Vieraskolumni

Normaalitalouden kääntöpuoli

Keskiluokkainen eurooppalainen pitää normaalitaloutta eettisenä ja täysin oikeudenmukaisena talousjärjestelmänä, sillä hän kuuluu talouden voittajiin.
Teppo Eskelinen
28.3.2004



On asioita, joihin kaikki täyspäiset ihmiset suhtautuvat kriittisesti. Yksi niistä on spekulatiivinen talous. Kuten tiedämme, tällä talouden muodolla on yksinomaan kielteisiä vaikutuksia. Se heiluttelee valuuttoja ja aiheuttaa siten talouskriisejä, eikä se edes tuota mitään.

Kun esimerkiksi Tobinin verosta keskustellaan, eivät sen vastustajien argumentit yleensä liity spekulatiivisen talouden puolustamiseen. Pikemmin ne liittyvät siihen, voiko spekulatiivista taloutta erottaa “normaalitaloudesta”. Pelkona on se, että ylimäärätalouden verottaminen nakertaisi myös normaalitaloutta, joka on hyvää taloutta: pitkäjänteistä, työllisyyttä luovaa ja yhteiskuntia ylläpitävää.

Tämä onkin osittain totta. Spekulatiivinen talous on hyvin kiinteä osa kaikkea taloutta, mutta tästä ei pitäisi päätellä, ettei spekulatiivista taloutta pidä yrittää suitsia, vaan että normaalitalouskin tuottaa valtavia moraalisia ongelmia. Normaalitalous onkin eettisesti huomattavasti mielenkiintoisempi nimenomaan siitä syystä, ettei se ole yksinomaan kielteinen ilmiö, joka vain odottaa teknistä ratkaisua likvidoituakseen.

***

Jos juuttuu päivittelemään sitä, miten spekulatiivinen talous - vedonlyönti ja rahojen tyhjänpäiväinen siirtely - ilmestyy normaalitalouden kylkeen, erehtyy helposti ajattelemaan, että normaalitalous on jollain tavalla pysyvää ja lainomaista. Talouden alue on kuitenkin jatkuvassa muutoksen tilassa. On perusteltua ajatella, ettei mitään pysyvää totuutta siitä, mikä on taloutta ja mikä ei, varmastikaan löydy. 1500-luvulla kaksinkertaisen kirjanpidon myötä nykymuotoisen talouden keksineet firenzeläiskauppiaat olisivat varmasti olleet ihmeissään nykypäivän brändimarkkinoista.

Talous onkin viritetty niin, että sen täytyy kasvaa, ja tuo kasvu haetaan huonoina aikoina ikävin keinoin. Jatkuva uusien elämänpiirien tuotteistaminen ja mielenvikainen tehostaminen näkyvät meillä, suoranainen riisto eteläisellä pallonpuoliskolle. Valuuttaspekulaatio on ainoastaan jatkuvasti itseään laajentavan talouden yksi kasvain, ja pelkään ettei sen hillitseminen muuta talouden kasvamisen pakkoa millään tavalla.

***

Täysin normaalin tuottavan talouden piiriin kuuluvat esimerkiksi rakennesopeutusohjelmien toimenpiteet. Kuvio on ainakin järjestötoimijoille tuttu. 1970-luvulla pankit tyrkyttivät velkaa erilaisille verisille diktaattoreille, ja velkakriisin puhjettua jälkiä on paikkailtu rakennesopeutusohjelmilla. Näiden “välttämättömien toimenpiteiden” lasku on kaadettu välillisesti lähinnä kehitysmaiden naisten niskaan, jotka ovat saaneet venyä ja ottaa alasajetun julkisen sektorin tehtävät muiden hommiensa päälle. Pankit on sen sijaan palkittu luottotappioista johtuvilla verohelpotuksilla ja velan massiivisella siirrolla julkisen pankkijärjestelmän huoleksi - velkojen koroista nyt puhumattakaan.

Tämä on kuitenkin juuri sitä “hyvän talouden” järjestelmää, joka luo työpaikkoja ja jolla hyvinvointiamme pidetään yllä. Kehitysmaiden köyhät naiset maksavat sen, että pohjoisen pankit pärjäävät -ja näin pärjää myös pohjoisen kuluttaja.

Normaalitalous on systeemi, joka esittää epäpoliittista, mutta toteuttaa läpeensä etujärjestöpoliittista logiikkaa. Tappiot osataan kaataa niiden niskaan, jotka eivät pysty itseään puolustamaan.

***

En millään muotoa vastusta Tobinin veroa, mutta toivon ettei keskustelu spekulatiivisen talouden luomista ongelmista hämärrä normaalitalouden dilemmaattista luonnetta. Jos se vaikuttaakin myönteiseltä järjestelmältä, se johtuu siitä että kuulumme itse talouden voittajiin. Siksi on hyvä muistaa, että normaalit, lailliset ja “realistiset” taloudelliset prosessit aiheuttavat varmasti enemmän tuskaa kehitysmaissa kuin finanssispekulaatio.

Suuri haaste Tobinin veron kaltaisessa positiivisessa aloitteessa onkin psykologinen: miten jaksaisi aina muistaa kysyä itseltään, onko spekulaatiotalouden hillitseminen houkutteleva tavoite osittain siksi, ettei se edellytä Euroopan keskiluokalta omasta elintasosta tinkimistä, mikä on kuitenkin tärkein haaste globalisaatiosta ja oikeudenmukaisuudesta puhuttaessa.


Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka valmistelee väitöskirjaa globaalista oikeudenmukaisuusteoriasta. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä edusta Kepan virallisia näkemyksiä.