Vieraskolumni

Mussolinin tilastonikkari, aikamme merkittävä ajattelija

Paavikin sen jo tietää: eriarvoisuus on kaikkien yhteiskunnallisten ongelmien perimmäinen syy.
Henri Purje
23.9.2014

Lokakuussa 1944 Corrado Gini perusti kahden tuttavansa kanssa Italian unionistiliikkeen. Puolueen kantava ajatus oli, että Yhdysvaltojen tulisi valloittaa kaikki maailman demokraattiset kansakunnat ja perustaa Washingtoniin ikuisen rauhan turvaava maailmanhallitus.

Tätä ennen rotuoppiin viehtynyt Gini oli ehtinyt jo meritoitua yhtenä johtavista fasismiteoreetikoista.

On kenties ihan hyvä, että jälkipolville tutumpia ovat miehen tilastotieteelliset oivallukset.

Nykyään Ginin nimi yhdistetään ennen kaikkea taloudelliseen eriarvoisuuteen ja sen mittaamiseen. Niin sanottu gini-indeksi on yleisin tulojakaumaa kuvaava mittari.

Jos indeksi saa arvon nolla, kaikki tulot jakautuvat täydellisen tasaisesti. Ginin ollessa yksi rikkain vie kaiken. Usein luvut kerrotaan sadalla ja ilmoitetaan prosentteina.

Supereriarvoisen Etelä-Afrikan gini on 63. Toisessa ääripäässä Norja saa kertoimen 23. Absoluuttisesta ansiotasosta indeksi ei kerro mitään.

Verrattain pienikin muutos lukuarvossa kertoo merkittävästä muutoksesta todellisuudessa. Laman jälkeisessä Suomessa erot kansalaisten käytettävissä olevissa rahatuloissa kasvoivat nopeammin kuin missään muussa teollisuusmaassa. Gini-maailmassa tämä merkitsi 4,1 pisteen nousua vuosina 1990–2000.

* * *

Omalaatuisen trevisolaistutkijan vuonna 1912 esittelemä laskumalli on erityisen ajankohtainen, sillä taloudellinen eriarvoisuus ei ole vuosikymmeniin puhututtanut yhtä paljon kuin nyt. Silmäätekevät Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajasta Maailman talousfoorumiin ja Euroopan komissioon ovat sen lisääntymisestä äärimmäisen huolissaan.

Hypeä kuvaa, että ranskalaisekonomisti Thomas Pikettyn 700-sivuinen taloushistoriateos "Le capital au XXI siècle" teki kirjoittajastaan kansainvälisen julkkiksen ja nousi bestseller-hyllyyn dekkareiden ja elämänhallintaoppaiden viereen.

Huhtikuussa paavikin jo tviiittasi eriarvoisuuden olevan kaikkien yhteiskunnallisten ongelmien perimmäinen syy.

Ilmiö ei ole sattumaa.

Taloudellinen eriarvoisuus on miltei kaikissa maissa lisääntynyt viimeisten parin–kolmen vuosikymmenen aikana. Vastoin pitkään vallinnutta kansanviisautta talouskasvu ei olekaan hyödyttänyt kaikkia, ei aina edes enemmistöä.

Rikkain kymmenys ja sen sisällä etenkin rikkain prosentti on vienyt suhteettoman osan lisävarallisuudesta.

Toiseksi eriarvoisuus on monin paikoin saavuttanut tason, jossa se uhkaa rauhanomaista yhteiskuntakehitystä, yleistä hyvinvointia, demokratiaa ja – tadaa – talouden kasvua.

* * *

Siinä missä epätasa-arvon haittavaikutuksista vallitsee fundamentalistisimpien markkinauskovaispiirien ulkopuolella yksimielisyys, käydään sen mittaamisesta aktiivista keskustelua.

Eri tietokantoja ja menetelmiä on lukuisia, kaikki luonnollisesti kannattajiensa mielestä muita parempia.

Muille kuin asialle omistautuneille oleellista on tiedostaa, että eri lähteet antavat eri tuloksia.

Esimerkki: Kaikki indikaattorit osoittavat Latinalaisen Amerikan olevan ainoa maanosa, jossa taloudellinen eriarvoisuus on vähentynyt 2000-luvulla. Tietokannan valinnasta kuitenkin riippuu, pitääkö alueen eriarvoisimpana valtiona Brasiliaa vai Guatemalaa. Tiettynä vuonna yksi aikasarja voi näyttää eriarvoisuuden lisääntyneen ja toinen vähentyneen.

Näin siis silloinkin, kun kaikki analyysit perustuvat gini-indeksiin, joka ei suinkaan ole ainoa mahdollinen mittari.

* * *

Parin viime vuoden aikana eriarvoisuustutkijakuplassa on Ginin rinnalla kuulunut tiuhaan toinen latinalaisperäinen nimi.

Joitakin vuosia sitten Gabriel Palma havaitsi, että useimmissa yhteiskunnissa ja useimpina aikoina keskimmäisen 50 prosentin osuus kansantulosta on noin puolet. Toinen puolisko jakautuu suurituloisimman 10 prosentin ja pienituloisimman 40 prosentin kesken.

Chileläistutkijan mukaan nimetty palma-kerroin kuvaa näiden kahden ryhmän tulo-osuuksien suhdetta. Jos gini-indeksi ylipainottaa muutoksia jakauman keskiosassa ilmaisematta eri tuloluokkien osuutta, korostaa palma kehitystä ansioiden ääripäissä.

Esimerkiksi Portugal ja Sierra Leone saivat pari vuotta sitten saman gini-luvun. Palma-kertoimella tarkasteltuna Sierra Leone oli tulonjaoltaan 25 prosenttia epätasaisempi. Suomi näyttäytyy palma-tarkastelussa eriarvoisempana kuin gini antaisi olettaa.

Kiinnostavasti myös Maailmanpankki on todennut pienituloisimman 40 prosentin aseman parantamisen olevan kestävän talouskehityksen edellytys.

Eriarvoisuusindikaattorin valinta vaikuttaa paitsi tuloksiin, myös niiden pohjalta tehtyihin päätöksiin. 

Jos politiikan tavoitteena on, että mahdollisimman moni pystyy elämään kykyjensä ja toiveidensa mukaista hyvää elämää ja että yhteiskunnan eri luokkien välillä säilyy jonkinlainen yhteys, tulisi valittujen mittareiden tukea ääripäiden erojen kaventamista.

Ginin rinnalla on tilaa Palmalle.

Kirjoittaja on globaaleista kysymyksistä kiinnostunut vapaa toimittaja ja sekatyöläinen. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.