Vieraskolumni

Maksurästejä, konflikteja ja muovipussipolitiikkaa

Kaisu Tuominen
17.2.2003



SANTO DOMINGO -- "Tämä ei ole mikään presidentin palatsi, vaan kolmannen luokan taloyhtiö! Tämä p----:n kirottu lamppu", alakerran iäkäs rouva kiivastuu, potkaisee kalliiksi tullutta ulkovaloa ja kaatuu jakkaraltaan maahan. Santo Domingossa sijaitsevan kerrostalomme väki on kutsuttu sunnuntai-iltana koolle ratkomaan yhteisiä ongelmia. Sähkö-, vesi- ja roskalaskut ovat rästissä, kun asukkaat eivät maksa kuukausittaista ylläpitomaksua. Vesipumppu vetelee viimeisiään. Päivänä minä hyvänsä se joko lakkaa toimimasta tai talosta katkaistaan sähköt. Silloin kenelläkään, jälleen kerran, ei ole vettä.

Alakerran mummo joutuu purnaamaan harvoille korville. Paikalle on tullut vain muutama henkilö, sillä kukaan ei halua ottaa niskoilleen talon asioita. Entinen vastuuhenkilö vahvistaa eroavansa. Meitä hän kehottaa seuraamaan millaista on elämä banaanitasavallassa. "Tiedättekö, mistä sana latino tulee? No, tietenkin ruoskasta (látigo) – latinot eivät tee mitään kuin pakolla. Diktaattori Trujillon vuodet olivat kaameita, mutta välillä tuntuu, että nykyisin vapauden aikana asiat ovat vielä pahemmin", hän puuskahtaa.

Ehkä ainoa ratkaisu on se, että kaikki talon 16 perhettä ostavat oman pumpun ja hoitavat veden itselleen. Rappukäytävässä tai pihalla ei kai tarvita valoja, taskulamppu riittää. Siivooja ehkä jatkaa palkan toivossa rappukäytävän luuttuamista vielä muutaman viikon. Tällaistäkö on tämä yhteisöllisyydestään tunnettu kulttuuri?

Dominikaanisessa tasavallassa asiat tuntuvat usein ratkeavan vasta konfliktien kautta. Maantiet korjataan, kun asukkaat pistävät liikenteen poikki polttamalla autonrenkaita ja heittelemällä kiviä. Presidentti käy televisiokameroiden seuraamana köyhissä lähiöissä sen jälkeen, kun siellä on kapinoitu ja muutama ihminen menettänyt henkensä poliisin ja asukkaiden välisissä laukaustenvaihdoissa. Kehitysyhteistyöprojektin vuosiraportti toimitetaan kun ulkomainen rahoittaja on pistänyt rahahanat kiinni.

Laskujen todellinen eräpäivä on vasta sitten, kun puhelin, vesi tai kaapelitelevisio on uhattu katkaista seuraavana päivänä. Naapurimme vetoavat syyskuun 11. päivän iskuihin, Yhdysvaltojen taloudelliseen alamäkeen ja bensiinin hinnan nousuun, ja siirtävät velkojaan hamaan tulevaisuuteen. Vanhan vesipumpun korjaaminen on kuitenkin jo niellyt niin paljon rahaa, että niillä olisi jo ostettu uusi. Laskujen viivästyskorot ja uudelleenkytkennät ovat nostaneet huomattavasti yhtiövastiketta.

Konfliktien kautta asioiden ratkaiseminen heijastaa tietynlaisen yhteiskuntasopimuksen puutetta. Maksut koetaan verojen lailla varastamiseksi, koska niille ei saa vastinetta. Aiemmin valtio tuki sähkön hintaa ja vettä tuli hanasta ilmaiseksi. Neoliberaalien tuulten puhaltaessa peruspalvelut on yksityistetty rytinällä. Ulkomaiset yhtiöt vaativat toiminnalleen kannattavuutta eikä valtiolla ole varaa hintatukiin. Yhteiskunnasta on muodostunut taistelukenttä, jossa kansalaiset kokevat saavansa joka päivä vähemmän.

Kaikki naapurimme eivät ylläpitomaksuaan maksa. Ei vaikka kuinka heille kiljuisin tai ryhtyisin vainoamaan ovien takana. Laskut kerääntyvät rappukäytävään, eräpäivät ovat ohi, eikä kukaan tee asialle mitään. Viivytystaktiikka joskus myös kannattaa. Hallituksen ja valtion instituutioiden noudattama sosiaalipolitiikka perustuu samalle mielivaltaisuudelle, jonka seurauksena yhteys verojen ja maksujen sekä valtion hallinnoimien resurssien välillä on hämärtynyt.

Se on niin sanottua muovipussipolitiikkaa, jossa yhdenmukaisten järjestelmien, ohjelmien ja tukien sijasta resursseja jaetaan lahjoina ilmaiseksi ja siellä missä sattuu. Kansallista kehitysstrategiaa tärkeämpi on poliittisen kannatuksen takaaminen. Puolueiden päämajat jakavat joulun ja muiden juhlapyhien kunniaksi ruokaa, rahaa ja leluja. Hallituksen tv-kanava ja sanomalehtien maksetut ilmoitukset todistavat siitä, mitä nykyinen presidentti on kansalle antanut: sairaaloita, tietokoneita ja teitä. Hallitus saattaa huomenna päättää, ettei köyhimpien lähiöiden asukkaiden tarvitse maksaa sähkölaskuaan tai jakaa apua yksinhuoltajaäideille.

Lopulta asioilla onkin aina omituinen taipumus ratketa. Dominikaaneilla on jo sukupolvien kokemus pätkätöistä ja toimeentulon epävarmuudesta. He ovat oppineet elämään tilanteessa, jossa ikinä ei tiedä, miten ensi viikolla laskut maksetaan. Valitettavasti usein silloin joutuu tänään kieltäytymään maksamasta ja lopulta huomenna pulittamaan enemmän.


Kirjoittaja asuu Dominikaanisessa tasavallassa ja tekee keikkatöitä Karibian alueen kehitysyhteistyöprojekteissa ja - kampanjoissa.