Vieraskolumni

Lisää tieteellistä ajattelua kehitysyhteistyöhön

Utelias ja joustava asenne veisi kehitysyhteistyössä pitkälle.
Laura Kihlström
23.3.2015

Mitä jos kehitysyhteistyö perustuisi enemmän tieteeseen, tutkimusmaiseen otteeseen tai ajankohtaiseen tietoon?

Silloin katsoisimme kenties eri tavalla terveyssektorin rahoitusta. Tällä hetkellä kehitysmaissa kuolee aidsiin enää kolme prosenttia väestöstä, kun taas ja kroonisiin tauteihin kuolee 65 prosenttia. Silti terveyteen kohdennettavista kehitysyhteistyörahoista ainoastaan prosentti suunnataan kroonisten, ei-tarttuvien tautien ja 25 prosenttia aidsin ennaltaehkäisyyn.

Oppisimme, että yksi parhaimmaksi koetuista keinoista edistää kestäviä viljelymenetelmiä on hyödyntää niin sanottua portinvartijamenetelmää. Siinä saadaan kylän vaikutusvaltaisin viljelijä kiinnostumaan uudesta ajatuksesta ja sitä kautta innostetaan naapuritkin mukaan — eikä suinkaan istuteta viljelijöitä päivärahavirikkeellä valmennukseen, jossa näytetään Powerpointilta, mitä ilmastoystävällinen maatalous on.

Tiedostaisimme, että nykyään suurempi osa maailman ihmisistä kärsii erilaisista puutteellisen tai liiallisen ravinnon aiheuttamista kroonisista taudeista kuin nälästä, emmekä suunnittelisi niin paljon hankkeita pelkän maataloustuotannon lisäämisen ympärille.

* * *

Esimerkkejä on lukuisia, sillä esimerkiksi näistä aiheista on julkaistu roppakaupalla tutkimusta. Kuilu tieteellisten tutkimustulosten ja kehitysyhteistyöhankkeiden välillä on silti suuri. Jostain syystä tiede on mystifioitu ala, joka herättää kehitysyhteistyön toteutuspuolella pelonsekaista kunnioitusta, mutta myös halveksuntaa. Tehdään me tätä käytännön työtä ja annetaan tutkijoiden pyöritellä dataansa.

Yksinkertaisimmillaan tiede on kuitenkin sitä, että testataan erilaisia väittämiä ja päätellään todistusaineistoon nojaten, voidaanko väittämiin luottaa. Mitä mystistä siinä on? Mikä ala ei hyötyisi tällaisesta menettelystä?

Ehdotankin kehitysyhteistyölle pysyvää läpileikkaavaa tavoitetta: tieteellistä ajattelutapaa. Siihen kuuluu, että tehdään päätöksiä mahdollisimman ajankohtaisen, luotettavan tiedon perusteella. Testataan ja tarkastellaan rutiininomaisesti heitettäviä väittämiä kriittisesti. Ei suunnitella hankkeita liian pieneen aineistoon perustuen.

Ennen kaikkea murretaan se ajattelumalli, että jonkun toimintatavan olemassaolo tarkoittaa sitä, että sen tulisi sellaisenaan jatkua ikuisesti.

Tutkimustietoa on kyllä tarjolla. Meistä kehitysyhteistyön toteuttajista riippuu, olemmeko valmiita tekemään muutoksia näiden tietojen pohjalta. (Vinkki tutkijoille: voisitte myös lobata ahkerammin.)

* * *

Tieteellinen ajattelu ei ole tutkijoiden yksinoikeus. Tapasin joku aika sitten etiopialaisen viljelijän, joka oli saanut hankkeemme avulla käyttöönsä sertifioitua perunansiementä. Hän ei ollut aluksi ylitsevuotavan kiinnostunut tästä mahdollisuudesta — osti kyllä siementä, mutta kylvi sen pienelle lohkolle pienentääkseen mahdollista riskiä sadon epäonnistuessa. Viereiselle lohkolle hän kylvi vanhaa lajiketta, jota oli viljellyt niin kauan kuin muisti.

Viikkoja kylvön jälkeen seisoimme pellon laidalla ja vertailimme näitä kahta kasvustoa. "Kyllä se taitaa nyt olla niin, että tämä uusi lajike vain on parempi", viljelijä totesi. Niinpä hän oli empiirisen kokeensa jälkeen päätynyt suosimaan sitä.

Näen etiopialaisissa viljelijöissä ja tieteilijöissä paljon samaa. Mielipiteitä ja vanhoja rutiineja ollaan valmiita muuttamaan, jos tutkimustulokset — pellolla tai missä tahansa — puhuvat sen puolesta. Meillä on heiltä paljon opittavaa.

Tieteellinen ajattelutapa on perimmiltään utelias ja joustava, ja sellainen asenne vie kehitysyhteistyössä pitkälle.

Kirjoittaja työskentelee apulaisasiantuntijana maatalousprojektissa Etiopiassa. Hän on myös Selam Selam -blogin kirjoittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.