Vieraskolumni

Matkamuistoja

Työskentelin vajaan kuukauden päivät Senegalissa. Mietin pitkään, minkä siivun senegalilaisesta todellisuudesta haluaisin ottaa tässä kolumnissa tarkasteltavakseni.
Marie Kajava
25.6.2012

Syvällisten pohdintojen päätteeksi tulin tulokseen, etten osaa sanoa mitään. Turistille taikka vieraalle kertyy kuukauden aikana pieniä sirpaleita siitä sun tästä, ja mikä tärkeintä: syntyy tietoisuus, ettei oikeasti tiedä paikallisesta elämästä juuri mitään.

Tässä muutama sirpale Senegalia.

Uskonnosta
Senegal on muslimimaa, vaikkakin hyvin liberaali sellainen. Lähdin matkaan superkiireisestä Suomen keväästä, joten en ehtinyt etukäteen ottaa selvää juuri muuta kuin sen, että naisen hartiat saavat näkyä, mutta polvet on hyvä piilottaa. Pakkasin siis pitkiä mekkoja mukaan.

Heräsin ensimmäisenä aamuyönä minareeteista kaikuviin rukouskutsuihin. Tai oikeastaan matkan jokaisena aamuyönä. Päivän ensimmäinen rukouskutsu kaikaa aamunkoitteessa, noin aamuneljän ja -viiden välillä.

Alkuun pelkäsin hieman uskonnollisuutta ja sen voimaa. Vaikka tiesin, että syytä pelkoon ei ole, huomasin, että islamististen ääriryhmien toiminta ja sen maailmanlaajuinen uutisointi on tehnyt tehtävänsä minunkin aivokopassani.

Muistan, miten mies paikallisessa pikkubussissa eli car rapidessa sanoi, etteivät ääriryhmät edes ansaitse kutsua itseään muslimeiksi. Hän harmitteli fundamentalistien aggressiivisuuden pilanneen koko uskonnon kuvan. Siinä hän oli oikeassa. Monelle senegalilaiselle viisi kertaa vuorokaudessa rukoileminen, rukousnauhan ja maton kantaminen mukana, "insha allah" eli jos jumala suo -ajatuksen liittäminen arkipäivään, on rauhoittava ja pyhä osa elämää.

Jossain vaiheessa totuin aamuyön herätykseen, en ymmärtänyt rukouskutsun sisällöstä yhtään mitään, mutta pidin uuden päivän aloittamisen hetkestä.

Avioliitosta ja rakkaudesta
Ymmärrän, ettei avioliitto ole välttämättä kaikkialla maailmassa rakkauden asia. Se voi olla käytännön asia: voi olla avuksi, että rinnalla on muutama muu vaimo auttamassa ja jakamassa arkiaskareet kuten tiskauksen, pyykkäyksen, siivoamisen, seksin, lastenhoidon ynnä muun.

Silti ajatus miehestä, jolla voi olla neljä vaimoa, mikäli hänellä on varaa taata näille kaikille materiaalisessa mielessä hyvä elämä, on vaikea. Pakkohan sen on olla — sen kasvatuksen näkökulmasta, jonka me länsimaiset saamme.

Työskentelin Senegalissa yhdessä parikymppisten nuorten kanssa. Puhuimme paljon sukupolvien yhteen törmäämisestä suhteessa vanhoihin tapoihin. Senegalissa on selvästi kasvamassa sukupolvi, joka ei kannata moniavioisuutta eikä järjestettyjä avioliittoja. Nuorten miesten mielestä moniavioisuus syrjii naista. Usea mies myös sanoi ajatuksen yhdestä rakkaudesta tuntuvan luonnolliselta. Ja toisaalta: harvalla olisi edes varaa moneen vaimoon. Toki näidenkin nuorten kohdalla tulevat vuodet näyttävät, toteutuuko yksiavioisuus puheiden lisäksi myös käytännössä.

Valkonaamaisuudesta
Havainto yksi: vauvat pelkäävät valkoista naamaa ja alkavat itkeä. Havainto kaksi: kun he saavat tuijottaa naamaa tarpeeksi kauan, he ehkä tottuvat siihen ja lakkaavat itkemästä.

Bussilla ajamisesta
Millä tahansa menopelillä Senegalissa kulkee, ihmisiä on paljon ja tiiviissä supussa. Itse pidän elämän tuijottelusta julkisissa kulkuneuvoissa ihan missä päin maailmaa tahansa. Mutta Senegalissa on kaltaiselleni kyttärille se etu, että katselemista ei tarvitse hävetä, koska kaikki ihmiset katsovat normaalisti toisiaan eivätkä kengänkärkiään.

Yksinäisyydestä ja yksinolosta
Keskustelin kahden nuorukaisen kanssa yksinolemisesta. Koetin selittää, että meillä Suomessa oma tila on hirmu tärkeä, että moni tykkää olla raskaan työpäivän jälkeen rauhassa, katsella televisiota, lukea kirjaa tai olla perheen parissa. Meillä ollaan usein yksin yhdessä: kotona, mutta jokainen omassa huoneessaan. Että ainakin itselleni yksinolo on tärkeää, jotta kuulen omat ajatukseni.

Toinen miehistä sanoi ymmärtävänsä täysin ja hakeutuvansa yksinäisyyteen itsekin usein. Se ei ole aina kovin helppoa, koska huoneen jakaa yleensä useamman ihmisen kanssa. Toiseksi, senegalilaiseen tapaan kuuluu, että ihmiset vierailevat toistensa luona iltasella isolla porukalla ja etukäteen ilmoittamatta. Silloin on juotava teetä ja hengailtava yhdessä.

Toinen miehistä ei ymmärtänyt lainkaan yksinolemisen tarvetta. Hän sanoi, että se kuulostaa hänestä ikävän yksinäiseltä ja että kuulee kyllä ajatuksensa vaikka ympärillä olisikin ihmisiä.

Hotelleista ja ryöstetyksi tulemisesta
Kun asut kylässä, jossa on vain paikallisasutusta ja käyt samassa leipäkaupassa kuin muut, ostat mangot tienvarsikojusta, mikään ei erityisesti korosta ja alleviivaa ulkopuolisuuttasi. Totta kai sinulta pyydetään triplahintaa, ja on oma asiasi maksatko sen vai tingitkö hinnan lähemmäs paikallista tasoa. Mutta asiat pysyvät kohtuudessa. Kun vierailet hotellissa, joka luo paikalliseen kylään asetelman vauraudesta, on valmistauduttava siihen, että sinun oletetaan olevan rikas. Kun astut hotellistasi kadulle, olet valkoinen ja rikas. Tällöin sinut kenties halutaan ryöstää, erityisesti pimeän aikaan — eikä ihme. Turismin luomat portit, suljetut ovet, hulppeat seinät, kärjistävät kahtiajaon rikkaisiin ja köyhiin yhden kylän tai pienen kaupungin maisemassa.

Tanssimisesta ja kauneudesta
On tärkeämpää uskaltautua tanssimaan sabarin eli senegalilaisen rummun rytmissä pienikin hetki kuin osata puhua wolofia tai ranskaa. Samalla oppii myös nauramaan itselleen. Vaikka pukisit yllesi mitä tahansa, näytät soiréeissa eli tanssiaisissa vaatimattomalta seinäruusulta. Senegalilaiset osaavat pukeutua, sinä et. Piste.

Kirjoittamisesta
Tämä teksti on eräänlainen koe. Kirjoitin sen lähestulkoon yhdeltä istumalta ja koettaen antaa tekstin yksinkertaisesti virrata, miettimättä ajattelun ylevyyttä. Seuraavaksi vertaan sitä alun perin Granta 92:ssa julkaistun, kirjailija ja toimittaja Binyavanga Wainainan artikkelin How to Write about Africa esittämiin hauskoihin, järkyttäviinkin — ja erittäin todellisiin yleistyksiin "Afrikasta" ja "afrikkakirjoittamisesta".

Huomaan sortuneeni moniin stereotypioihin ja asetelmallisuuksiin. Missä ikinä vieraalla maalla kuljetkaan, suosittelen tällaisten ajatus- ja kirjoitusharjoituksen tekemistä.

Wainaina on kirjoittanut myös näille Kepan sivuille oman matkatarinansa. "Hän on veljeni" -kolumnista voi lukea, miltä Dar es Salaam näyttää kenialaisen silmin.

Kolumnisti on vapaa kirjoittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.