Vieraskolumni

Notkeita ajatuksia, ideaalihöttöä vai jäykkää massaa?

Kulttuurimme arvostaa tiettyä järkähtämättömyyttä eli käsityksiä, joiden takana seisomme huojumatta. Mutta olisiko tärkeämpää pystyä muuttamaan mielipidettään, niin vaikeaa kuin se onkin, kysyy Marie Kajava.
Marie Kajava
21.8.2018

Ihmisoikeuksien ikoniset kasvot. Köyhien burmalaisten puolestapuhuja. Nobel-palkittu. The Lady.

Petturi. Syyllinen. Välinpitämätön poliitikko. Enemmistön puolestapuhuja, joka antaa kansanmurhan jatkua Myanmarissa. 

Harva on yltänyt samaan asemaan kuin Aung San Suu Kyi. Ja vain harva on syöksynyt tuosta asemasta alas yhtä kovaa kolisten kuin hän.  

Olen vuosien varrella kirjoittanut paljon naisesta, joka halusi palvella kansaansa. Sotilasjuntta piti häntä demokratiapuolueen edustajana vuosikymmeniä kotiarestissa, ja vuonna 2012 Suu Kyi valittiin täytevaaleilla parlamenttiin. Hänestä tuli Myanmarin johtaja. 

En keskity tässä kirjoituksessa Suu Kyihin, hänen hyvyyteensä tai pahuuteensa objektiivisessa mielessä. Sellaista tuskin on. Totean ainoastaan, että Suu Kyin kautta olen oppinut, miten vaikea ihmisen on muuttaa mielipidettään.

Miksi en ole suostunut myöntymään tai olemaan notkea tosiasioiden edessä?

***

Etsin taas kerran tietoa todellisuudesta Myanmarissa. Törmäsin lukuisiin uutisiin maan rohingya-vähemmistöön kohdistuvista systemaattisista ihmisoikeusloukkauksista ja etnisestä puhdistuksesta, jopa kansanmurhasta. Syyttävä katse kääntyi Aung San Suu Kyihin.

Palasin salaa verkkosivustoille, joissa kirjoitettiin naiiviudesta. Artikkeleissa korostettiin sitä, että Suu Kyi on yksi ihminen ja ennen kaikkea poliitikko. Hän ei ole länsimaiden toivoma messias. Mahdollisuudet vaikuttaa ovat niukat, koska armeija vahtii hänen toimiaan yhä tarkasti.

Haroin tutussa maastossa ja häpeillen hain tukea aiemmille käsityksilleni. Kuinka monta kertaa olen ylenkatsonut samasta syystä muita ihmisiä. Miksi en ole suostunut myöntymään tai olemaan notkea tosiasioiden edessä? Mikä avuksi?

 
***

Mielipide tarkoittaa omakohtaista näkemystä johonkin asiaan. Käsitys on jonkinlainen omaan havaintoon tai kokemukseen pohjaava asenne. Koska edellä mainitut ovat omakohtaisia, niitä on vaikea muodostaa kaukaisiin asioihin. Silti meiltä vaaditaan arvopohjan ja elämänkokemuksen jatkuvaa reflektointia. Koetamme suunnistaa hämärässä kohti valoa. 

Jos näkisin, uskoisin. Olisinko silloin mielipiteissäni notkeampi?

Arvopohjaiset seikat ohjaavat toimintaamme. Ajattelen mielelläni, että toimin arvojeni mukaan. Yksi keskeisistä on ihmisoikeuksien universaali kunnioittaminen. 

Ovatko arvomme ja käsityksemme edes olemassa, jos ne eivät toteudu käytännössä?

Mutta ei arvojani juurikaan punnita käytännössä. Voin puhua tai kirjoittaa lauseita, mutta olisinko esimerkiksi noussut puolustamaan Finnairin lentokoneessa palautettavaa turvapaikanhakijaa, kuten uutisotsikoihin päätynyt Aino Pennanen teki kesällä?

Keskustelin asiasta itseäni viisaamman ystävän kanssa – dialogi, mikä oiva keino kehittää mielipiteitä ja punnita omia käsityksiään!  

Ystäväni arvioi, että ei voi olla varma, olisiko uskaltanut nousta vastustamaan palautusta ja Suomen turvapaikkapolitiikkaa. Pohdimme, olisimmeko nousseet Pennasen rinnalle. Toivottavasti, tai sitten ei: tilanne lentokoneessa meni nopeasti ohi. Mutta olimme varmoja siitä, että mikäli Pennasen rinnalle olisi noussut toinen henkilö, meidän olisi ollut helppo olla kolmansia nousijoita. Meitä olisi luultavasti ollut monta.


***

Jäin miettimään, ovatko arvomme ja käsityksemme edes olemassa, jos ne eivät toteudu käytännössä. Vai ovatko ne ainoastaan höttöä ideaalia? Mitäköhän Aung San Suu Kyi ajattelisi tästä tai siitä, että olen hiljalleen muuttamassa mielipidettäni hänestä.

Pari vuotta sitten Tellervo Kalleisella ja Oliver Kochta-Kalleisella oli Taidehallissa teos, jossa kysyttiin suomalaisilta, minkä suhteen he olivat muuttaneet mielipidettä. Asiat olivat maailmanpoliittisia, syvästi henkilökohtaisia, ilo ja surua herättäviä – ihan kaikenlaisia. 

Näyttelyssä jokaisella kävijällä oli myös mahdollisuus kirjoittaa muistiin oma mielipide, jonka halusi päivittää ja vaihtaa. Mielipiteen saattoi hylätä tuhoamalla sen paperisilppurilla.

Kulttuurimme arvostaa tiettyä järkähtämättömyyttä eli käsityksiä, joiden puolesta seisomme huojumatta. Mutta näyttely heläytti ilmoille ehdotuksen, jonka mukaan arvokkaampaa on rohkea mielipiteen muuttaminen. Se osoittaa, että ihminen liikkuu notkeasti ja ajattelee matkallaan.