Vieraskolumni

Kuka selviää keskustelusta voittajana?

Internetin keskustelupalstoilla ei pyritä yhteisymmärrykseen vaan voittamiseen. Siksi asiallisetkin puheenvuorot hukkuvat tunteenpurkausten kohinaan, kuten Sellon ampumatragedian käsittelyssä taas kerran huomattiin.
Lauri Haapanen
4.1.2010

Lauri Haapanen

Vuoden 2009 päättänyt surkea uutinen sen taas todisti: internetin keskustelupalstoissa on vikaa.

Espoolaismies tappoi vihoissaan entisen naisystävänsä, neljä tämän työtoveria ja itsensä. Koska tarjolla oli verta, keskustelupalstat räjähtivät eloon. Oliko syynä lepsu aselaki? Mielenterveyshoidon alasajo? Kukkahattutädit vai Maanpuolustushenkisyys? Kilpailuyhteiskunta? Syyllisiä löytyi nopeasti, joskaan Mikael Jungnerin erolla kukaan ei tällä kertaa keksinyt tilannetta ratkaista.

Pari tuntia tapahtumien jälkeen tekijän nimi selvisi: Ibrahim Shkupolli.

Heti perään nimimerkki "Humanisti" esitti Helsingin Sanomien verkkokeskustelussa oikeaan osuneen ennustuksen:

"Odotettavissa äärimaahanmuuttajavastaisia puheenvuoroja (kaikki maahanmuuttajat hemmettiin), joihin vastataan viittaamalla supisuomalaisiin väkivaltaisuuksiin (mm. kouluampujat)."

Niinpä tietysti.

***

Jürgen Habermas, saksalainen filosofi ja sosiologi, on kirjoittanut seuraavaa: Julkisuus on ihannemuodossaan yhteinen areena, jolla riippumattomat kansalaiset voivat harjoittaa järjenkäyttöä ja käydä keskustelua yhteisistä asioista. Tällaisen kriittisen keskustelun kautta muodostuu lopulta julkinen mielipide, kansalaisten yhteinen kanta käsitellystä asiasta.

Jotta keskustelu julkisen mielipiteen synnyttämisessä onnistuu, keskustelun edellytyksenä voinee pitää tilannetta, jossa keskustelijat pyrkivät täydentämään omaa ymmärrystään toisia osapuolia kuuntelemalla ja toisten osapuolten ymmärrystä omia näkökantojaan esiin tuomalla.

Erityisesti nettikeskustelussa tällaiseen konsensushakuisuuteen törmää harvoin.

Näin siksi, että mielipiteen vaihtamista pidetään sosiaalisessa säännöstössä epäilyttävänä: se joka omaksuu keskustelun kuluessa uuden näkemyksen - "joutuu" vaihtamaan mielipidettä - on hävinnyt keskustelun.

Tämä johtaa siihen, että kasvonsa säilyttääkseen keskustelijan kannattaa pitää viimeiseen asti kiinni omasta alkuperäisestä näkemyksestään. Tällainen keskustelu harvoin tuottaa yhteistä ymmärrystä - tai ainakaan omissa käsityksissä tapahtuneista muutoksista ei kehdata julkisesti ilmoittaa.

Nettikeskusteluja tuntuu leimaavan myös toinen omalaatuinen piirre, vihamielisyys. Sitä epäilemättä ruokkii anonymiteetti ja keskustelijoiden fyysinen etäisyys.

***

Jos Habermasin peräänkuuluttamaa julkista mielipidettä keskustelupalstoilta edes hahmottuu, valtaapitäviä se ei juuri liikuta.

"En onneksi seuraa niitä. Sitähän tulisi vielä hulluksi", vastasi Petri Salo, kun taannoin tein kansanedustajille kyselyn siitä, seuraavatko he internetin keskustelupalstoja.

Sähköpostikyselyyni vastasi reilu kolmannes eli 72 kansanedustajaa. Heistä 35 ei seurannut keskustelupalstoja lainkaan, 29 silloin tällöin, lähinnä saadessaan vinkin mielenkiintoisesta keskustelusta. Vain kahdeksan vastanneista kertoi seuraavansa keskustelujapalstoja säännöllisesti – usein silloinkin ennemmin harrastus kuin työasioissa.

Tuulikki Ukkolan vastaus tiivisti hyvin monen tuntemukset siitä, mikä keskustelupalstoissa mättää:

"En seuraa internetin avoimia keskustelupalstoja juuri lainkaan. Ei ole aikaa eikä haluja. Keskustelun taso on niin törkeää, että lukemisesta tulee vain paha mieli. Entisenä pitkäaikaisena toimittajana olen ihmetellyt: Tällaistako tämä avoin kansalaisjournalismi on? Törkeyksiä? Ihmisten solvaamista nimettömänä puskasta?" hän kirjoitti.

Nyttemmin europarlamenttiin siirtynyt Timo Soini totesi, että "herjakirjoittelu" sai hänet aikoinaan lopettamaan keskustelupalstojen seurannan.

"Näyttää siltä, että muutamat häiriköt onnistuvat terrorisoimaan sinänsä tärkeitä palstoja, jotka voisivat olla hyvä lisä keskustelukulttuuriimme."

***

Espoon murhenäytelmästä on kulunut nyt neljä vuorokautta.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien verkkosivuilla aiheeseen liittyviä keskustelupuheenvuoroja on yli 3 000, Ilta-Sanomissa noin 2 000, Iltalehdessä 4 800, Uudessa Suomessa 400 ja Suomi24:ssä vajaat 1 500. (Luvut ovat vain suuntaa-antavia, koska puheenvuoroja tulee koko ajan lisää ja ne ovat jakautuneet moniin viestiketjuihin.)

Vaikka joukossa on asiallisiakin puheenvuoroja, ne hukkuvat uutisen herättämien tunteenpurkausten kohinaan. Nykyisen kaltainen moderointi ei tilannetta auta, sillä se puuttuu vain suoranaisiin laittomuuksiin.

Keskustelupalstat tarvitsisivat puheenjohtajuutta: Mielipiteet mielipiteinä ja faktat lähdeviitteillä. Jankkauksen pois ja julki vain ne puheenvuorot, jotka tuovat asiaan uuden näkökulman. Ja keskustelu nimellisenä, yhteystiedot arkaluontoisissakin asioissa vähintään toimituksen tietoon.

Jos halutaan perustaa kunnollinen keskusteluareena nykyisten julkisten käymälöiden ja terapialinjojen sijaan, se maksaa - mutta kenties myös itsensä takaisin.

Kolumnisti on Kepan verkkojulkaisujen toimitussihteeri. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.