Vieraskolumni

Lastensuojelua?

Suomen lastensuojelulain tavoitteet tuntuvat universaaleilta. Niiden toteutumiseen muualla voi vaikuttaa esimerkiksi ostopäätöksillään.
Anastasia Laitila
21.1.2008

Anastasia Laitila

Lastensuojelulakimme uudistui tämän vuoden alussa. Uutta laissa on ehkäisevän lastensuojelun käsite, jolla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. Lastensuojelulaissa on myös säännöksiä esimerkiksi kiireellisesti järjestettävistä palveluista, joita tarvitaan seksuaalisen hyväksikäytön tai pahoinpitelyn epäilyn selvittämiseen.

Stakesin mukaan useimmat lastensuojelun uusista lapsiasiakkaista tulevat köyhistä perheistä, ja heillä on kouluvaikeuksia ja ristiriitoja vanhempiensa kanssa. Taustalta löytyy myös esimerkiksi sairastelua, mielenterveysongelmia, vammaisuutta tai lasten pahoinpitelyä.

Entä lapset niissä maissa, joissa lastensuojelun käsitettä ei tunneta, tai joissa laki on laadittu, muttei toimeenpantu asianmukaisesti? Kuinka heidän pahoinvointiaan voitaisiin ehkäistä? Lapset ovat tulevaisuuden toivo, mutta silti aikuisten tuntuu olevan joskus vaikeaa tunnustaa heidän oikeuksiaan ja varmistaa heidän hyvinvointiaan.

***

Suomalaisen lastensuojelulain tavoitteet tuntuvat varsin universaaleilta. Eikö jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus hyvinvointiin ja tasapainoiseen kehitykseen, läheisiin ihmissuhteisiin, taipumuksiaan vastaavaan koulutukseen, turvalliseen kasvuympäristöön sekä omiin asioihinsa osallistumiseen ja vaikuttamiseen? Näin ei kuitenkaan ole.

Lapset osallistuvat perheen, yhteisön ja yhteiskunnan toimintaan eri tavoin kulttuurista, lainsäädännöstä ja elintasostakin riippuen. Lasten hyväksikäyttö ei kuitenkaan ole kulttuurinen kysymys. Lapset tekevät työtä tai kerjäävät, koska heidän vanhempansa eivät pysty elättämään perhettään omilla tuloillaan tai koska lapset eivät syystä tai toisesta voi asua kotonaan.

***

Lapsilla ja nuorilla on hämmästyttäviä selviytymiskeinoja aikuisten maailmassa, vaikka aikuisten pitäisi suojella heitä maailman pahuudelta.

Osallistuin 2006 Delhissä taidetapahtumaan, jossa slummeissa asuvat ja asunnottomat lapset sekä nuoret esittivät dramatisointeja elämästään. Kymmenvuotiaat katupojat pystyivät esittämään kokemansa väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön vailla mustaa huumoria, slummien tytöt taas mimikoivat oivaltavasti asuntoviraston tylsistyneitä byrokraatteja. He olivat myös tehneet keraamisen esityksen kaupungin asuntopolitiikasta inhasti irvistävine puskutraktoreineen.

Miksi lasten on helpompi puhua kohtaamistaan ongelmista kuin aikuisten? Miten maailman näkee rautatieasemalla asuva poika, joka ei tiedä ikäänsä, vain sen, ettei poliisi tai kukaan muukaan aikuinen ole ystävä? Entä kahdeksanvuotias tyttö, jolla on takanaan viiden vuoden ura tiilitehtaalla? Minkälaisia heidän unelmansa ovat?

***

Lastensuojelun kannalta kaikkialla maailmassa on oleellista varmistaa myös vanhempien hyvinvointi. Kehittyvissä maissa elävien perheiden nostaminen köyhyydestä ei myöskään ole pelkästään noiden maiden hallinnosta kiinni - me kaikki voimme tehdä oman osamme.

Lapsityövoimaa ei pysäytä lainsäädäntö niin kauan kuin lasten tekemille tuotteille löytyy ostajia eivätkä heidän vanhempansa voi elättää perhettä omilla tuloillaan. Lapsityövoima ei myöskään lopu, jos yritysten on kannattavampaa palkata lapsia kuin aikuisia. Lapsiprostituoituja taas on niin kauan kuin on aikuisia, jotka pitävät oikeutenaan ostaa lapsuuden rahalla. Köyhiä perheitä on niin kauan kuin maailmassa on epätasa-arvoisuutta ihmisryhmien, maiden ja tuloerojen välillä.

Myös turismi on tärkeää kehittyvien maiden lasten hyvinvoinnin kannalta. Se tuo rahaa, mutta usein turismista hyötyvät eniten monikansalliset hotelliketjut, joiden tuotoista suurin osa päätyy johtajien taskuun maailmalle. Turismi tuottaa myös epätoivottuja lieveilmiöitä, jotka heikentävät lastenkin hyvinvointia. Lapsiprostituutio ei ole vain Thaimaan ongelma, eivätkä huumekauppiaat ole tyytyneet vain Goan hiekkarantoihin.

Jos matkustamme maailmalla, voimme pyrkiä tukemaan paikallista tuotantoa, jolloin rahat päätyvät todennäköisemmin paikalliseen talouteen. Voimme myös kotimaassa ostaa tuotteita, joiden alkuperä on tiedossa ja joista maksamme kohtuullisen korvauksen.

Aikuisina meidän pitäisi kuunnella ja kunnioittaa lapsia sekä heidän näkemyksiään maailmasta. Kurjuuden keskellä heillä saattaa vielä olla unelmia, ja ennen kaikkea ensi käden kokemusta, jota muut voivat käyttää taistelussa lasten oikeuksien puolesta.

Kirjoittaja on ollut kansalaisaktivisti vuodesta 1995 ja sosionomi (amk) vuodesta 2006. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.