Vieraskolumni

Miten vahvistaa autonomiaa?

Kimmo Lehtonen
24.6.2003

Kimmo_Lehtonen

MANAGUA-- Pari viikkoa sitten hallituksen edustajien suusta tuli viimeinkin rehellinen mielipide Nicaraguan keskushallinnon ja autonomisten alueiden hallitusten välisestä työnjaosta.

Liberaaliulkoministeri Norman Caldera sen sanoi: keskushallituksella ei ole mitään ongelmaa myöntää öljynetsintälupia kansainvälisille öljy-yhtiöille Karibian merialueilla, sillä mitään autonomiaa ei ole, koska autonomialakia ei ole koskaan toimeenpantu käytännössä.

Selvää puhetta. Kun ei ole autonomiaa, niin mitä ihmeen virkaa yleensäkään on autonomisilla hallituksilla. Päätökset tehdään siellä missä lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta sijaitsee, keskushallinnossa Managuassa. Ja Karibian meri on Nicaraguan hallituksen valvonnan alla, ei eteläisen ja pohjoisen autonomisen alueen hallituksen.

Samaan syssyyn sain viimeinkin kuulla – johdonmukaisena jatkona edelliselle – miksi muutama Nicaraguan liberaalipuolueen kansanedustajista äänesti sandinistien ja jo aiemmin liberaalipuolueesta eronneiden loikkareiden rinnalla viime vuoden lopulla maan autonomisten alueiden maanomistuskysymyksen avaavan maanmerkintälain puolesta.

Liberaalien parlamenttiryhmän puheenjohtaja René Herrera oli puhunut äänestyspäivänä yhdelle intiaanien edustajista työhuoneessaan selvää kieltä. Hän sanoi, että ainoa heidän motiivinsa saada laki hyväksytyksi on se, sananmukaisesti, että sen avulla leikataan liberaalipresidentti Enrique Bolañosilta munat.

Samaisena päivänä äänestettiin korruptiosyytteissä kieriskelleen ex-presidentti Arnoldo Alemánin parlamentaarinen suoja nurin ja hänen esikuntansa raivolla ei sinä päivänä ollut rajoja. Halu kasata mitä tahansa ongelmia presidentille oli päällimmäisenä. Ensimmäinen kostoisku olikin niin pikainen, että vuosikausia maanmerkintälakia valmistelleet ja lobanneet tahot eivät ehtineet edes parlamentin istuntoon seuraamaan äänestystä.

Calderan lausunto kuten lakiäänestyskin on nicaragualaista reaalipolitiikkaa, jossa jokainen valtaantuleva hallitus haluaa ennen kaikkea muuttaa perustuslakia mieleisekseen ja sitten perään runnoa parlamentissa joukon lyhytnäköisiä poliittisia intressejä palvelevia lakeja.

Caldera vain suorapuheisena ilmaisi suoraan sen, mitä useimmat muut parlamentin jäsenet pitävät itsestään selvänä, mutta eivät lausu ääneen.

***

Lakien hyväksyntähän on täysin eri asia kuin toimeenpano. Noin puolet Nicaraguan pinta-alasta käsittävä ja maan tärkeimmät luonnonrikkaudet sisällään pitävä alue on ollut lainvoimaisesti autonominen jo 15 vuotta, mutta lain toimeenpanon edellyttämiä säädöksiä ja määräyksiä ei ole tähän päivään mennessä kyetty luomaan.

Jo kolmen hallituksen ajan tilanne on pysynyt muuttumattomana. Jokainen hallitus on vuorollaan vierittänyt opposition harteille syyn siitä, että autonomialain "reglamentaatiota" ei ole saatu aikaiseksi.

Totuus asiassa on, että sen koommin sandinistit kuin liberaalitkaan eivät sitä ole halunneet tehdä. Puolueet ovat jakaneet maan valtiomahdit ja instituutiot keskenään ja molempien puolueiden johtoeliiteillä on sekä omat että taustajoukkojen taloudelliset intressit puolustettavinaan.

Tämän, monien "valtiovalta-saalis" ja sulle-mulle -logiikaksi kutsuman poliittisen käytännön seuraukset ovat varsinkin autonomisilla alueilla olleet traagiset.

Rikkaita sademetsävaroja on hakattu mielipuolista tahtia, kultaa ja merenantimia on rahdattu vientiin sellaista tahtia, että loppu häämöttää.

Ja alueella elävät ihmiset ovat maan köyhimpiä. Murto-osa alueen rikkauksien luomasta varallisuudesta on jäänyt itse alueelle, sillä ihmisillä sen kummemmin kuin autonomisella hallituksellakaan ei ole de facto mitään päätäntävaltaa asioihin. Maan pääpuolueet ja hallitus pitävät talutusnuorassaan suurinta osaa aluehallinnon edustajista. Yksi selkeä osoitus siitä oli, kun kaksi neljästä Karibian alueen kansanedustajasta ei ollut edes paikalla maanmerkintälakiäänestyksessä.

Miten nyt sitten käy kyseisen lain kanssa? Joutaako sekin vuosikymmeniksi roskakoppaan autonomialain seuraksi?

Laki on mantereen mittakaavassa ainutlaatuinen ja suo maan alkuperäisväestölle periaatteellisen mahdollisuuden saada takaisin menettämänsä maa-alueet, turvata nykyiset ja päättää tulevaisuudesta alueensa luonnonvarojensa käytöstä. Monin kohdin uusi laki menee jopa pitemmälle kuin itse autonomialaki. Siksi se on mitä parhain laillinen selkäranka käydä poliittista taistoa ja puolustaa Karibian puolen väestön etuja. Jos ja kun asiassa edetään, on selvää, että myös autonomiaprosessi vahvistuu.

Siksi Herreran kuohimispolitiikalle alistamansa taktinen veto äänestää lain puolesta voisi muodostua bumerangiksi ei ainoastaan Bolañosin hallitukselle, vaan myös koko Managuan poliittistaloudelliselle valtaeliitille, niin liberaaleille kuin sandinistipuolueen ydinklikillekin.

Mutta vain jos edes perusehdot täytetään. Jos Karibian puolen poliittiset liikkeet ja edusmiehet eivät ryhdistäydy ja kykene lyömään Herreran ja Calderan kaltaisille laskelmoiville valtapoliitikoille edes puolikasta luuta kurkkuun tällaisten puheiden jälkeen, niin tuskin mitään myönteistä tapahtuu aikoihin.

***

Paljon on petrattavaa. Kovin hiljaisiksi jäivät viime viikolla useimmat alueen johtajat kysyessäni, miksei kukaan kommentoitunut julkisesti Calderan sanomisia. Olihan erikoista todeta, että kukaan alueen johtajista ei julkisesti puolustanut autonomiaa. Ei edes kukaan vanhoista miskitojohtajista älähtänyt. Hehän kuitenkin taistelivat verisesti itsemääräämisoikeutensa puolesta 1980-luvulla ja saivat sandinistit nöyrtymään ja hyväksymään autonomialain.

Näkyy selvästi, että Karibian väestöltä puuttuu uudella vuosituhannella tinkimättömästi molempien autonomisten alueiden väestön etujen puolesta ja samalla eri etniset ryhmät yhdistävä poliittinen johtajuus. Monet entisistä ja nykyistäkin johtajista ovat vuosien saatossa langenneet korruptioon, aloittaneet oman poliittisen pelinsä, saaneet puurot ja vellit niin sekaisin, että heidän lautasiltaan alueen väki ei enää syö.

Joidenkin mielestä nyt pitäisi kyetä luomaan uusin voimin kollektiivista johtajuutta. Idealismia tai ei, mutta samoin kuin mestitsiväestölle, vahva yksinvaltainen johtaminen, "caudillismo", ei ole koskaan tuonut intiaaniväestöille missään päin Latinalaista Amerikkaa mitään hyvää.

Mutta mistä löytyisivät ne uudenlaiset johtajat?