Vieraskolumni

Nykypäivän anekauppaa

Yhteiskunnallinen ja poliittinen sitoutuminen on vaihtumassa ammattimaisuuteen ja asiantuntijuuden korostamiseen. Onko kansainvälisestä yhteisvastuusta tulossa yksi nykyaikaisen anekaupan laji?
Timo Lappalainen
16.11.2005

Tsunami-katastrofi kosketti kansakuntaa, koska onnettomuuden uhreina oli tavallisia suomalaisia ihmisiä ja perheitä. Syntyi kansallinen projekti, joka varmasti dynamiikaltaan toimi osittain kuin talvisota pienoiskoossa. Asioita seurattiin, niihin otettiin kantaa ja viranomaisten edesottamuksia käytiin läpi minuutti minuutilta.

Katastrofin käynnistämä jättikeräys sekä useat mielipidemittaukset kuluneen vuoden aikana osoittavat että suomalaiset kokevat myötätuntoa hädänalaisia ihmisiä kohtaan. Samaan aikaan asenteita kartoittava tutkimus kuitenkin myös väittää, että suomalainen lähtee yhä harvemmin talkoisiin: siis vapaaehtoiseen ja konkreettiseen uurastukseen.

Pieni kurkistus vähän pintaa syvemmälle paljastaa ongelman, josta on tulossa kehitysmaaliikkeelle Suomessa melkoinen haaste tällä vuosikymmenellä.

Elämme projektien aikaa. Rajattu aika ja toiminnan sisällön tai kohteen koko ovat keskeisiä tekijöitä niiden miljoonien impulssien joukossa, jotka kamppailevat huomiostamme. Siitä on sitten monia kukonaskelia niihin pariin minuuttiin, jotka uutisen lukeminen vie. Matka omakohtaiseen tunneyhteyteen tai sitoutuminen toimimaan jonkin asian puolesta ovatkin jo melkoisen tiikerinhypyn päässä.

***

Kehitysyhteistyö on pitkäjänteistä, joskus jopa tuskastuvan hitaalta tuntuvaa. Sellaisen kumppanuuden rakentaminen, missä kehitysmaan kansalaisyhteiskunta osallistuu työhön tasa-arvoisena avoimuuden ja demokratian pelisäännöin vaatii aina paljon aikaa. Kehitysyhteistyössä ei tunneta pikavoittoja, ja pitkäjänteinen työ on oikeastaan ainoa tapa saavuttaa pysyviä muutoksia parempaan. Valitettavasti tällainen työ ja tuote on vaikea myydä ärsykkeiden ja vetoomusten markkinoilla.

Periaatteellinen sympatia kehitysmaiden asiaa kohtaan tässä projektimaailman ajassa johtaakin lopputulokseen, jossa aktiivinen osallistuminen tai liikkeiden syliin heittäytyminen delegoidaan ns. alan asiantuntijoille. 1960-luvun innostus, johon liittyi laaja yhteiskunnallinen ja poliittinen sitoutuminen, on vaihtunut kehitystyön ja -politiikan ammattimaisuuteen ja asiantuntijuuden korostamiseen.

Samalla on vaara, että oikeudenmukaisuuden vaatimus ja kehitysmaiden ihmisten tukeminen heidän ihmisoikeuksiaan korostamalla on vaarassa muuttua hyväntekeväisyystoiminnaksi. Ostetaan siis aneita.

Kehitysmaaliike ja sen sisällä toimivat kansalaisjärjestöt kamppailevat samojen kysymysten parissa, jotka ovat liittyneet keskusteluun esimerkiksi kirkon laitostumisesta. Vastuu osallistumisesta ja omakohtaisesta sitoutumisesta siirretään "asiantuntijoille".

Filosofi Thomas Wallgren kuvaa tätä "There is no alternative" eli TINA-ilmiöksi, jossa lyhytkestoisten kokemusten sarjasta koostuva elämysmaailma nakertaa pohjaa pois pitkäjänteiseltä sitoutumiselta.

***

Yksi mahdollisuus kansalaisjärjestöille on kehittää yhä tiiviimpää ja koordinoidumpaa kansainvälisyyskasvatusta. Askelia siihen suuntaan onkin parin viime vuoden aikana otettu. Kepa on EU-rahoituksen turvin saanut oman kartoituksensa valmiiksi, ja Kepan vetämä kansainvälisyysverkosto on ollut suosittu ja houkutellut monia eri alan kansalaisjärjestöjä yhteen. Ongelmat mutta myös haasteet koetaan yhteisiksi.

Samaan aikaan paine on kasvanut myös valtionhallinnossa: rasismin nousu ja koululaisten kiinnostuksen puute kansainvälisiin asioihin ovat tuoneet kansainvälisyyskasvatuksen entistä ajankohtaisemmaksi.

Tämä työ ei saa kuitenkaan jäädä pelkästään virallisten opetusohjelmien tai kouluvierailujen varaan. Asenteet ja maailmankuvien muodostuminen eivät nouse pelkästään tiedonsaannista ja sen määrästä.  Jotta kansainvälisyyteen liittyvät asiat koetaan merkityksellisiksi, tarvitaan kokemuksia ja tunneyhteyksien syntymistä.

Siksi kaipaankin jotakin yllätyksellistä, herättelevää, odottamatonta, haastavaa ja stimuloivaa, joka repisi perinteisiä ajatusrakennelmia ja käsitteitä rikki antaen maaperää uudenlaisen ajattelun kasvulle.

Viime kevään Kirkon Ulkomaanavun Changemakersien tempaus Kiasman edessä oli yksi esimerkki siitä, kuinka tässä voidaan onnistua. Joukko nuoria eli kahdella eurolla päivässä koko viikon, ja viesti oli selvä: suuri osa maapalloon ihmisistä elää juuri näin, niukkuudessa ja nälässä, läpi koko elämänsä. Lisää tällaista!


Kirjoittaja on Kepan toiminnanjohtaja.