä vain käymäseltään, ja viihdyn. Täällä kalliot suistuvat mereen, täällä ihmisen maailma loppuu. Täällä olen niin syvällä kiinni elämässä, kuin se ylipäätään on mahdollista."

Näin kysyy luontovalokuvaajana tunnetun Heikki Willamon ääni Perttu Saksan dokumenttielokuvassa Eläimen kuva, joka sai ensi-iltansa Helsingin DocPoint-festivaalilla. 

Elokuvan alussa jyllää hyinen Pohjois-Atlantti. Hitaasti, kylmästi ja kunnioitusta herättävästi. Se ei tuo mieleen kotia vaan ennemminkin karun pakomatkan pois sieltä.

Kaikilla ihmisillä on koti. Ainakin pitäisi olla. Ajatus kodittomuudesta pelottaa ja puistattaa. Monille koko käsite on täysin vieras. Ainakaan Suomessa ei aktiivisesti pelätä sitä, että sotilaallisen uhan tai luonnonkatastrofin takia jouduttaisiin jättämään koti ja perhe.

Koti voi tietysti vaihtaa paikkaa, mikäli irtaudutaan omistamiselle pohjaavan omalle maalle rakennetun, sukupolvelta toiselle siirtyvän kiinteistön ajatuksesta. Kodin aineetonta olemusta tapaillaankin monissa imelissä aforismeissa kuten "Koti ei ole paikka missä asut, vaan paikka jossa sinua ymmärretään." Englanninkielinen "Home is where your heart is" -ajatelma koristaa kotien seiniä eri puolilla maailmaa. 

Onhan näitä. Nobelilla palkittu brittikirjailija Bernard Shaw on kirjoittanut, että koti on tytön vankila ja naisen työpaikka mutta ei mennä nyt siihen.

Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi ylisti luonnollisesti kodin ja synnyinpaikan yhteyttä: "Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tantereilla pieninä piimäpartaisina piehtaroimme."

* * *

"Voidaan kodin ovet tuntemattomillekin avata – jopa valtion mittakaavassa, mikäli on poliittista tahtoa. "

Kansallisesta piimäpartanäkökulmasta tarkasteltuna koti näyttäytyy sisäänlämpiävänä ja ulkopuoliset pois sulkevana auvoisuuden tilana, mutta voidaan kodin ovet tuntemattomillekin avata – jopa valtion mittakaavassa, mikäli on poliittista tahtoa. 

Näin on tapahtunut Kanadassa. 

Joulukuussa 2015 maan pääministeri Justin Trudeau oli lentokentällä vastassa syyrialaisia pakolaisia ja toivotti heidät tervetulleeksi sanomalla: Olette nyt kotona. Twitterissä hän tarkensi, että kanadalaiset toivottavat tervetulleeksi kaikki vainotut, riippumatta siitä, mitä uskontoa he edustavat.

Toivotus ei ole jäänyt Trudeaulla sanahelinäksi myöskään vallanpitäjien paikkoja jaettaessa. Pääministeri on nimittänyt kabinettiinsa kaksi pakolaistaustaista jäsentä. Maahanmuutosta vastaavana ministerinä toimii Ahmed Hussein, joka on syntynyt Somaliassa.

Vuonna 2015 alkaneella Trudeaun virkakaudella Kanada on ottanut vastaan kaiken kaikkiaan noin 40 000 syyrialaista pakolaista, joista isoa osaa ovat ”sponsoroineet” tavalliset yksittäiset kanadalaiset ja ryhmät. Ennen muuta nuoret perheet ja eläkeläiset tarjoavat pakolaisille asunnoiksi kotiensa kellaritiloja ja ullakoita. Innokkaimmat ovat arvostelleet pakolaisten vastaanottamisen hitautta. 

* * *

"Olisiko minusta avaamaan oma kotini tuntemattomalle?"

Kanadaan liittyvä uutisointi on pistänyt miettimään, olisiko minusta avaamaan oma kotini tuntemattomalle? Tuntisiko hän tarjoamani asuinsijan kodikseen? Ja jos ei tuntisi ja kodittomuuden tunne vain jatkuisi, voisiko hän siitä huolimatta kokea olonsa kuitenkin turvalliseksi? Vapaaksi?

Alussa olemme kaikki samanlaisia, toteaa Heikki Willamon ääni Perttu Saksan Eläimen kuva- elokuvassa. Kuvissa näkyy ketunpoikasia. Poikaset pyörivät pesänsä läheisyydessä, mutta katselevat samalla uteliaasti ympärilleen.

Ne näyttävät siltä, että hylkäävät kotipesänsä heti, kun vain uskaltavat.