Vieraskolumni

Kun Ruotsin apu lähtee

Ruotsin ilmoitus kehitysyhteistyönsä keskittämisestä ja avun lakkauttamisesta Nicaragualle pistää miettimään koko kehitysavun roolia.
Adolfo José Acevedo Vogl
15.10.2007

Adolfo José Acevedo Vogl

Jo jonkin aikaa olemme tienneet, että Ruotsi aikoo merkittävästi vähentää maita, joihin se kohdistaa kehitysyhteistyötä. Ruotsi on päättänyt keskittää apunsa yhä enemmän Afrikkaan eli maailman köyhimmille maille sekä strategisista syistä Itä-Eurooppaan. Ruotsi vetäytyy yli 35 maasta.

Vetäytymisen syynä esimerkiksi Nicaraguasta ei ole mikään nykyisen hallituksen teko, ja siksi sitä ei myöskään pitäisi nähdä poliittisena.

Minut päätös on saanut pohtimaan joitain kehitysyhteistyön rooliin liittyviä peruskysymyksiä.

***

Yleensä Nicaraguassa pidetään itsestään selvänä, että voimme vielä kauan olettaa budjettiimme tipahtavan vuositasolla noin 500 miljoonaa dollaria apurahaa, ja summalla rahoitetaan noin 17 prosenttia budjettikuluista.

Viimeisten 17 vuoden aikana Nicaragua on saanut osakseen uskomattoman tasoisen kehitysapuvirran, jopa viisi kertaa enemmän henkilöä kohden kuin planeettamme köyhimmät maat ovat keskimäärin vastaanottaneet.

On kuitenkin olemassa yhteisymmärrys siitä, että Afrikkaa mantereena on priorisoitava, jos halutaan saavuttaa kehitystä mittaavat YK:n vuosituhattavoitteet, joiden suhteen Afrikka laahaa pahasti jäljessä.

Ainakin minun mielestäni on ollut selvää, että jossain vaiheessa eteen tulee Nicaraguan avun asteittainen väheneminen.

***

Ruotsin tapaus on ensimmäinen kellon kumahdus. Ruotsin apu Nicaragualle on ollut noin 40 miljoonaa dollaria vuodessa, ja rahoista noin 30 miljoonaa on mennyt budjettiimme eri yhteistyömuotoina. Tällä apumäärällä Ruotsi on ollut Nicaraguan kahdeksanneksi suurin avunantaja - ja kahdenvälisistä avunantajista viidenneksi suurin.

Tämä tarkoittaa sitä, että missä tahansa keskipitkän aikavälin suunnitelmassa on nyt huomioitava valtion tulojen kasvattaminen, ei vain siksi, että voitaisiin kattaa koulutus-, terveys- ja muissa budjeteissa olevat vajeet, mutta myös voidaksemme korvata poisjäävää apurahaa.

Täytyy kuitenkin pitää mielessä tosiasiat rahankäytön suhteen. Vuosina 1994-1998 Nicaragua käytti noin 55 prosenttia tuloistaan ulkomaanvelan maksuun. Kehitysyhteistyövarat mahdollistivat sen, että silti voitiin taata rahoitus edes minimitason sosiaalimenoille.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Nicaragua on saanut merkittävän määrän veloistaan anteeksi, mikä on vapauttanut rahaa muuhun käyttöön. Nämä varat ovat kuitenkin menneet ihan muuhun kuin sosiaalimenoihin - niillä maksetaan pankkikonkurssien yhteydessä syntynyttä sisäistä velkaa, ja kehitysapurahoilla jatketaan sosiaalimenojen rahoittamista.

***

Ulkomailta saadulla avulla on myös kompensoitu muuta: Nicaraguassa tulot ovat kohtuuttomalla tavalla keskittyneet pienelle ihmisjoukolle, eivätkä nämä harvat hyvätuloiset maksa henkilökohtaisista tuloistaan juuri mitään veroina.

Vauraiden maiden kehitysavulla korvataan siis se, etteivät omat rikkaamme maksa veroja.

YK:n entinen apulaispääsihteeeri José Antonio Ocampo totesi hiljattain nicaragualaisen La Prensa -sanomalehden haastattelussa, että kansainvälisesti ollaan sitä mieltä, että maissa, joissa räikeä eriarvoisuus on yleistä - kuten Keski-Amerikassa - on hyvin toimeentulevien otettava vahvemmin vastuu heikko-osaisista veronkannon avulla.

Tällaisia uudistuksia tarvitaan nyt. Ja jos vastaanottamamme kehitysapu vähenee pikkuhiljaa, ovat uudistukset vieläkin välttämättömämpiä.

Kirjoittaja on Nicaraguan kansalaisyhteiskunnan yhteistyöelimen, Coordinadora Civilin talouskomission jäsen. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Lisää tietoa aiheesta