Vieraskolumni

Matkailijan mahdoton tehtävä?

Millaisia valintoja vastuullinen matkailija voi tehdä?
Julia Jänis
7.9.2010

Julia JänisMaailman matkailujärjestö UNWTO arvioi, että vuonna 2020 maailmassa on jo 1,6 miljardia kotimaansa ulkopuolella matkailevaa turistia. Afrikan siivu turistivirroista on vain vasta muutaman prosentin luokkaa, mutta kovassa kasvussa. Turismissa pyörivän rahan määrä on jo suurempi kuin mantereen osuus kansainvälisestä kaupasta.

Kaikki Afrikan maat janoavat erityisesti länsimaisia turisteja, jotka käyttävät lomamatkaan tuhansia euroja ja dollareita siinä missä naapurimaista tulevat ja kotimaiset matkailijat hyödyntävät lähinnä paikallisille tarkoitettuja palveluita.

Ei ole yhdentekevää, millaista matkailua nämä ihmiset harjoittavat. Kestävästä matkailusta puhutaan paljon, mutta mitä sillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan?

Onko matkailu kestävää, jos se perustuu pitkiin lentomatkoihin maapallon toiselle puolelle ja on ylipäätään yletöntä kuluttamista? Eikö sellainen matkailu nimenomaan kasvata länsimaiden ekologista velkaa köyhemmille maille?

Ongelma on vähän sama kuin reilussa kaupassa: kotimainen luonnonmarja on kestävämpi vaihtoehto, mutta reilun kaupan banaaneilla köyhät ansaitsevat elantonsa. Oleellista olisikin löytää vastuullisen matkailun muotoja, jotka eivät köyhdytä ympäristöä ja paikallista väestöä.

***

Yksi mahdollisuus kestävän matkailun harjoittamiseen on yhteisöpohjainen matkailu. Sen periaatteena on, että paikallinen yhteisö suunnittelee, toteuttaa ja hallinnoi matkailuhankkeen, josta saatava taloudellinen hyöty koituu koko yhteisön hyväksi.

Yhteisöpohjaisen matkailun haasteena on kuitenkin se, että etenkin maaseudulla ihmisten koulutustaso on alhainen ja harvalla on minkäänlaista käsitystä siitä, mistä ulkomaalaiset turistit voisivat olla kiinnostuneita tai mitä kaikkea matkailuyrityksen pyörittäminen edellyttää.

Kysyessäni esimerkiksi namibialaisen käsityökeskuksen naisilta syitä vähäiseen asiakasmäärään sain vastaukseksi sen, että heillä ei ole jääkaappia, josta voisi myydä turisteille kylmiä virvoitusjuomia.

Kuumana vuodenaikana juomille voisi toki olla kysyntää, mutta naiset eivät olleet lainkaan pohtineet sitä, voisiko käsityökeskusta jotenkin mainostaa ja kannattaisiko sillä olla selkeät aukioloajat.

Paikallisen tietämyksen ja resurssien puutteessa yhteisöpohjaiset matkailuhankkeet ovatkin usein kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeita, joita leimaavat samat ongelmat ulkopuolisen avun riippuvuudesta kuin muissa kehityshankkeissa.

***

Matkailuala nojaa yksityiseen sektoriin ja Afrikan maissa matkailuyritykset ovat pääosin ulkomaisten yritysten tai eurooppalaissyntyisen vähemmistön käsissä, mikä kuvastaa matkailun kolonialistisia piirteitä.

Matkailutuloista valtaosa saattaa palautua takaisin ulkomaille erilaisten pääomavuotojen kautta. Vastuullinen matkailija suosiikin paikallisen väestön omistamia matkailuyrityksiä.

Esimerkiksi eteläisen Afrikan maissa hallitukset toteuttavat virallista politiikkaa, jolla yritetään tukea mustien matkailuyrittäjien hankkeita. Erilaisia tukitoimia tarvitaan, sillä mustien on vaikeampi saada lainaa pankeista ja matkailuyrittäjyys vaatii samalla lailla ymmärrystä matkailusta ja turisteista kuin yhteisöpohjaiset yritykset.

Tosin virallisten paikallisyrittäjien riesana ovat rekisteröimättömät yhden miehen yritykset, jotka yrittävät kalastaa turisteja edullisilla hinnoilla, mutta saattavat tahrata paikallisten yritysten mainetta toimien epäluotettavasti ja epäammattimaisesti. Esimerkiksi Itä-Afrikassa suurten kansallispuistojen liepeillä on tarjolla jos jonkinlaista kyytiä puistoihin ja arempi turisti saattaa silloin helposti turvautua isompaan ja tutumpaan matkanjärjestäjään.

***

Turismin lisääntyessä ympäristövaikutukset ovat saaneet yhä enemmän julkisuutta, sillä matkailu kilpailee samoista maa-alueista ja luonnonvaroista paikallisen väestön kanssa.

Se, mitä turisteille myydään koskemattomana erämaana, saattaakin olla paikallisten asukkaiden entistä kalastus-, metsästys- tai paimentolaisaluetta. Paikallisilta estetään näin perinteisten elinkeinojen harjoittaminen alueella, joka on varattu yksinomaan turisteille.

Maa-alueiden lisäksi hotellit ja lodget käyttävät runsaasti vesivaroja, joista on jo ennestään pulaa monilla alueilla. Vastuullinen matkailija kiinnittääkin huomiota ekologiseen jalanjälkeensä kohdemaassa ja pyrkii minimoimaan haitalliset ympäristövaikutukset. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi jätteiden tuottamisen ja veden ylikulutuksen välttämistä.

Yhtä tärkeää kuin yksittäisen matkailijan vastuulliset valinnat on se, että myös hallitukset ja matkailuyritykset sitoutuvat kestävän matkailun periaatteisiin. Jos niin ei tapahdu, saattaa matkailu entisestään lisätä eriarvoisuutta Afrikassa ja muissa kehitysmaissa.

Kirjoittaja valmistelee Namibian matkailupolitiikkaa käsittelevää väitöskirjaa Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.