Vieraskolumni

Mahtuuko elämä kaavakkeeseen?

Kaavakkeiden täyttäminen tuntuu vastenmieliseltä, mutta lopulta ne tukevat perinpohjaista suunnittelua, jonka hyödyt ylittävät vaivan.
Pia Laine
15.9.2005

En ole koskaan sietänyt kaavakkeita. Mitä pidempi ja monimutkaisempi kaavake on, sen mieluummin sysään sen mielestäni. Erityisen inhoni on saanut niskaansa hankesuunnittelussa käytetty looginen viitekehys -raukka. Sitä mollaan surutta ja suureen ääneen.

Elävän elämän tunkeminen selkeärajaisiin laatikoihin osoittaa mielestäni vain putkinäköä, todellisuudesta vierautuneisuutta ja insinöörin mielenlaatua. Todellista elämää ei taitavimminkaan tehty looginen viitekehys voi kuvata, sillä elämän monimutkaisuus ja arvaamattomuus ei ole puristettavissa ennalta määritellyiksi, yhdensuuntaisiksi kausaalisuhteiksi.

Kaikesta huolimatta tarpeeksi puhistuani ja kiukuteltuani istun alas ja täytän ne kaavakkeet ja suunnitelmat. Käynhän minä hammaslääkärissäkin. Olen oppinut, että sekä kaavakkeiden että hammaslääkärikäyntien hyödyt ovat itselleni kuitenkin haittoja suuremmat.

Kun erilaisista taustoista ja kulttuureista tulevien kesken tehdään yhteisiä suunnitelmia, ovat työkalut tarpeen. Sanoja ja käsitteitä on helppo ymmärtää eri tavoin jo samasta kulttuurista tulevien kesken. Monta kulttuuria ja koulutustasoa saman pöydän ääressä nostaa väärinymmärrysten mahdollisuutta entisestään. Mitä monimutkaisempi suunniteltava prosessi on, sen arvokkaammiksi yhteisesti sovitut työkalut