Vieraskolumni

Laajan turvallisuuden haasteet: mikä on uhka ja mikä ongelma?

Meidän pitää pystyä erottelemaan turvallisuusuhkien, maailmanlaajuisten ongelmien ja kansainvälisten haasteiden eroavaisuuksia ja kytkentöjä.
Jyri Raitasalo
3.3.2009

Jyri RaitasaloValtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko nostaa Suomea koskevat turvallisuus- ja puolustuskysymykset kansalliseen julkiseen keskusteluun muutamiksi päiviksi tai viikoiksi noin neljän vuoden välein.

Vaikka tämänkertaista julkista keskustelua ja debattia ovat hallinneet selontekomenettelyn tulevaisuus, Suomen Nato-linjausten sanamuodot sekä tulevaisuuden puolustusmäärärahat, löytyy selonteosta paljon muutakin mielenkiintoista. Yksi keskeinen uudesta(kin) selonteosta löytyvä aihepiiri koskettaa käsityksiämme turvallisuudesta ja sen tuottamisen tavoista. Onhan nimittäin niin, että se tapa, jolla turvallisuutta hahmotamme, vaikuttaa siihen, miten, kenelle ja missä turvallisuutta tuotamme.

On huomionarvoista, että Suomen turvallisuuskeskustelua käydään kansainvälisessä kontekstissa. Suomen keskeisellä turvallisuuspoliittisella viiteryhmällä - rikkaiden teollisuusmaiden muodostama "lännellä" - on tässä keskustelussa erityinen painoarvo.

***

Kahden viime vuosikymmenen aikana olemme todistaneet laajenevan turvallisuuskäsityksen "voittokulkua". Kylmän sodan päättymisen jälkeen monia perinteisesti ongelmina ja vaikeuksina pidettyjä ilmiöitä on lisätty laajenevan turvallisuuden agendalle. Puhe uusista uhista onkin muodostunut kansallisen turvallisuuden valtavirraksi - ainakin rikkaissa länsimaissa.

Sotilaallisten uhkien lisäksi laaja turvallisuuskäsitys huomioi taloudelliset uhat, yhteiskunnallis-sosiaaliset uhat, ympäristöuhat jne. Turvallisuuden sisällön laajenemisen ohella kansallisen turvallisuuden "yläpuolelta" on paikannettu uusi turvallisuuden taso: maailmanlaajuinen tai globaali turvallisuus.

Globalisoituvassa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tästä syystä monista globalisoituvan maailman ongelmista on muodostettu uusia uhkakuvia, joihin on tarkoitus tarttua myös kansallisin voimin. Näkökulma on valtion ja sen kansalaisten suojaamisen sijaan kansainvälisen järjestelmän toimivuuden ja vakauden ylläpitäminen.

Kansallisen turvallisuuden "alapuolelta" on myös löydetty uusi turvallisuuden viittauskohde: puhe inhimillisestä turvallisuudesta on nostettu globaalin turvallisuuden tavoin kansallisen turvallisuuden rinnalle. Tämä näkökulma nostaa yksilöt ja yhteisöt valtioita tärkeämpään asemaan. Inhimillinen turvallisuus tarkoittaa käytännössä vapautta puutteesta, köyhyydestä ja sorrosta sekä vapautta väkivallan pelosta.

***

Turvallisuuden sisällön laajetessa ja tasojen lisääntyessä on kansainvälisille toimijoille, erityisesti valtioille, vähitellen kumuloitunut tarve lisätä turvallisuuspolitiikan keinovalikoimaa. Uskottavan turvallisuuspolitiikan ehdottomana edellytyksenä on kyky vaikuttaa paikannettuihin turvallisuusuhkiin edes jollain tavalla - joko ennaltaehkäisevästi, torjuvasti tai edes uhkien aiheuttamien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Laajeneva turvallisuuskäsitys johtaa vääjäämättä laajenevaan turvallisuuspolitiikan sisältöön.

Kylmän sodan päättyessä puhuttiin yleisesti "rauhanosingosta". Maailmanlaajuisten asevarustelumenojen ennakoitiin laskevan. Näin kävikin - lähes kymmenen vuoden ajan. Vuodesta 1998 lähtien maailman sotilasmenot ovat tosin nousseet rajusti, ja ovat nykyisin tyypillisellä kylmän sodan tasolla.

Samanaikaisesti laajan turvallisuusagendan omaksuneet kehittyneet länsimaat ovat käyttäneet sotilaallista voimaa oman alueensa ulkopuolella varsin paljon. Sotilaallinen kriisinhallinta ja terrorismin sotilaallinen torjunta ovat olleet keskeisiä tähän kehitykseen vaikuttaneita näkökulmia.

Valtioiden turvallisuuspolitiikan asialistan laajentamisen voi arvioida johtaneen vähitellen myös laajenevaan sotilaallisen voimankäytön traditioon. Tämä aleneva sotilaallisen voimankäytön kynnys ei välttämättä pidemmällä aikavälillä ole pienen valtion, kuten Suomen, etujen mukaista.

***

Terrorismin sotilaallisen torjunnan ongelmat ja sotilaallisen kriisinhallinnan vaikeudet ovat nousseet länsimaiseen turvallisuuskeskusteluun viime vuosien aikana. Oma arvioni on, että kylmän sodan päättymisen jälkeen vierivän lumipallon tavoin laajentunut turvallisuuskäsitys on ainakin käsitteen laajenemisen osalta tullut päätepisteeseen. Olemme siirtymässä vaiheeseen, jolloin heiluri palaa ääriasennosta lähemmäs tasapainoasemaa. Tämä kehityskulku on havaittavissa ainakin meillä Suomessa.

Viime kesänä julkistettu parlamentaarisen turvallisuuspoliittisen seurantaryhmän raportti kehotti varovaisuuteen uusien uhkien turvallistamisessa. Taustalla lienee vaikuttanut Valtioneuvoston vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon todella laaja turvallisuusnäkökulma. Seurantaryhmän raportissa todettiin:

"... ongelmien niin sanottu 'turvallistaminen`, eli tekemällä kaikista ongelmista turvallisuuspoliittisia, ei edesauta ongelmien ratkaisua, vaan painottaa lähinnä ongelmilta suojautumista niiden ratkaisemisen sijasta. Siksi turvallisuuspolitiikan kattamista toimenpiteistä pitäisi olla jäsentynyt käsitys."

Uusin Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko (2009) toteaa lähes samoin Suomen turvallisuuspolitiikan kohdistuvan sellaisten uhkien huomioimiseen, jotka saattavat "aiheuttaa merkittävää vaaraa tai haittaa Suomelle, väestölle tai suomalaisen yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille."

Ilmastonmuutos, energian tai vesivarojen niukkuus ja väestöliikkeet nähdään kansainvälisinä ongelmina, ei niinkään käytännön turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavina uhkina. Toki monet näiden ongelmien hoitoon liittyvät politiikan osa-alueet - esimerkiksi talouspolitiikka, kehityspolitiikka tai vaikkapa ympäristöpolitiikka - ovat yhteydessä valtion turvallisuuspoliittiseen agendaan.

***

Laaja turvallisuuskäsitys kaipaa nykyistä selkeämpää ja eksplisiittisempää määrittelyä. Vaikka globalisaatiolla on monia merkittäviä vaikutuksia jokapäiväiseen elämäämme, lienee jatkossakin syytä kyetä erottelemaan toisistaan turvallisuusuhkien, maailmanlaajuisten ongelmien ja kansainvälisten haasteiden välisiä eroavaisuuksia ja kytkentöjä.

Erityisen tärkeää tämä on turvallisuuspolitiikkaa toteuttaville valtiotoimijoille. Ne joutuvat jatkuvasti tekemään vastuullisia päätöksiä turvallisuusympäristön luonteesta ja "sopivista" keinoista turvallisuuden ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi.

Lisääntyvä kansainvälinen "turvallisuushype" ja asevoiman käytön kynnyksen madaltuminen eivät pidemmällä aikavälillä palvele Suomen kaltaisen pienen valtion turvallisuusintressejä, tarkasteltiinpa asiaa globaalilla, valtiollisella tai yksilön tasolla.

Kirjoittaja työskentelee strategian opettajana Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksella. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta kirjoittajan työnantajan tai Kepan virallista kantaa.