Vieraskolumni

Kuka saa äänestää?

Vieläkään ei ole itsestään selvää, että kaikkien ääni painaa saman verran.
Miina Supinen
30.3.2015

Suomalaiset tapaavat röyhistää rintaansa kun tulee puhe yleisestä äänioikeudesta. Suomen vuoden 1906 laki yhtäläisestä ja yleisestä äänioikeudesta oli aikanaan maailman edistyksellisin. Seuraavan vuoden vaaleissa uurnilla kävivät naisetkin. Eduskuntaan äänestettiin maailman ensimmäiset 19 naiskansanedustajaa.

Vaikka laki oli aikakauteen nähden suorastaan vallankumouksellinen, se oli todellisuudessa kaukana tasa-arvoisesta. Se jätti ulkopuolelle muun muassa vammaiset ja köyhät.

Äänestäminen oli kielletty vakinaisessa sotapalveluksessa olevilta, kaikilta holhouksenalaisilta, veronmaksusta luistaneilta, vaivaishoidon varassa eläviltä, kansalaisluottamuksen menettäneiltä ja maan palvelukseen kelpaamattomilta, irtolaisuudesta tuomituilta ja vaalivilppiin syyllistyneiltä.

Vuonna 1972 äänioikeus laajennettiin viimein koskemaan jokaista Suomen kansalaista, joka täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta.

Käytännön toteutuksessa on edelleen parantamisen varaa. Vammaisjärjestöt joutuvat kampanjoimaan esteettömyyden puolesta: vaikka vammaisilla on periaatteellinen oikeus äänestää, hoitolaitoksissa asuville, liikuntaesteisille ja näkövammaisille osallistuminen voi olla käytännössä hyvin vaikeaa.

* * *

Äänioikeudesta puhutaan useimmiten feministisenä kysymyksenä. Suffragettien kampanjointi oli varsinkin Yhdysvalloissa ja Britanniassa 1900-luvun alussa hyvinkin dramaattista. Naisasianaiset järjestivät näyttäviä kulkueita, mielenosoituksia ja suoraa toimintaa.

Brittiläiset feministit kytkivät itsensä kahleilla parlamenttitalon aitaan, polttivat tyhjiä taloja ja postia, kirjoittivat iskulauseita hapolla ja maalilla ja tekivät pommiattentaatteja. Yksi heistä heittäytyi prinssin hevosen alle ja kuoli myöhemmin vammoihinsa.

Suffragetit kohtasivat ankaraa vastustusta. Naisten oikeuksien pelättiin horjuttavan koko yhteiskuntaa. Naisasianaisia pidätettiin ja kohdeltiin joskus kaltoin vankiloissa. Lehdissä julkaistiin pilakuvia, joissa lapset itkivät sotkuisissa kodeissa nälkäisinä ja rumat ja kierosilmäiset naiset äänestivät kammottavia, miehiä alistavia lakeja.

Yhdysvaltalainen järjestö National Association Opposed to Woman Suffrage julkaisi vuonna 1910 pamfletin, jossa naisten äänestyskieltoa perusteltiin muun muassa sillä, että naiset eivät todellisuudessa edes halua äänioikeutta tai välitä koko asiasta.

* * *

Feministeillä on edelleen työtä. Laki sallii äänestämisen lähes kaikkialla maailmassa, mutta monilla alueilla perinteet ja naisten alistettu asema estävät poliittisen toiminnan. Saudi-Arabiassa odotetaan kiinnostuneena tulevia vaaleja: Prinssi Abdullah on ilmoittanut, että tästä vuodesta lähtien naisetkin saavat tulla vaaliuurnille. Libanonissa miehillä on äänestyspakko, ja koulutetuilla naisilla on vapaaehtoinen äänioikeus.

Äänioikeutta ei kannata kuitenkaan tarkastella pelkkänä naiskysymyksenä. Äänioikeutta on rajoitettu — ja rajoitetaan edelleen — monella muullakin perusteella. Yhdysvaltain joissakin osavaltioissa mustaihoiset naiset pääsivät äänestämään vasta 1960-luvulla, vaikka valkoisilla naisilla oikeus oli ollut jo vuosikymmeniä. Vangitut rikolliset eivät saa äänestää vieläkään kaikkialla Yhdysvalloissa.

Harvemmin muistellaan sitäkään, että ennen vuotta 1906 Suomessa eivät saaneet äänestää useimmat miehetkään. Äänestyskelpoisia olivat vain säätyläismiehet, eli papit, kauppiaat, talonpojat ja aateliset. Heitä oli vain 10 prosenttia kansasta. Yleinen äänioikeus on koko kansan voitto.

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.