Vieraskolumni

Maataloustuki tappaa miljoonia

Vasta kahden maailmansodan jälkeen ihmiskunta otti oppia virheistään ja alkoi purkaa kaupan esteitä - alkoi globalisaation paluu.
Simo S. Hämäläinen
25.9.2005

Simo Hämäläinen

 

EU:n tullimuurit tappavat 6 600 afrikkalaista päivässä, kerrotaan Center for the New Europen tutkimuksessa. Maailman sosialistinuorilla on menossa kampanja teemalla "maataloustuki on murha". Asiantuntija ja kansalaisjärjestö toisensa jälkeen nostaa saman epäkohdan esiin. YK:n pääsihteeri kiertää maailmaa kertomassa, että vapaakauppa on tärkeämpää kuin kehitysapu. Miksi mitään ei tapahdu? Miten tähän on jouduttu?

 

Globalisaation suurin harppaus nähtiin 1800-luvulla. Britannian esimerkkiä seuraten maa toisensa jälkeen siirtyi merkantilismista liberaalimpaan talouteen, jopa lähes vapaakauppaan, ja valtiot asettivat globaalille liikkuvuudelle monessa suhteessa vähemmän esteitä kuin nykyään. Vauraus, terveys, elinikä ja monet muut mittarit alkoivat osoittaa ennennäkemätöntä kasvua.

Saksan keisarikunnan yhdistyminen kuitenkin loi valtion, jossa aatelisluokka otti valtaa takaisin liberaalilta keskiluokalta ja liittoutumalla työväenluokan kanssa nationalistis-merkantilistisen ideologian nimissä muokaten ideologista pohjaa myöhemmälle kansallissosialismille. Saksalle haluttiin luoda kyky käydä vuosien mittaista sotaa sen vihaamia kapitalistisia maita vastaan. Siksi maa alkoi sulkea rajoja ja tukea teollisuutta ja maataloutta tavoitellen omavaraisuutta. Nähdessään uhan moni muu maa seurasi Saksaa, ja vapaakauppa ja markkinatalous alkoivat muuttua tulevaisuuden toivoista unohdetuksi menneisyydeksi.

Aina kun maiden keskinäistä taloudellista riippuvuutta kytketään irti toisistaan, se enteilee sotaa. Pian toteutuikin filosofi Frédéric Bastiat’n ennustus: "Elleivät kauppiaat ylitä rajoja, sotilaat ylittävät."

***

Vasta kahden maailmansodan jälkeen ihmiskunta otti oppia virheistään ja alkoi purkaa kaupan esteitä - alkoi globalisaation paluu. Siihen osallistuneet kehitysmaat ovat kokeneet ennennäkemättömän vaurastumisen ja satojen miljoonien ihmisten nousun köyhyydestä, kun taas globalisaation ulkopuolelle jättäytyneet maat ovat pääsääntöisesti jääneet ilman kasvua tai suorastaan köyhtyneet.

Esimerkiksi Etelä-Korea oli joitain vuosikymmeniä sitten puolet köyhempi kuin monet Afrikan maat, kunnes se kasvoi Kiinankin ohi maanosan toiseksi suurimmaksi taloudeksi. Korean pohjoispuolisko taas on nyt afrikkalaisiakin köyhempi, vaikka ennen sosialismia se oli se rikkaampi puolisko. Vastaavasti kapitalistisempi Thaimaa on nyt rikas ja melko vapaa ja sosialistien valtaan joutunut Burma jäi köyhäksi ja suljetuksi.

Kapitalistiset Hongkong, Singapore ja Taiwan rikastuivat, sosialistiset Kiina ja Vietnam jäivät jälkeen kunnes alkoivat tehdä kapitalistisia uudistuksia. Virosta tuli köyhä ja köyhästä Suomesta rikas. Länsi-Saksassa tapahtui talousihme ja itäsaksalaiset katsoivat sitä kuin joulupukkia. Latinalaisen Amerikan vauras maa, Kuuba, jäi jälkeen muista, kun taas kapitalististen uudistusten seurauksena Chilestä tuli maanosan talousmahti, jossa köyhienkin on paljon parempi olla kuin sosialistisissa maissa. Kapitalistiset maat saavat myös nauttia rauhasta ennennäkemättömällä tavalla.

***

Monen teollisuudenalan tukia on nyt vähennetty, mutta hyvin paljon on vielä jäljellä, ja esimerkiksi monen erityisen kapitalistisena pitämässä Yhdysvalloissa Bushin hallinto on nostanut maataloustukia valtavasti ja tukenut myös teollisuutta poikkeuksellisen paljon. WTO:n tuomioistuin on onneksi ollut jossain määrin kehitysmaiden suojana, muun muassa. työväenpuolueen hallitsema Brasilia on voittanut siellä kiistan USA:n puuvillatuista, mutta WTO on kovin vähävaltainen.

Teollisuusalojen työntekijät ovat organisoituneet erittäin tehokkaasti, ja näin ne ovat voineet painostaa poliitikkoja voimakkaasti. Yritykset ovat toki tehneet oman osuutensa. Lisäksi tuet pyritään pukemaan muotoon, jossa kansalaisten olisi mahdollisimman vaikea ymmärtää ja valvoa niitä. Erityisen hyvin tässä on onnistuttu maatalouden suhteen, jossa tukia kulkee niin monella eri nimikkeellä lomituksista interventiohintoihin, että hyvä jos edes MTK:ssa ymmärretään niiden kokonaisuutta.

Tähän kokonaisuuteen puuttumalla poliitikot saisivat kokea yhden ammattiryhmän ja heidän lähipiirinsä kiivaan vihan - eräissä maissa myös ulkoparlamentaarisia väkivallantekoja tai mellakoita - kun taas hyödyt jakautuisivat niin laajalle, että harva vaivautuisi edes ottamaan kunnolla selvää asiasta. Siksi tänäänkin suomalaiset maksavat maataloustukia tuhansia euroja joka vuosi perhettä kohden. Monella perheellä olisi niille rahoille paljon tärkeämpää käyttöä.

Sitäkin tärkeämpää olisi kehitysmaiden köyhille, että he saisivat tehdä sitä, mihin heillä on parhaat edellytykset, ja myydä sitä meille, jotta he voisivat ostaa meiltä sen, mitä me taas osaamme tehdä paremmin - oli sitten kyse lääkkeistä, teknologiasta tai muusta. Jos taas jokainen yrittää tehdä kaiken itse, kaikki saavat kaikkea vähemmän ja yleensä myös huonompilaatuisena.

Kehitysmaiden köyhistä suurin osa on nimenomaan viljelijöitä, ja maatalous on työvoimavaltaisena alana tyypillisesti sellainen, joka vapaakaupassa sijoittuisi köyhiin kehitysmaihin, koska niillä on siinä suhteellinen etu paitsi ilmaston myös työvoimaresurssien suhteen. Siksi heikäläiset voivat maataloudella ansaita enemmän kuin tekemällä sellaista, missä he ovat suhteessa meihin paljon huonompia.

Maailmanpankin laskelmien mukaan kaupan vapauttaminen lisäisi kehitysmaiden vientituloja 1 300 miljardilla dollarilla vuodessa. Tämän päälle tulisivat teollisuusmaiden 600 miljardin hyödyt. Vertailun vuoksi on todettava, että kehitysavun lisääminen 50 miljardilla vuodessa on kerta toisensa jälkeen osoittautunut täydeksi utopiaksi.


Kirjoittaja opiskelee Lapin yliopistossa hallintotieteitä ja toimii ylioppilaskunnan hallituksessa kehitysyhteistyö- ja ympäristövastaavana. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.