Vieraskolumni

Kuuluuko, G20?

Rahoituskriisin ratkaisua aletaan etsiä toden teolla marraskuun 15. päivä. Kehitysmaita ei saa unohtaa päätöksiä tehtäessä.
Matti Ylönen
11.11.2008

ylönen.jpg Viidestoista marraskuuta on tärkeä päivä. G20-maiden johtajat kokoontuvat silloin Washingtoniin päättämään rahoitusmarkkinakriisiin ratkaisuista. Todennäköisesti niitä ei löydetä yhdellä kertaa, ja kokousta seuraa toinen, kolmas ja neljäskin. Pelissä on paitsi pankkien säätely, myös säännöt, joilla kehitysmaat kytkeytyvät niille elintärkeille rahoitusmarkkinoille ja laajemmin osaksi kansainvälistä taloutta.

Rahoitusmarkkinakriisin syitä voidaan paikantaa kriisipankkeihin, niiden roskalainoille parhaita luokituksia antaneisiin luottoluokituslaitoksiin tai poliitikkoihin, jotka jättivät rahoitusmarkkinoiden säätelyn markkinoiden itsensä päätettäväksi. Täsmäongelmia, joihin puututaan täsmäratkaisuilla.

Yhä enemmän puhutaan kuitenkin kokonaisen liiketoimintamallin epäonnistumisesta. Maailman talous- ja rahoitusjärjestelmiä on jo useamman vuosikymmenen ajan rakennettu rikkaimpien maiden, suurimpien yhtiöiden ja rahoitusmarkkinoiden ehdoilla. Kehityksen tuloksena syntyneet rahoitusmarkkinat eivät onnistu niiden tärkeimmässä tehtävässä: ohjaamaan rahoitusta tehokkaasti sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

* * *

Maailmanpankin entinen pääekonomisti Joseph Stiglitz kuvasi ilmiötä jo kuusi vuotta sitten New York Review of Books -lehdessä. "Tietenkään kukaan ei odota että maailmantalous olisi reilu. Mutta meille opetetaan, että sen tulisi olla edes tehokas. Kuitenkaan se ei ... ole kumpaakaan", nobelisti kuvasi.

Stiglitz viittasi erityisesti siihen, että kehitysmaiden heikot taloudet kärsivät eniten maailmantalouden kriiseistä ja heilahteluista, ja kehitysmaiden köyhät joutuvat siten epäsuorasti rikkaiden maiden pankkiirien virheiden maksajiksi. Rahoitusjärjestelmä ei Stiglitzin mukaan toimi siksikään, että kehitysmaista virtaa vuosittain laittomasti varoja rikkaisiin maihin moninkertaisesti niiden saaman kehitysavun verran.

* * *

Kehitysmaita köyhdyttävistä rakenteista - ja niiden vaatimista ratkaisuista - puhuville järjestöille kriisi on nopean toiminnan paikka. Niiltä vaaditaan nyt yhteistä näkemystä siitä, mitkä ovat talouden uuden säätelyn minimiehdot. Järjestöjen tuleekin löytää ja esittää konkreettisia vaihtoehtoja, jotta ne voivat haastaa George W. Bushin orkestroiman G20-kokouksen todennäköisesti laihoiksi jääviä tuloksia.

Viime viikolla pidetyssä eurooppalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Eurodadin (European Network on Debt and Development) vuosikokouksessa vallitsi melko laaja konsensus siitä, että järjestöjen jo vuosia vanhoja vaateita voidaan nyt kuunnella aiempaa paremmin. Moni järjestö raivasikin toimintasuunnitelmistaan tilaa finanssikriisin seuraamiselle ja vaikutustyölle.

Yksi vanhoista ja nyt ajankohtaisimmista parannustarpeista on maailmantaloutta säätelevien suurten järjestöjen, kuten Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n demokratisoiminen. Rikkaat maat käyttävät niissä nyt surutta suurinta äänivaltaa, ja tehdyt uudistukset ovat olleet melkoisen mitättömiä. Muutostarve on erityisen tärkeä IMF:n tekeillä olevan "comebackin" vuoksi - Islanti ja Unkari eivät todennäköisesti jää viimeisiksi maiksi, jotka hakevat siltä lainaa selvitäkseen talouskriisistä.

* * *

Myös kehitysmaiden velkaongelman ratkaisu on ajankohtaisempi kuin aikoihin. Aiemmat velkahelpotukset ovat olleet pieni laastari avohaavassa, ja nyt nousevat lainojen korot sekä heikkenevät talousnäkymät uhkaavat pakottaa kehitysmaat ottamaan lisää lainaa.

Kehitysmaiden G77-ryhmittymä ajaakin tällä hetkellä YK-neuvotteluissa raivokkaasti kansainvälisen, puolueettoman velkasovittelumekanismin käyttöönottoa.

Viime kuukausina yhä useampi kehitysjärjestö on ottanut esille myös kehitysmaista lähtevän laittoman pääomapaon. Yritysten veronkiertona ja kansainvälisen rikollisuuden rahanpesuna tapahtuva pääomapako vie kehitysmailta vuosittain huomattavasti niiden saamaa kehitysapua suuremman summan. Järjestöjen esittämät vaihtoehdot ongelman ratkaisemiseksi lisäisivät myös rahoitusmarkkinoiden avoimuutta ja pureutuisivat samalla finanssikriisin syihin.

Järjestöjen tekemät aloitteet ovat kuitenkin vasta alkua laajemmille keskusteluille, joiden muoto hahmottuu kriisin kehittyessä.

* * *

Rahoitusmarkkinakriisin syiden käsiteviidakko vaikuttaa tekniseltä, mutta markkinoiden uudistaminen palautuu yksinkertaisiin periaatteisiin. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmisillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa heidän elämäänsä muovaaviin päätöksiin. Rahoitusmarkkinat vaikuttavat perustavanlaatuisesti maailman köyhimpien ihmisten elämään, ja siksi heitä tulee kuulla, kun markkinoiden säännöistä päätetään.

Kattavampia ratkaisuja odottaessa on muistettava, että ainoa tehokas ja nopea ensiapu ongelmiin on kehitysyhteistyö. Ongelmat, jotka rikkaissa maissa näkyvät kasvavana työttömyytenä, voivat köyhimmissä maissa johtaa huomattavasti ikävämpiin seurauksiin, kuten nälkään ja turvallisuustilanteen heikkenemiseen. Kehitysyhteistyö antaa mahdollisuuksia reagoida nopeasti ja tehokkaasti näihin ongelmiin.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen sihteeri, joka seuraa kehitysrahoitusta ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Lisää tietoa aiheesta

Kepa.fi: Järjestöt vaativat talousjärjestelmän uudistamista