Vieraskolumni

Mitä se köyhyyden vähentäminen tarkoittikaan?

Kehitysyhteistyön muotisanoiksi nousee löysiä termejä, jotka voivat tarkoittaa käytännön toimina lähes mitä tahansa. Eikö olisi virkistävämpää, jos käytettäisiin suoria sanoja?
4.11.2008

Eija Ranta-Owusu Köyhyyden vähentäminen tuntuu nykyään olevan kaikkien kehitysyhteistyötä tekevien yhteinen tavoite - sen nimiin vannotaan niin Maailmanpankissa, YK:ssa, kirkollisissa järjestöissä ja vasemmistolaisissa vaihtoehtopiireissä.

Tilanne on erikoinen: Köyhyyden vähentämisestä on syntynyt ennennäkemätön konsensus, jolla oikeutetaan universaali, hyvin erilaisissa köyhissä maissa lähes samankaltaisena toteutettava kehitysmalli. Harva muistaa enää, ettei köyhyyden vähentäminen ole aina ollut kehityspolitiikan kiintotähti.

Köyhyyden vähentäminen nousi yleiseksi puheenparreksi, kun aiemmin muodissa olleet makrotaloudelliset rakennesopeutusohjelmat olivat keränneet osakseen liikaa kritiikkiä. Kansainväliset rahoituslaitokset tarvitsivat kipeästi uutta retoriikkaa taloudellisten ja poliittisten ehtojen määrittelylle, kun Etelän ja Pohjoiset kansalaisliikkeet nousivat liian äänekkäiksi. Eivätkä aiemman politiikan - yksityistämisbuumin, valtion roolin heikentämisen ja kehitysmaiden talouspolitiikan sanelun - tulokset olleetkaan kovin mairittelevia.

Kehitysmaiden omista lähtökohdista nousevat köyhyydenvähentämisohjelmat syntyivät 1990-luvun lopun talouskriisin jälkeisessä käymistilassa. Niissä korostetaan avun harmonisaatiota, kehitysmaiden omistajuutta ja kansalaisyhteiskunnan osallistumista kehityspolitiikkaan. Tavoitteet ovat erinomaisia, mutta niiden toteutuminen ontuu, sillä köyhyyden vähentämisen reseptit makaavat jo ennalta saneltuina Maailmanpankin ekonomistien pöytälaatikoissa.

* * *

Köyhyyden vähentämisestä on siis tullut mantra. Se tarkoittaa, että kehitysyhteistyötä tekevissä järjestöissä tai organisaatioissa ei juurikaan mietitä sen syvällisemmin köyhyyttä - mitä se on, mitkä ovat sen syyt ja mitä köyhyydestä seuraa. Vielä harvemmin hankehallintotyössä ehditään pysähtyä miettimään, kuka näitä määrittelyjä luo ja miten niitä tulisi tulkita.

Näennäisen neutraali köyhyyden vähentäminen on kuitenkin varsin ontto käsite. Se peittää alleen erilaisia arvoja, ideologioita ja poliittisia prosesseja. Kehitystutkimuksen professori Desmond McNeill on osoittanut kehityskäsitteitä koskevilla tutkimuksillaan, ettei kehitysyhteistyön muotisanoiksi nouse termejä, jotka kumpuavat hyvistä tieteellisistä tai käytännöllisistä ansioista. Sen sijaan muotiin tulee käsitteitä, jotka ovat mahdollisimman laajoja ja mitäänsanomattomia - sellaisia, joilla voidaan tarkoittaa varsin monenlaisia asioita.

Mitä köyhyyden vähentämisellä siis oikeastaan voidaan markkinoida? Maailmanpankin köyhyydenvähentämispolitiikka esimerkiksi ajaa uusliberaalia markkinatalousideologiaa, johon suurin osa kehitysyhteistyön antajamaista on sitoutunut. Sitoutumisen poliittisuus on kuitenkin hämärtynyt, kun kukin kehitysyhteistyötaho kietoo köyhyyden vähentämisen neutraaliuden, objektiivisuuden ja teknisyyden kaapuun. Köyhyyden uskotaan poistuvan yhä hienostuneimmilla tieteellisillä malleilla, kaavioilla ja loogisilla viitekehyksillä sen sijaan, että tehtäisiin poliittisia päätöksiä radikaaleista resurssien uudelleenjaoista Pohjoisen ja Etelän sekä rikkaiden ja köyhien välillä.

* * *

Köyhyys ja sen vähentäminen ovat kuitenkin mitä suurimmissa määrin poliittisia kysymyksiä. Suomen esimerkki on osoittanut, että yhdelläkin poliittisella toimijalla voi olla riittävästi valtaa kehitysretoriikan muuttamiseen ihan toisenlaiseksi, vaikkakin yhtä onttoon kategoriaan kuuluvaksi. Toisaalta - vaikka retoriikka on muuttunut köyhyyden vähentämisestä kestävään kehitykseen - on kehitysministeri Väyrysen ajaman kestävän kehityksen alle yhtä lailla mahdollista liittää lähes kaikenlaisia tekoja ja motiiveja.

Miksei siis siirryttäisi ympäripyöreistä tavoitteista niiden arvojen ja keinojen erittelyyn, joilla itse kukin kehitysyhteistyötoimija taistelee köyhyyttä vastaan? Mitä jos myöntäisimme ja tekisimme muillekin selväksi sen, että jotkut uskovat vapaaseen markkinatalouteen, toiset tulonjaon tasaamiseen. Kolmannet taas näkevät, että länsimainen kehitys itsessään on syypää Etelän köyhyyteen.

Läpinäkyvyyden vallitessa Suomenkin kehitysministeri julistaisi suoraan ajavansa kaupan avaamista kehitysmaissa ilman kestävän kehityksen kaapua. Eikö olisikin virkistävää, jos näennäisen konsensuksen sijaan voisi valita omien arvojensa, intressiensä ja ideologioidensa mukaisia keinoja muuttaa maailmaa?

Moninaisuus kehitysyhteistyössä ei olisi muuta kuin kunnianosoitus sille, että maailmamme on moninainen ja siksi, jopa kaikessa köyhyydessään, niin rikas.

Kirjoittaja on tutkija Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksella. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.