Vieraskolumni

Kun köyhyys hävisi

Miten maailma muuttuisi, jos köyhyys todella onnistuttaisiin poistamaan?
Heta Muurinen
31.1.2006

Heta Muurinen

Länsimaat ovat onnistuneet uskontonsa, kapitalismin, mukaisesti ulkoistamaan likaisen työn ulkopuolelleen. Juoni on nerokas. Suurin osa kauhuista koetaan edelleen köyhässä osassa maailmaa. Teollisuuden aiheuttamat ympäristötuhot koettelevat pahiten niitä, joilla ei ole varaa kuluttaa; kolonialismin arvet näkyvät toistuvina sotina ja julmuuden kierteenä, jonka toteuttajina toimivat kolonisoidun maan perilliset.

Mitä, jos köyhyys tosiaan katoaisi maapallolta? Olisiko edessä globaali kulutushysteriayhteiskunta, jossa ihmiset suojautuisivat avaruuspukuihin saasteiden ja katastrofien takia? Liittyisikö köyhyyden poistumiseen demokratian levittäytyminen joka puolelle vai olisiko maailmassa totalitaarisia valtioita, joissa ihmiset olisivat kultahäkkiensä vankeja?

Kuvitellaanpa YK:n vuosituhattavoitteiden toteutumista eli köyhyyden puolittumista vuoteen 2015 mennessä ja lisätään siihen puolet lisää, vaikkapa vuoteen 2030 mennessä, jolloin köyhyys olisi kokonaan poistettu. Vai olisiko sittenkään? Köyhien maiden talouskasvun ja demokratiakehityksen vaikutuksia on vaikea ennustaa. Häviäisivätkö köyhät siirtolaiset, sodat, sairaudet?

Helpompaa, tosin vähemmän idealistista, on kuvitella tilanne, jossa ei ole enää köyhiä maita, on vain massoittain köyhiä ihmisiä rikkaissa maissa. Kyynisellä tavalla mielenkiintoista on, mitkä ryhmät tällaisessa maailmassa ovat nokkimisjärjestyksen ylä- ja alapäissä.

***

Köyhyys voidaan kuitenkin määritellä monin tavoin. Materialistisen köyhyyden poistuminen ei välttämättä poista henkistä. Onnettomat, tyhjät, fyysisesti hyvinvoivat ihmiset tavaroiden keskellä ovat yhä sokeapisteemme. Köyhyyden poistaminen tuntuu itse asiassa melko helpolta siihen verrattuna, että me rikkaat luopuisimme pahoinvoinnistamme.

Läntisen demokratian ja koulutuksen kopioiminen kolmanteen maailmaan johtaisi epidemioiden ja katastrofien tehokkaaseen ennaltaehkäisyyn tai kriisitilanteiden nopeaan hoitoon. Mutta kilpailu markkinoista olisi paljon kovempaa. Syttyisi taloussotia. Tai jos valtiot alkavat menettää merkitystään, ylikansallisten yhtiöiden palkkasoturit taistelisivat toisiaan vastaan globaaleista markkina-alueista.

Mistä saataisiin halpoja raaka-aineita ja työvoimaa tuotantoon? Kolmannen maailman maat tarvitsisivat omat siirtomaansa ja köyhän työvoimansa, mikäli tarkoituksena on seurata länsimallia. Ehkäpä velkoja ei anneta anteeksi siksi, että takaraivoissamme vaanii pelko: kääntyisivätkö pöydät ympäri?

Afrikan asema runsaine luonnonvaroineen saattaisi alkaa muistuttaa nykyisiä rikkaita öljyvaltioita. Länsimaiden riippuvuus köyhien maiden luonnonvaroista muuttuisi ehkä myös poliittiseksi riippuvuudeksi - tuskin kuitenkaan vapaaehtoisesti. Antaisivatko varakkaat afrikkalaiset historian anteeksi vai ottaisiko kostonhimo vallan? Kysymys kuuluu samaan sarjaan kuin se, olisiko maailma parempi, jos naiset hallitsisivat sitä. En usko. Se ei silti oikeuta yrittämästä tehdä sitä paremmaksi.

***

Aina jää myös se vaihtoehto, joka juuri nyt tuntuu epätodennäköiseltä: ihmisten hyvinvoinnin kasvu kestävästi. Materialistisesti se merkitsisi jakamista.

Kahvista ja banaaneista tulisi jälleen ylellisyystuote kuten sodan jälkeen. Suomessa olisi kallista ja niukkaa elää. Liikkuminen olisi ympäristölakien vuoksi rajoitettua. Toisaalta pyöräilyn ja kävelyn lisääntyminen olisi terveellistä ja suklaa liian kallista ahmittavaksi ylen määrin. Ihmiset luopuisivat lopulta ainakin osittain materiasta nautinnon välineenä ja joutuisivat käyttämään luovuuttaan.

Luopuminen on kuitenkin elämän vaikeimpia asioita. Jos se olisi helppoa, olisi maailmanrauha saavutettu jo ajat sitten.

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka seuraa erityisesti kehityskysymyksiä ja muita globaaleja aiheita. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.