Vieraskolumni

Lahjomaton linja lujilla

Korruptioon turtuu. Onneksi voimaa kiusauksien vastustamiseen saa, kun joskus löytää sellaisenkin viranomaisen, joka haluaa hoitaa työnsä lakien ja asetusten mukaisesti.
Janne Sivonen
29.11.2004

Nimi

Jos asuu maailman yhdenneksitoista korruptoituneimmassa maassa, on pakko tottua siihen, etteivät viranomaiset toimi aivan samalla tavalla kuin Suomessa. Poliisien, maahanmuuttoviranomaisten ja muiden virkamiesten palkat ovat niin pieniä, ettei niillä elä. Siksi varsinkin rikkaiksi tiedetyt ulkomaalaiset joutuvat silloin tällöin tilanteisiin, joissa on vaikea välttää lahjomista: vaihtoehdot ovat vähissä, jos takapenkillä itkee sairas lapsi ja poliisi ilmoittaa tiesuluilla, että kuitin kanssa sakon maksamiseen menee koko päivä.

Ajan mittaan korruptioon turtuu, ja moni alkaa tinkiä pimeästi maksettavan ylinopeussakon määrästä silloinkin, kun kuitteja olisi tarjolla.

Reilu vuosi sitten päätin kokeilla, kauanko kestää journalistiviisumin saaminen Kongoon ilman lahjusten maksamista. Onnistuihan se, mutta tärväsin 13 lähetystökäyntiin viikon verran työaikaani. Hakuprosessi kesti noin kuukauden, ja kun viisumi oli lopulta valmis, pomoni pyysi minua perumaan Kongon-matkani muiden työkiireiden takia. Kokemuksesta selvittyäni päättelin, että jos hermoni kestävät tämän, kestän minkä tahansa muunkin lahjomattomuudesta koituvan haitan. Päätin siis jatkaa kokeilua.

***

Lahjomaton linja sujui yllättävän vaivattomasti, kunnes jouduin pari viikkoa sitten kolariin maaseudulla. Kolarin selvittelyn aikana minulle ja seuralaisilleni ehdotettiin tietysti niin poliisien kuin silminnäkijöidenkin lahjomista. Niin tehtiin epäilemättä myös kolarin toiselle osapuolelle, ja hän päättikin toimia maan tavan mukaan: mies soitti heti kättelyssä pomoilleen Sambian ilmavoimiin, ja pian pääkaupungin korkean tason sotilaat alkoivat soittaa pommittaa syrjäisen poliisiaseman konstaapeleita puhelinsoitoillaan.

Poliisiasemalta takaisin onnettomuuspaikalle liftattuamme (koko kaupungissa ei ollut yhtään toimivaa poliisiautoa) poliisien painostaminen muuttui voiteluksi: konstaapelin käteen ilmestyi kaljaa sitä mukaa, kun hän sai edellisen pullon tai pahvitölkin juotua.

Tutkinnan päätteeksi poliisi ilmoitti minun olevan syyllinen kolariin, jossa risteysalueella minua ohittamaan lähtenyt kaahari törmäsi autooni takaapäin. Sakkolappuun kirjattiin perusteeksi se, että olin "tukkinut tien" takaani tulleelta autolta. Suullisesti poliisi perusteli syyllisyyttäni muun muassa kolarin jälkeisessä älämölössä saamillani turpiinvetouhkauksilla: "Ehkäpä uhkaaja hermostui siksi, että olit syyllinen kolariin."

Tiesin, ettei onnettomuudesta koituisi pientä sakkoa suurempia taloudellisia haittoja, sillä korjauskulut menisivät joka tapauksessa vakuutuksen piikkiin. Ajattelin myös, että pomoni varmasti ymmärtää, ettei työnantajani auton kolaroiminen ollut oikeasti minun syytäni, vaikka niin poliisien lausunnossa sanottiinkin. Silti lopputulos harmitti vietävästi - poliisin toiminta onnettomuuspaikalla tuntui jostain syystä henkilökohtaiselta loukkaukselta.

Jäin pohtimaan, olisiko poliiseja pitänyt sittenkin auttaa tekemään lain- ja oikeudenmukainen päätös pienellä lahjuksella. Oikeusteitse asian korjaaminen olisi hankalaa, sillä vuosien oikeusprosessi veisi tuhottomasti kollegoideni työaikaa.

***

Olin jo alistunut kohtalooni, kun vakuutusyhtiötä varten tarvittavaa poliisiraporttia hakenut kollegani soitti: "Liikennepoliisien esimies sanoi, ettei hän voi antaa raporttia vielä, sillä sitä pitää korjata. Kolaripaikalla olleet poliisit ovat tehneet kuulemma väärin sakottaessaan sinua."

En ollut uskoa korviani, joten soitin poliisipäällikölle itselleen. Totta se oli: hän piti alaistensa kirjoittamaa raporttia puppuna ja päätti nimetä vastapuolen syylliseksi.

En tiedä, johtuiko poliisipäällikön yllättävä halu ottaa itselleen lisätöitä silkasta oikeamielisyydestä vai pelkäsikö hän virheellisen päätöksen mahdollisia jälkiseuraamuksia. Oli miten oli, päätöksen muuttaminen tuntui yllättävän hyvältä. Luulin jo suhtautuvani ympärillä rehottavaan korruptioon välinpitämättömästi, mutta kun viranomaisten lahjominen teki oman elämäni vaikeaksi, sitä oli edelleen vaikea sietää.

Se, että tästä maasta löytyi sellainenkin viranomainen, joka haluaa hoitaa työnsä lakien ja asetusten mukaisesti, antaa minulle toivottavasti voimaa vastustaa lahjomisen kiusauksia myös seuraavalla kerralla, kun elämä näyttää hankalalta tai epäoikeudenmukaiselta.


Kirjoittaja toimii Kepan tiedottajana Sambiassa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.