Vieraskolumni

Muutoksen tuulet - nappia painamalla

On finanssia ja finanssia. Ja markkinoiden helluntaiseurakunnassa papit ryvettyvät skandaaleihin.
Binyavanga Wainaina
10.11.2009

Binyavanga WainainaMuutama vuosi sitten vierailin Etelä-Afrikassa, ja kun olin palaamassa Keniaan pysähdyin Johannesburgissa tavatakseni vanhoja opiskelukavereita. Heillä meni hyvin.

Me emme enää jauhaneet vastarintapolitiikkaa, emmekä edes politiikkaa ylipäänsä. Me puhuimme omakotitaloista. Jollakin oli yksi talo, toisella kaksi. Pohdimme oliko parempi ostaa vai vuokrata, ja päädyimme siihen, että vuokra oli parempi - silloin voi vaihtaa autoa joka vuosi.

Ystäväni olivat opiskelleet kauppatieteitä Transkein yliopistossa. Nyt he olivat edistyksen lapsia ja tienasivat jättipalkkoja Johannesburgin rahoituslaitoksissa ja vastaavissa. Kysyin mitä Sis D:lle kuului. "Oh, Sis D, joka oli meidän luokalla", he sanoivat. "Hän opettaa Transkeissa." Mitä hänelle kuului? "Oh, ihan hyvää."

Kaikki Johannesburgiin muuttaneet saivat moninkertaista palkkaa kuin Sis D, joka oli jäänyt Transkein yliopistoon, vaikka hänellä oli sama tutkinto. Tuntui kuin Sis D:ssä olisi ollut jotain pahasti vialla. Miksei hän saanut elämäänsä järjestykseen?

Johannesburgin finanssikerman elämä tuntui hetken normaalilta. Jokaisella lentokentällä näitä cappuccinoihmisiä näkee: nuoria, raikkaita, rikkaita. Jokainen heistä osaa rupatella Barcelonan museoista, terveysvaikutteisista suolistohuuhteluista tai Amsterdamin yöelämästä.

***

Yksi asia yhdistää tätä uutta mustaa luokkaa: finanssisektori. He kaikki näyttävät työskentelevän rahoitusmarkkinoilla. Niin monet tuntemani ihmiset ympäri maailmaa työskentelevät rahoituksen parissa, että vaikken itse työskentelekään, jopa minä tunnen alan muotisanat.

Tiedän, että jos joku saa työn Citistä, se on hieno juttu. En tosin tiedä miksi.

Tiedän että on finansseja ja finansseja. Siis että ei pidä innostua, jos joku sanoo olevansa pankinjohtaja, sillä se ei oikeastaan ole finanssia - se on kansanmusiikkia. Finanssi liitelee hedge-rahastojen lailla ja syöksyy nousevien markkinoiden ylle, finanssi leikittelee ruplilla ja paketoi asuntolainoja. Kunnon finanssimarkkinat ovat jazzia. Ei, ei, vaan hiphoppia: napataan rytmejä sieltä täältä, sämplätään ja leikellään, ja heti kohta ollaan iso hitti Youtubessa.

Ajatus siitä, että käyttää kymmenen vuotta kitaransoiton opettelemiseen ja viisi vuotta laulutunteihin, ja sitten esiintyy bussiasemilla 40 vuotta hitaasti säästäen, ei ole kovin muodikas. Sellaista uraa kutsutaan kansanmusiikkipankkiirien kiroukseksi.

Olin tästä kauhean innoissani. Vain kaksi vuotta sitten vaikutti vielä siltä, että maailma oli yksi suuri nettisivusto, jota voi muokata loputtomiin koodia muuttamalla. Kosketusnäytöillä oli mahdollista pilkkoa Gondwanamanner palasiin ja koota taas uudelleen. Kännykkävallankumous korvaisi ideat, ideologiat ja mielikuvituksen. Tekstiviestipankkipalvelut yhdistäisivät kauppiaan Lagosissa kuluttajaan Johannesburgissa.

***

Me hermostuimme, kun kuulimme kaksi vuotta sitten, että Jacob Zuma pyrki Etelä-Afrikan presidentiksi. Zuma on mies, jolla on erikoinen näkemys kondomeista, vain perusasteen koulutus, monta vaimoa ja puhetyyli, jota ei voi leikata ja liimata - hän oli kuin kaiku karmeasta menneisyydestä.

Etelä-Afrikan äänestäjiä pitäisi selvästi opettaa, kuinka olla parempia tuotantoyksiköitä tekstiviestitaloudessa. Ehkä heitä vain suututti, kun he eivät vieläkään kuuluneet tietoverkkoihin.

Eivätkö he käsittäneet, että me voimme luoda simultaanitulkkaavia tietoverkkoja zuluksi? Eivätkö he tajunneet, että me voimme auttaa heitä käymään kauppaa Hong Kongissa vaikkeivät he osaisikaan lukea, sillä he voivat puhua zulua iPhoneen, joka järjestää kaiken laskuiksi ja yrityssuunnitelmiksi? Uuden eteläafrikkalaisen ihmisen piti vain painaa nappulaa.

Nyt Zuma on Etelä-Afrikan presidentti, ja meitä pelottaa. Pelkäämme, että hän päästää irti kauheita petoja, sillä hänellä näyttää olevan toinen jalka sellaisten unelmien ja halujen maailmassa, jossa ei puhuta cappuccinoa.

Zuma ehti köyhien äänestäjien luokse ennen kuin meidän hyvinvointia ylhäältä alas hiljaa valuttavat ohjelmistomme, sillä aikaa kun me istuimme terapeutin sohvalla puimassa taustakohinaa tai pankissa järjestelemässä asuntolainoja.

***

Mutta monella meistä ei ollut aikaa jäädä puntaroimaan Zumaa, sillä kun markkinat romahtivat, me huomasimme, että globaalit ääriliikkeet ovat uskonnollisia ääriliikkeitä, ja me kaikki olemme markkinavoimien helluntailaisia.

Niin kuin syvästi uskovat, me näimme, kuinka jättimäinen kirkko vajosi kasaan, ja sen papit ryvettyivät seksiskandaaleissa. Ihmeparantumiset olivatkin huijausta, eivätkä miljardien tietokoneiden laskutoimitukset muuttaneetkaan ihmisluontoa.

Ymmärsimme, että markkinat ovat edelleen yhtä eläimellisiä ja primitiivisiä kuin Vanhassa testamentissa. Niin kuin televisiopastori TD Jakes tai Osama me ajattelimme, että yhdellä teolla voisimme muokata koko maailman. Koulussa opetetusta skeptisyydestä piittaamatta olimme vakuuttuneita, että juuri me kuuluimme siihen sukupolveen, joka yhdessä painaa nappia ja hyppää suoraan 2200-luvulle.

Niinpä. Ja mihinkähän nyt pitäisi uskoa?

Kirjoittaja on kenialainen kirjailija ja toimittaja. Kolumni on julkaistu aiemmin Mail & Guardian -lehdessä. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.