Vieraskolumni

Läpinäkyvyyttä luonnonvarojen hallintaan

Miten varmistaa öljy-, puu- ja mineraalivarojen tuottojen päätyminen oikeisiin käsiin? EITI on aloite, joka on onnistunut Liberiassa tuomaan lisää läpinäkyvyyttä luonnonvarojen hallintaan.
Kristiina Karjanlahti
15.6.2009

Kristiina KarjanlahtiLiberia on maailman köyhimpiä maita, käytetään mittarina sitten bruttokansantuloa tai Inhimillisen kehityksen indeksiä. Mutta, jos mittariksi valitaankin luonnonvarojen osuus suhteessa asukaslukuun, on Liberian varallisuus maailman kärkiluokkaa. Liberia ei kuitenkaan ole pystynyt käyttämään runsaita rautamalmi-, timantti- ja puuvarojansa maan kehittämiseen.

Läpi Liberian historian pieni eliittiryhmä on pitänyt hallussaan lähes absoluuttista poliittista ja taloudellista valtaa. Rautamalmista, puusta ja laajoista kumiplantaaseista saadut tulot ovat menneet eliitin taskuihin, ja 95 prosenttia kansasta on jäänyt elämään köyhyysrajan tuntumassa.

Pitkään jatkunut epätasa-arvoisuus johti vuonna 1980 sotilasvallankaappaukseen, jota seurasi kymmenen vuotta diktaattorihallintoa ja lähes viidentoista vuoden sisällissota. Sodan jäljiltä Liberia on maa, jossa suurin osa perusinfrastruktuurista on tuhoutunut, lähes koko koulutettu väestö on lähtenyt ja valtaosa ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella.

***

Nyt hallituksen tehtävänä on varmistaa, että luonnonvaroista saadut tulot eivät valu muutamien hallitusten jäsenten ja yritysjohtajien sveitsiläisille tileille, vaan käytetään maan rakentamiseen. Rauha Liberiassa on edelleen hauras. Jotta se säilyisi, hallituksen täytyy lunastaa lupauksensa ja muuttaa korruptoitunut, patrioottinen ja elitistinen hallintokulttuuri läpinäkyvämmäksi ja palauttaa kansalaisten luottamus valtioon.

Osallistumalla kansainväliseen EITI-ohjelmaan (Extractive Industries Transparency Initiative) Liberia on onnistunut lisäämään läpinäkyvyyttä historiallisesti korruptoituneimmilla mineraali-, öljy- sekä metsäsektoreilla.

EITI on yksinkertainen instrumentti, joka pyrkii lisäämään luonnonvarojen käytön läpinäkyvyyttä ja vähentämään korruptiota. Vuosittain luonnonvarojen haltijamaalla ja niiden käytöstä vastaavilla yrityksillä on velvollisuus julkaista vastaanottamansa ja maksamansa tulot. EITIn sihteeristö palkkaa itsenäisen tilintarkastusyrityksen vertaamaan hallituksen ja yritysten raportteja keskenään ja tuomaan julki mahdolliset eroavaisuudet. Tämä raportti on julkinen ja kaikkien osapuolien saatavilla.

***

EITI toimii monitahoisen hallitusryhmän alaisena. Ryhmään kuuluu korkean tason edustajia hallituksesta, yrityksistä, kansalaisyhteiskunnasta sekä kehitysyhteistyökumppaneita. Säännolliset hallitusryhmän tapaamiset takaavat dialogin eri tahojen välillä. Tulovirtojen julkaisemisen lisäksi laajamittainen tiedotuskampanja on tärkeä osa EITIä. Liberiassa sihteeristö on kiertänyt maan kaikki 15 kuntaa, joista osa on usean päivän ajomatkan takana.

Näissä konsultaatiosessioissa paikallisyhteisölle ja yrityksille annetaan tietoja luonnonvarojen käyttöön liittyvistä säännöksistä sekä eri osapuolien oikeuksista ja velvollisuuksista. Tämän lisäksi sessioissa käydään läpi EITI-raportin tuloksia. Kun kaivoksen vieressä elävä yhteisö saa tietää paljonko kaivoksesta hallituksen kirstuihin tippuu rahaa, on heillä paremmat mahdollisuudet vaatia varojen käyttöä yhteisön kehitystarpeisiin.

EITI on ollut menestystarina Liberiassa. Hallintoryhmä on toiminut aktiivisesti ja dialogi yksityisen sektorin, hallituksen, kansalaisyhteisön sekä heimojohtajien välillä on ollut rakentavaa. Sekä hallituksella että yrityksillä on ollut tavoitteena puhdistaa mainetta perinteisesti korruption kuormittamilla sektoreilla.

***

Ensimmäinen EITI-raportti julkistettiin tammikuussa. Raportin pohjalta Liberian valtionvarainministeriö on paikallistanut systemaattisia ongelmia veronkeruuyksikössä, ja suoria korruptiotapauksia on pystytty paljastamaan. Raportin tuloksista on käyty laajaa julkista keskustelua ja kansalaiset vaativat hallitusta ryhtymään toimiin epäkohtien korjaamiseksi.

EITIn menestys Liberiassa, jossa korruptio on syvällä systeemissä, on loistava esimerkki siitä mitä yksinkertainen aloite, joka tuo eri osapuolet saman pöydän äärelle tavoittelemaan yhteistä päämäärää, voi saada aikaiseksi.

Julkinen keskustelu luonnonvaroista saatujen tulojen käytöstä ja kansalaisten tietoisuuden lisääminen ovat suuria saavutuksia - etenkin maassa, jossa luonnonvaroista saadut tulot eivät ole koskaan koskettaneet kansalaisten enemmistön elämää.

Kirjoittaja työskentelee Maailmanpankin tutkimusanalyytikkona Liberiassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Lisää tietoa aiheesta