Vieraskolumni

Oikeutta paviaaneille?

Olisi virhe suhtautua Pelasta paviaanit -liikkeeseen liian kriittisesti: kyse on pyrkimyksestä oikeudenmukaisuuteen, kuten suurissa ilmastonsuojelu- tai kehitysyhteistyöhankkeissakin.
Sini Kuvaja
10.10.2004

Apua, nyt se on tapahtunut. Minusta on tullut kyynikko.

Tuijotan epäuskoisena lehtien lööppejä Korkeasaaren paviaanien pelastamisesta. Kansanliike tämän pienen eläinjoukon asialla herättää ensimmäiseksi katkeria ajatuksia: entä maailman miljardi nälkää näkevää, entä ilmastonmuutos? Eikö mainostoimisto Bob Helsinki keksinyt parempaa käyttöä rahoilleen kuin kokosivun mainoksen Helsingin Sanomissa paviaanien pelastamiseksi?

Voin hyvin kuvitella kuinka vaikkapa sambialaiset ällistyisivät kuullessaan, kuinka Suomessa kohistaan muutaman paviaanin kohtalosta. Monissa kehitysmaissa ajatuskin eläinten oikeuksista tuntuu käsittämättömältä kun ihmisten oikeudetkaan eivät toteudu. Siitä perspektiivistä ainoa kuviteltavissa oleva syy murtautua kettutarhaan on varastaa eläimiä päivälliseksi.

Onneksi kyynikkokohtaus ei kestä kovin kauan. Paviaanien pelastamisella on lopulta jotakin yhteistä ilmastonsuojelun tai kehitysyhteistyön kanssa: pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Ei kehitysyhteistyölläkään maailman ongelmia ratkaista, vaan apu jää usein hyvin paikalliseksi, pientä joukkoa hyödyttäväksi.

***

Kehitysyhteistyön ammattilaiset suhtautuvat paviaanien auttamisen kaltaisiin liikkeisiin hyvin kriittisesti. Tämä kuuluu samaan sarjaan kuin toimittaja Tuula-Maria Ahosen Roska päivässä ja Syvempi mielihyvä -liikkeet. Tuhahdelkoot ammattilaiset vain, minusta Ahonen on tehnyt upeaa työtä, saanut ihmisjoukot tekemään pieniä hyviä tekoja ja viestinsä läpi mediassa.

Olisi virhe asettua vastustamaan tällaisia oikeudenmukaisuutta ajavia liikkeitä. Asioita voi edistää monella tavalla, ja liian usein maailmanparantajat kritisoivat toisiaan. Vaikka on hyödyllistä arvioida tarkkaan mitä tekee, niin ei jotakin hanketta tee tarpeettomaksi se, että apu rajoittuu pieneen joukkoon. Ei Amnesty International ole turha järjestö, vaikkei se keskitykään esimerkiksi nälkään ihmisoikeusrikoksena, vaan auttaa nälkää näkevien määrään verrattuna pientä ryhmää, mielipidevankeja. Yksi ihminen, järjestö tai mainostoimisto ei voi tehdä kaikkea. Ehkä Bob Helsinki on ottanut kokoisensa, saavutettavissa olevan tavoitteen.

Nykyään ihmiset eivät enää työskentele samalla tavalla järjestöihin sitoutuen kuin aiemmin, vaan liikkuvat projektista toiseen. Vapaaehtoiset ovat maailmanparantamisessa pätkätyöläisiä omasta halustaan. Tämän päivän paviaanien pelastajat voivat huomenna miettiä kehitysmaiden velkaongelmaa. Oma työni oikeudenmukaisuuden puolesta sai alkunsa siten, että lapsena vastustin turkisteollisuutta irvistelemällä Stockmannilla turkiksiin pukeutuneille rouville. Siinä tempauksessa oli paljon vähemmän järkeä kun paviaanien pelastamisessa, sillä se sai korkeintaan naiset kauhistelemaan huonotapaisuuttani.


Kirjoittaja toimii Kepan tiedottajana. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.