Vieraskolumni

Mitä sitten merkitsee suvaitsevaisuus 2010-luvulla?

Keskinäisen kunnioituksen oppiminen tuntuu olevan työlästä, vaikka uskonnon ja omantunnon vapaudet tunnustetaan olennaisiksi ihmisoikeuksiksi.
Hannele Huhtala
7.7.2016

"[S]uvaitsevaisuuden toteutuminen on edelleen haurasta, kuten rasismin ja muukalaisvihan jatkuva todellisuus osoittaa". Näin kirjoitti filosofi Juha Sihvola jo viisi vuotta sitten eikä tilanne näytä muuttuneen parempaan suuntaan. Heinäkuussa 2016 esimerkiksi Britannia kuohuu, kun Brexit-äänestyksen tulos on ikään kuin antanut rasisteille täyden huuteluoikeuden.

Suvaitsevaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen oppiminen tuntuu olevan työlästä. Näin on siitä huolimatta, että nykyajan demokraattisissa valtioissa uskonnon ja omantunnon vapaudet tunnustetaan olennaisen tärkeiksi ihmisoikeuksiksi.

Jos maahanmuuttokeskustelussa puhutaan suvaitsevaisuudesta, käännytään pian umpikujaan. Silloin nostellaan hartioita ja kysytään, että suvaitsetko sitten esimerkiksi ympärileikkauksia. Yksittäistapaukset yleistetään aina koskemaan koko joukkoa on sitten kyse ryöstöistä tai raiskauksista.

* * *

Perussuomalaiset ja muut äärioikeistolaiset ovat tuoneet keskusteluun heidän vihaamilleen kaiken suvaitsevaisille ihmisille termin: suvakki.

Samalla aika, jolloin mediassa vaiennettaisiin rasistisia kannanottoja, on selvästi ohi. Esimerkiksi Ylen toimittaja Kati Latva-Teikari teki tammikuussa 2016 pienen sanasto-oppaan keskustelupalstojen luomista termeistä, jossa selvitetään esimerkiksi juuri suvakki-sana. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty vastasi toukokuussa teettämällä t-paitoja, joiden rintaa koristaa teksti suvakkihuora. Yritys on ottaa sana rasisteilta haltuun.

Suvaitsevaisuus kietoutuu kysymyksiin erilaisista vapauksista: mitä saa ilmaista, mitä saa uskoa, mitä saa sanoa ja vielä tulla suvaituksi? Junnaava kysymys on, pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita. Jotkut ilmaisun- ja sananvapauden kiistahetket ovat näyttäneet siltä, että kyseisiä vapauksia joku toinen käyttää enemmän kuin toinen.

Yksi esimerkki on Helsingissä syksyllä 2015 tapahtuneet mielenosoitukset, joista toinen oli äärirasistien pitämä Rajat kiinni -mielenosoitus ja sitä vastustava Loppu rasismille -mielenosoitus.

Tilanne kärjistyi ja poliisit suojelivat rasisteja mielenosoituksessa. Joulukuussa itsenäisyyspäivän 2015 rasistista mielenosoitusta vastustaneita joukkoja poliisi ampui kumiluodeilla. Ainakin yksi mielenosoittaja loukkaantui poliisin aseesta kimmonneesta ammuksesta.

Itsenäisyyspäivän mielenosoitus oli hyvin rasistinen, ja moni sitä kritisoinut onkin sitä mieltä, ettei tällaisia mielenosoituksia pitäisi suvaita. Poliisin näkökulmasta rasistit olivat tehneet virallisen mielenosoitusilmoituksen ja siten olivat oikeutettuja ilmaisemaan itseään. Poliisi suojeli rasisteja heidän "laillinen mielenosoitus" -statuksensa puolesta arvioimatta mielenosoituksen sisältöä.

* * *

Olisi tietenkin mahdotonta olettaa, että poliisi instanssina olisi samaa mieltä kuin kulloisetkin mielenosoittajat, jotka ovat tehneet ilmoituksen poliisille.

Mutta pitäisikö poliisin osoittaa hyvää makua tai moraalista arviointikykyä siinä, että suorasti rasistiset mielenosoitukset kiellettäisiin? Pitäisikö poliisin aiemmasta käyttäytymisestä poiketen nimenomaan turvata ne nyt kumiluodein pommitetut antirasistit?

Tämä kysymys sisältää laajoja oletuksia siitä, että poliisilla, joka kuitenkin määritelmällisesti on väkivaltakoneisto, olisi jonkinlaista moraalista ohjautuvuutta. Poliisin asema tai määräysvalta suvaitsevaisuuden mittarina on monin tavoin ongelmallinen.

Oppitunteja suvaitsevaisuudesta tarvitaan vielä. Lisäksi uskonnonvapauden sisäistämisessä on tehtävä töitä.

"Vahvinta suvaitsevaisuutta on arvostus, joka edellyttää enemmän kuin toisen tunnustamista moraalisesti ja poliittisesti tasaveroiseksi", Sihvola kirjoittaa. Tällä Sihvola tarkoittaa, että arvostus on sen myöntämistä, että toisen elämänkatsomus sisältää oman elämänkatsomuksen näkökulmasta virheitä, mutta myös eettisesti arvokkaita piirteitä.

* * *

Pariisilaisen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen vuonna 2015 tehdyn terrori-iskun jälkeen keskusteltiin jälleen paljon siitä, voivatko eri kulttuurit elää sovussa ja mitä pitää suvaita. Kaikki väkivallan teot pitää tuomita.

Mutta mikä vaihtoehto olisi se, ettei joitakuita uskonnon perusteella hyväksyttäisi Eurooppaan? Esimerkiksi täysin muslimeilta kielletty Eurooppa ajaisi mantereen satunnaista terrorismia vielä huomattavasti kammottavampiin uskonsotiin, joissa hylättäisiin muun muassa nyt niin tärkeät uskonnonvapauden periaatteet.

Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.