Vieraskolumni

Mitä tein tänään – kehitysyhteistyön arkipäivää

Marko Lehto
24.2.2003

Otan aamulla taksin Hondurasin pääkaupungissa Tegucigalpassa sijaitsevaan toimistoomme, missä esimieheni on jo odottamassa. Hän haluaa onnitella minua hyvin suoritetusta maksusta Tegucigalpan köyhien kaupunginosien köyhyydenvähentämis- projektille. EU-kielellä tämä ei tarkoita, että hän olisi tyytyväinen projektin odotettuihin tuloksiin, vaan minua onnitellaan maksumuodollisuuksien tarkasta noudattamisesta. Maksun vaatimat lomakkeet oli täytetty oikein ja ne olivat kiertäneet oikeilla henkilöillä viimeisen kuukauden aikana oikeassa jarjestyksessä.

Maksumuodollisuusonnitteluista ylpeänä lähden seminaariin, jossa Saksan vihreät tapaavat Hondurasin kansalaisjärjestöjen edustajia, aiheena köyhyyden vähentäminen kehitysmaissa ja Hondurasissa. Saksalaisen delegaation vetäjä Gaby ryhtyy alkajaisiksi kertomaan tarinaa ranskalaisesta maanviljelijästä José Bovésta, joka ryhtyi puolustamaan viljelijöiden oikeuksia ja halusi sulkea McDonald’sit. Mitä pitemmälle Gabyn tarina etenee, sitä levottomammaksi käy yleisö, kunnes hondurasilainen maanviljelijä nousee seisomaan ja avaa suunsa:

"Senora Gaby. Me olemme saapuneet tähän seminaariin kuullaksemme, miten voisimme toimia, jotta työllämme voisi tienata enemmän. Teemme raskasta päivää, mutta silti lapsemme eivät pääse McDonald’siin. Toivoisin joskus tienaavani niin paljon, etta voisin viedä koko perheeni sinne syömään."

Maanviljelijöiden osuuskunnan edustaja jatkaa:

"Me emme halua kuulla tarinaa EU- viljelijästä, joka elää tukiaisilla ja pyrkii toiminnallaan vaikeuttamaan meidän tuotteidemme pääsyä EU-markkinoille vaatimalla suojatulleja. Mekin haluaisimme suojata omaa maatalouttamme, mutta se ei ole kansainvälisten rahoituslaitosten mielestä sallittavaa. Heidän mielestään vain ne maat maksakoot, joilla on siihen omaa rahaa. Niin kauan kuin meidänkaltaisemme maat tarvitsevat kansainvälisen yhteisön apua paikatakseen vajeita budjetissa, emme voi maksaa tukiaisia, emmekä ole kilpailukykyisiä. Me tarvitsemme aiempaa vapaamman pääsyn EU-markkinoille, emmekä halua kuulla lisää tarinoita kapinoivista tukiaisviljelijöistä, joiden tavoitteet ovat meidän etujemme vastaiset."

Gaby lopettaa alustuksena ja teemaksi vaihdetaan Hondurasin köyhyydenvahentämisstrategia, jonka valmistamisprosessin jossain vaiheessa oli kansainvälisten rahoituslaitosten painostuksesta konsultoitu myös kansalaisyhteiskunnan edustajia, ottamatta heidän ehdotuksiaan kuitenkaan huomioon. Lyhyiden alustusten jälkeen Hondurasin ammattiyhdistyksen edustaja pyytää ensimmäisen puheenvuoron:

"Köyhyydenvähentamisohjelmat ovat myrkkyä sokerissa, jolla pyritään hämäämään tietämättömät ja hyväuskoiset. Eihän täällä ole kahvin hinnanlaskun jälkeen muuta jaettavaa kuin köyhyyttä. Sitä kaikille demokraattisesti ja tasapuolisesti. Miten köyhyydenvähentamisstrategia voisi tuoda lisää tuloja köyhille, jos ei kukaan ole suunnitellut, miten tuotetaan jaettavaa? On oltava ensin strategia tuotannon parantamiseksi, jottei ainoaksi jaettavaksi jaa kansainvälinen apu. On muistettava, etteivät köyhät ja nälkäiset ole vain pelkkiä prosenttilukuja kansainvälisten järjestöjen raporteissa, vaan he ovat ihmisiä, joilta on viety mahdollisuus tehdä tuottavaa työtä, jolla he pystyisivät ruokkimaan ja kouluttamaan lapsensa."

Joudun poistumaan seminaarista ottaakseni passikuvia uutta työtehtävääni varten. Seminaarin johtopäätökset ja julkilausuma jäävät kuulematta. Ne luvataan lähettää minulle myöhemmin hotelliin.

Valokuvaamosta ei heti löydy lainaksi minulle sopivaa puvuntakkia. Valokuvaajan isä soitetaan paikalle ja viiden minuutin päästä ylläni koreilee kuvaajan isän vanha rippitakki ja kumilenkillä kiinnitetty solmio. Muodollisuudet on hoidettu. Uuden asemamaani viranomaiset olivat lähettaneet minulle viestin, jossa pyydettiin kuutta passikuvaa ja joissa miespuolisilla henkilöillä tuli olla puku ja kravatti.

Palaan toimistolle vielä valokuvauksesta hikisenä. Laitan nimeni kaikkiin tarvittaviin papereihin ja lahetän ne eteenpäin, jottei dokumenttien johdonmukainen kierto keskeydy. Soitan kotiin. Kuulen poikani olleen jo käymässä nukkumaan, ja kerron hänelle palaavani kotiin seuraavana päivänä. Päivä on ollut pitkä. Suljen tietokoneen ja poistun hotelliin.


Kirjoittaja toimii kehitysyhteistyötehtävissä EU:n delegaatiossa Nicaraguassa, vastuualueenaan Honduras.