Vieraskolumni

Nepalilaiset rakastavat perinteitä

Päivi Ahonen
10.2.2003

Työjakso uudessa maassa ja vieraassa kultturissa antaa tilaisuuden kokea vuoden eri jaksoille liittyvät perinteiset juhlat. Työn ohella saa myös oppia elämän perustapahtumiin liittyvät seremoniat - häät, hautajaiset, lapsen syntymät.

Nepalilaiset rakastavat perinteitä ja juhlia. Nykyisin, kun joidenkin perinteiden noudattaminen kyseenalaistetaan länsimaalaistumisen ja kuningasvallasta luopumisen myötä, nepalilaiset ovat hämillään. Kuningashuoneen esimerkin noudattaminen perinteiden ylläpidossa nykyisessä poliittisessa tilanteessa on myös kaksiteräinen miekka. Tasapainon löytäminen vuosituhantisten hindulais-buddhalaisten perinteiden, parlamentaaristen demokratiapyrkimysten ja maolaisten vaatiman kommunistiseen yhteiskuntajärjestelmään siirtymisen keskellä on haastava tehtävä mille tahansa maalle ja kansalle.

Tammikuun lopulla, kun eri tahot ympäri maailmaa ottivat kantaa rauhan puolesta Yhdysvaltain Irakin-sotaretkeä vastaan, Nepalissa juhlittiin viikko kuninkaallisia häitä. Kommentteja kuului puolesta ja vastaan. Jos Nepalissa tavallisen kansan häät yleensä kestävät viisi päivää, niin mikseivät myös kuningashuoneen?

Prinsessa Prerana ja sulhanen Kumar Raj Bahadur Singh saivat toisensa juhlallisten seremonioiden saattelemana: hevoset vetivät prinsessan ja sulhasen vaunuja ja perinteiden mukaiset tanssijat esiintyivät kulkueessa. Puhdistusrituaalissa jopa maan kuningas joi kämmenellisen sulhasen jalkojen pesuvettä. Kuningashuoneen häitä uutisoitiin viikon ajan sekä päivälehtien etusivuilla että sähköisessä mediassa. Nepalilaisen aktivistin mukaan 75 prosenttia paikallisten uutisten ajasta käsitteli hääseremonioita. ”Tämä on paluuta menneeseen. Kuningashuonekulttia pahimmillaan”, toimistoavustajani tuhahteli. ”Aivan älytöntä. Tämä vähentää kuninkaan suosiota entisestään. Juhlintaa kansan rahoilla”, totesi aktivisti.

Kathmandun ydinkeskustan temppelissä puolestaan asuu nepalilaisten kuuluisa elävä jumalatar Kumari. Hindulaiseen perinteeseen kuuluva lapsijumalatar valitaan noin kymmenen vuoden välein buddhalaisten hopeaseppien kastista. Neljän-viiden vuoden iässä valittavan tytön tulee omata yli kolmekymmentä hyvettä. Hänen tulee muun muassa olla rohkea, hänellä tulee olla linnun ääni ja hänen ihonsa tulee olla haavoittumaton. Tärkeintä kaikista kuitenkin on, että hänen horoskooppinsa on yhtenevä kuninkaan horoskoopin kanssa. Kun Kumariksi valittu saa ensimmäiset kuukautiset, hänen jumalatar-kautensa loppuu.

Viime vuoden Indra Jatra juhlinnan aikaan CPN-UML –puoleen (Communist Party of Nepal - Unified Marxit-Leninist) naispoliittiko viritti keskustelun siitä, onko lapsijumalatar perinne sopivaa nykyaikaisessa, demokratiaa tavoittelevassa Nepalissa. Hän sai vastaansa kaikkien puolueiden ja väestöryhmien kiihtyneen arvostelun ja teki kommenteillaan lähes poliittisen itsemurhan. 250 vuoden takaista perinnettä on vaikeaa pyyhkäistä pois edes hyvinkin perustelluilla kommenteilla. Muutoksia on kuitenkin saatu aikaan. Jumalatar käy nykyisin koulua normaalisti ja leikkii aikaisempaa enemmän muiden lasten kanssa. Jumalattaren mahdollisuuksista avioitua maalliseen elämään paluun jälkeen käydään myös kiihkeää keskustelua. Miehen, joka saa - järjestettyjen avioliittojen yhteiskunnassa - aviopuolisokseen entisen jumalattaren, tulee myös olla vahva ja peloton.

Loka-maaraskuun vaihteeseen ajoittuva Tihar, valon juhla, on tärkeä vuotuinen juhla Nepalissa. Viisipäiväisen festivaalin jokaisella päivällä on oma merkityksensä. Ensimmäinen päivä on pyhitetty korpeille, jotka edustavat hindu-mytologiassa kuoleman viestintuojia. Toinen päivä on pyhitetty koirille, kolmas lehmille ja neljäs päivä härille. Kaduilla näkeekin koiria ja lehmiä kukkaseppele kaulassa. Kolmas päivä on myös Tiharin tärkein päivä: tuolloin Lakshmi-jumalatar vierailee jokaisessa nepalilaisessa kodissa ja sen kunniaksi sytyteään tuhansia lamppuja ja kynttilöitä. Neljäs päivä aloittaa Kathmandun laaksossa asuvan Newari-heimon uuden vuoden.

Viides päivä on veljien juhla. Tuolloin sisaret kutsuvat veljet vierailuille kotiinsa, laittavat ruokaa ja antavat veljelleen lahjoja. Veljet taas antavat vastalahjaksi sisarilleen rahaa. Maassa asuvat ulkomaalaiset pääsevät ehkä parhaiten omakohtaisesti mukaan nepalilaisen perheen seremonioihin adoptoituna veljenä tai siskona.

Sain kutsun ”veljeni” kotiin, missä neljä miespuolista perheenjäsentä oli juhlittavana. Olin kysellyt vihjeitä työkavereiltani: miten pitää käyttäytyä, mitä voi viedä, mitä juhlissa tapahtuu? Buddhalaiseen vähemmistöön kuuluvan newariveljeni juhlissa pienen olohuoneen lattialla jokaisen lattialla istuvan veljen edessä on mandala. Mandalat oli rakennettu aamulla aikaisin. Kuviot muotoutuivat siemenistä, pähkinöistä, hedelmistä, kasveista ja kukista. Seremonia keski kolme tuntia. Tiesin, että minun tuli laittaa jossain vaiheessa mala, kukkaköynnös, veljeni kaulaan ja tika hänen otsaansa. Perheen äiti ja sisar toimivat seremomiamestareina. Isä kuvasi tapahtumaa videokameralla. Sitten oikea sisko sanoi yksinkertaisesti: ”Päivi nyt on sinun vuorosi”.

Kun kaikki tikat ja seppeleet oli laitettu, mandaloiden päälle kaadettiin lisää öljyä, joka sytytettiin tuleen. Se veljistä, jonka liekki paloi pitkään, sai pitkän elämän. Riisiviinilasilliset ilmaantuivat eteemme. Ilmassa oli iloa ja naurua. Ennen kuin söimme pitkän ja perusteellisen aterian, mandalat lakaistiin pois lattialta.

Olin miettinyt jossain vaiheessa, tasa-arvoiseen länsimaiseen tyyliin, missä on siskojen päivä. Veljien päivän seremoniassa sekä siskoilla että veljillä oli kuitenkin yhtä tärkeä osa, ja sisarusten yhteenkuuluvuus tuntui koskettavalta.


Kirjoittaja toimii Nepalissa opetusalan kehitysyhteistyötehtävissä.