Vieraskolumni

Nuorisossa Afrikan tulevaisuus

Afrikkalaisten tulee rakentaa oma ja itsenäinen koululaitos, jotta mantereen nuorisolle taataan ihmisarvoinen tulevaisuus.
Glory Mushinge
21.8.2006

Glory Mushinge

Muutama päivä sitten kuulin, että Britannian suurlähetystö oli evännyt tuttavaltani mahdollisuuden koulutukseen päätöksellään olla myöntämättä hänelle viisumia. Toiveikkaan opiskelijan mukaan päätös tehtiin pitkällisten haastattelujen jälkeen sillä perusteella, että virkailija epäili ettei opiskelija palaisi takaisin kotimaahan kun pääsy Britanniaan varmistuisi.

Kunnianhimoinen poika oli luonnollisesti järkyttynyt, olihan koulutus hänen motiivinaan matkustaa saarivaltioon. Hän uskoi täyttäneensä pääsyvaatimukset tuohon maailmankolkkaan, hänellä oli vahva perhetausta ja tarvittava taloudellinen tuki.

Tarinaa kuunnellessani aloin pohtia, miksi joissakin länsimaissa kehitysmaiden kansalaisten maahantulo on niin suuri kysymys. Näiden samojen maiden kansalaisia tulvii Afrikkaan ongelmitta.

Itse asiassa useimmat heistä tulevat maahan jonkun sortin ohjelman alla. Vaikka osaamme pitää huolta itsestämme, he sanovat tuovansa tänne koulutusta ja terveydenhuoltoa. He sanovat olevansa täällä vähentämässä köyhyyttä, mutta he itse päätyvät asumaan hienoissa taloissa, vaihtamaan kanavia satelliittitelevisioissaan ja nostamaan hankalan paikan lisää - jonka perustelua meidän on vaikea nähdä.

Lyhyesti sanottuna he teeskentelevät pelastajia, mutta elävät luksuselämää paikallisten kustannuksella. He luovat rampauttavan ympäristön, jossa me katsomme heihin pelastuksen toivossa, koska meistä ei muka ole toteuttamaan kehitysohjelmia. Näin luomme kierteen, jossa aina tarvitsemme heitä, mutta meiltä kielletään pääsy heidän maihinsa.

***

Tätä ympäristöä luovat ihmiset, joilla on pääsy koulutukseen. Koulutus taas on avain kehitykseen. Katson poikaa, jolta evättiin viisumi ja näen jälleen yhden nuoren, joka todennäköisesti antaa periksi turhautumisessaan. Jos hyvin käy, hän saa ala-arvoisen koulutuksen täällä. Maassa on vain kaksi yliopistoa. Vaikka yksityisiä instituutioita nousee kuin sieniä sateella, ne ovat kalliita eikä opetuksen laadusta ole takeita. Siksi hakeudumme opiskelemaan ulkomaille, parempien mahdolllisuuksien perässä.

Mainitsemani poika onkin vain yksi monista nuorista, joilta on näin evätty mahdollisuus koulutukseen. Heidän lukumääränsä on hämärän peitossa. Heidän lisäkseen on suuri joukko niitä, jotka eivät ole käyneet kouluja koska heidän vanhemmillaan ei ole varaa maksaa siitä.

Vanhempien palkat olivat kenties pienet siksi, että avunantajamaat vaativat Sambiaa jäädyttämään julkisen sektorin palkkoja, ja myöhemmin jättämään palkkaamatta noin 10 000 opettajaa. Siispä noiden opettajien potentiaaliset oppilaat jäivät ilman opetusta, ja useimmat koulut ilman täyttä henkilökuntaa. Opettajat ryhtyivät lakkoilemaan ja siirtyivät joukoittain rajojen yli vihreämmille laitumille, Botswanaan, Swazimaahan ja Etelä-Afrikkaan.

Voisin jatkaa esimerkkien luettelemista loputtomiin. Asian ydin on se, että kaiken tämän seurauksena meillä on kokonainen sukupolvi, joka on kouluttamaton ja työtön. Pitkällä aikavälillä, kun isämme jäävät eläkkeelle, meillä on sukupolvi joka ei pysty hoitamaan maan asioita ja mitä meille silloin jää? Avunantajat johtamassa maatamme!

***

Ja aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, meitä aivopestään uskomaan, että olemme köyhiä ja velkaantuneita. Mitä tapahtui, kun saavutimme eniten velkaantuneimman maan statuksen? Me juhlimme, järkyttävää kyllä.

Meidän mielillämme pelataan, kun meille uskotellaan, että olemme riippuvaisia muista maista. Todellisuudessa voimme tehdä asioita omillamme. Meillä on luonnonrikkauksia ja raaka-aineita tuottaa paljon ja tehdä rahaa maallemme, mutta annamme muiden tulla ja tehdä se puolestamme. He ottavatkin samalla kakusta suurimman palan.

On tullut aika tarkastella itseämme ja kapasiteettiamme. Meidän tulee kieltäytyä halveksuvista luokituksista, joiden mukaan olemme kyvyttömiä. Jos avun ehtona on itsemme alentaminen, annetaan sellaisen avun olla. Toimitaan ennemmin niiden maiden kanssa, joilla tarjota sellaista apua joka säilyttää meidän arvokkuutemme ja voimaannuttaa meitä.

Keskipisteessä pitäisi olla nuorison voimaannuttaminen. Heille pitäisi tarjota motivaatiota ja taitoja investoimalla voimakkaasti koulutussektoriin, jotta voimme luottaa itsemme. Riittävät koulutusmahdollisuudet ja instituutiot rakentavat sivistyneen yhteiskunnan ja tuottavat koulutettuja nuoria, jotka muuttavat maan asioiden laidan. Niin maamme saadaan kehittymään kerjäläisestä omavaraiseksi ja tuottavaksi maaksi.

Kirjoittaja on sambialainen toimittaja. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.