Vieraskolumni

Nuoriso barrikadeilta neuvottelupöytiin

Nuoret tapaavat kelvata massaksi kaduille, mutta aitoon poliittiseen valtaan on pitkä matka.
Hanne Hämäläinen
13.5.2013

Nuoret ovat näppärä poliittinen pelinappula. Etenkin maissa, joissa väestöpyramidi näyttää oikeasti pyramidilta, eikä huonosti pinotulta lautakasalta. Ensimmäisessä lauseessa nuoriso voidaan mobilisoida kaduille pysäyttämään puoli valtakuntaa ja syöksemään hallitsija vallasta, ja kuitenkin seuraavassa lauseessa voidaan evätä heidän pääsemisensä viralliseen päätöksentekoon nuoreen ikään vedoten. Nuoret kelpaavat massaksi kaduille, mutta neuvottelupöytiin on pidempi matka.

Näin on esimerkiksi Nepalissa, joka on mielenkiintoinen etenkin demokratiakehityksen kannalta. Maa on sisällissodan jälkeisessä tilanteessa pyristelevä entinen monarkia, jossa ei ole tällä hetkellä perustuslakia eikä parlamenttia. Sodanaikaisia syyllisiä ei olla saatu oikeuden eteen, ja koko historia pyritään lakaisemaan maton alle. Perustuslakiprosessi karahti vuosien väännön jälkeen viime toukokuussa karikolle, ja sen jälkeen on eletty eräänlaisessa poliittisessa vakuumissa.

Johtopallille on istahtanut toistaiseksi korkeimman oikeuden tuomari, joka ei kuitenkaan ole luopunut virallisesti kyseisestä pestistään ja rikkoo näin vallan kolmijaon pyhää periaatetta. Puolueita riittää vaikka muille valtioille jakaa.

Mutta entä ne nuoret? Pahimmillaan 60-vuotiaita. Niin kauan saattaa kestää saada äänensä kuuluviin — ja kyllä, nämä kuusikymmentävuotiaat määritellään Nepalissa edelleen nuoriksi. Suurimpien puolueiden nuorisojärjestöjen puheenjohtajina on tällä hetkellä lähes yksinomaan reilusti yli 40-vuotiaita miehiä.

***

Mitä se kertoo demokratian tilasta, jos oikeaan valta-asemaan pääseminen vaatii yli 60 vuotta elämää? Etenkin, jos maassa reilusti yli puolet väestöstä on alle 30-vuotiaita? Nepalissa nuorten poliittinen osallistuminen kanavoituu puolueiden nuorisojärjestöjen kautta. Näitä järjestöjä on käytetty myös väkivaltakoneistoina.

Massaa järjestöiltä ei puutu: maoistipuolueen nuorisosiipi määrittelee viralliseksi jäsenmääräkseen yli miljoona nuorta, eivätkä muutkaan järjestöt kalpene tämän rinnalla. Kun käsky tulee ylempää, voivat järjestöt pysäyttää Kathmandun liikenteen päiviksi. Kuitenkaan näillä massiivisilla järjestöillä tai niiden jäsenillä ei ole pahemmin valtaa emopuolueidensa sisällä, saati valtakunnanpolitiikassa. Poliittisen konfliktin jälkimainingeissa ei myöskään yllätä, että puolueiden nuorisosiipien välinen dialogi on vaatinut valtavia ponnisteluja ja on edelleen räjähdysherkkää. Väkivaltaisia yhteydenottoja nuorisojärjestöjen välillä esiintyy edelleen.

Nuorten asemaa ei myöskään auta hierarkkinen kulttuuri, jossa muun muassa kastilaitos vaikuttaa laittomuudestaan huolimatta edelleen syvästi. Tilannetta ei paranna myöskään koulutuksen puute. Ja vaikka kouluja olisikin onnistunut käymään, ei koulutusta vastaavaa työtä tahdo löytää. Nuorista alityöllistettyinä on noin 46 prosenttia. Kun tulevaisuudessa ei siinnä mitään, arviolta yli 300 000 nuorta lähtee vuosittain leivän perässä Intiaan ja pidemmälle.

***

Nuorten aseman merkitystä jaksetaan ympäri maapalloa kuitenkin hehkuttaa muistuttamalla juhlapuheissa, että nuoret ovat tulevaisuus. Aivan kuin nuoret yhtenä kokonaisena entiteettinä kuoriutuisivat joskus tulevaisuudessa. Mikään ole turhauttavampaa kuin tyhjät sanat nuorten osallistumisen tärkeydestä, kun samalla evätään nuorten pääsy päätöksentekopaikoille. Lausahdukset toimivat nuorten vähättelynä heiluttelemalla ikäkorttia, jonka kaikista raivostuttavin muoto on tytöttely.

Kuitenkin Suomessa melko yleinen tytöttely, vaikkakin asiatonta, on melko harmitonta verrattuna nuorten nepalilaisten naisten kohtaamiin ongelmiin. He eivät lähtökohtaisesti edes saa ääntään kuuluviin. Kokouksissa miehet puhuvat enemmän, ja mikäli nainen on paikalle päässyt, on hän joutunut jo taistelemaan pitkän tien vanhoillisia asenteita vastaan. Tähän kun lisätään päälle muita kategorioita — uskontoa, etnisyyttä, kastia —, on alistavien rakenteiden soppa valmis.

Demokratiaa voi tuskin kutsua edustavaksi, jos reilusti yli puolet kansasta jätetään ulkopuolelle. Tämä tekee demokratiasta hauraan ja haavoittuvan: on vaarallista jättää nuorten ainoaksi vaikuttamiskanavaksi keppien heiluttelu kadulla. Toimiva demokratia on rauhan tae ja tärkeä komponentti kehityksessä.

Mielenkiintoiseksi jääkin, millaisen aseman nuoret saavat Nepalin, näillä näkymin marraskuussa pidettävien, perustuslakia säätävän kansankokouksen vaalien jälkeen. Kuinka monta valitaan ehdolle puolueiden listoille ja kuinka monta menee läpi? Entä millaiset vaikutusmahdollisuudet läpimenneillä on, vai teilataanko heidän mielipiteensä ikä- ja sukupuolikorttia heiluttelemalla?

Kolumnisti on kansainvälisen demokratiakehityksen parissa työskentelevä vapaa kirjoittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.