Vieraskolumni

Okainen opin tie

Nicaraguassa on vaikeaa päättää laittaako lapsensa yksityiseen vai julkiseen kouluun.
Shirlene Green Newball
4.3.2013

Joulukuussa kaksi 16-vuotiasta kummityttöäni valmistui lukiosta nicaragualaisessa Bilwin kaupungissa. Nyt he molemmat valmistautuvat täkäläisiin yliopisto-opintoihin. Toinen haluaa opiskella lääketiedettä, toinen eläinlääketiedettä. Heidän äitinsä, vanhat koulukaverini, järjestivät tyttöjen valmistumisen kunniaksi isot juhlat.

Juhlaa ja iloa varjostaa kuitenkin raaka todellisuus: molempien tyttöjen koulusivistyksessä on isoja aukkoja, jotka vaikeuttavat korkeakouluun pääsyä. Bilwissä tarjottavan opetuksen taso jättää paljon toivomisen varaa; opettajilta tulevissa viesteissä on kielioppivirheitä ja koearvosanoja saatetaan laskea, koska opettaja ei ole ymmärtänyt oikeaa vastausta oikeaksi.

Nyt kouluvuoden taas alkaessa päivälehdissä on julkaistu runsaasti juttuja maan opetussektorin tasosta ja heikkouksista. Yhden valaisevan esimerkin mukaan erääseen pääkaupungissa sijaitsevaan yliopistoon pyrki 2770 opiskelijaa, joista vain 136 selvitti pääsykokeen, suurin osa rimaa hipoen.

Uutinen uutisessa oli vielä se, että vain kaksi hakijaa pääsi sisään täysillä sadalla pisteellä. He molemmat olivat maaseudun pikkukaupungeissa sijaitsevien julkisten koulujen kasvatteja.

***

Daniel Ortegan sandinstihallituksella on ollut ainakin retoriikan tasolla selkeä pyrkimys kohentaa maan opetuksen tasoa. Heti valtaan astuessaan vuonna 2007 Ortega julisti presidentillisellä määräysvallallaan koulutuksen täysin ilmaiseksi ja poisti peruskoulutukseen ujutettuja materiaali- ja lukukausimaksuja.

Tänä vuonna hallitus budjetoi hiukan enemmän rahaa koulutukseen ja erityisesti opettajankoulutukseen kuin aiempina vuosina. Budjetista 22 prosenttia menee opetussektorille, mutta sen osuus bruttokansantuotteesta pysyy kuitenkin edellisvuosien tapaan vaatimattomalla, noin 3,5 prosentin tasolla.

Hallituksen vuoteen 2015 ulottuvassa strategiassa tavoitteena on nostaa nicaragualaisten koulutustasoa ja taata ilmainen ja laadukas yliopistokoulutus joka puolella maata.

Se on kova haaste, sillä maan koulutusjärjestelmä perustuu julkisten ja yksityisten koulujen sekajärjestelmään. Varsinkin hallituksen peräänkuuluttama ja lupaama ilmainen koulutus on yliopistoasteella toistaiseksi suuri illuusio.

***

Keskusteltuani muiden ystävieni ja tuttavieni kanssa sain tietää, että koulujen kesken opetus vaihtelee suuresti. Useat koulut eivät edes julkista opetussuunnitelmaansa lukuvuoden alussa. Kouluvuosi on sirpaleinen, koska pyhäpäiviä riittää, opettajien tietopohja perustuu lähinnä kokemukseen teoreettisen koulutuksen sijaan, ja opetusvälineistä ja materiaalista on pulaa.

Joissakin yksityisissä kouluissa on pilviä hipovat kuukausimaksut. Ne harvat vanhemmat, jotka maksuihin kykenevät, tekevät sen taatakseen lapsilleen mahdollisimman tasokkaan koulutuksen. Nyt useat ystäväni pohtivat kalliiden maksujen maksamisen mielekkyyttä, kun he itsekin ovat huomanneet monissa julkisissa kouluissa opetuksen tason olevan korkeampi.

Yhtä kaikki, koulusta riippumatta koulutuksessamme on valtavasti heikkouksia. Mikään strategia ei auta, jos koulutukseen ja opetukseen ei satsata eikä opettajia motivoida kunnon kuukausipalkalla. Opettajien kouluttamiseen on panostettava lisää. Sama koskee alkuperäiskielten, kuten kreolin, miskiton ja mayngnan opetusta, joihin tarvittavia opetusmateriaaleja ei ole olemassakaan.

Koulutus on kehityksen edellytys aina ja kaikkialla. Nicaraguan hallituksen tulisi panostaa siihen, ettei kukaan jäisi sen ulkopuolelle. Että kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus opiskella, kirjat ja koulutilat opiskelua varten.

Vastuu ja sitoutuminen tähän on jokaisen harteilla; hallituksella, vanhemmilla ja opiskelijoilla. Viimeksi mainituilla tulee olla opiskeluolosuhteista ja vaikeuksista huolimatta opinnälkää, tahtoa oppia, lukea ja luoda.

Kirjoittaja on nicaragualainen toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.