Vieraskolumni

Kuka pelkää budjettitukea?

Suoran budjettituen edut ovat selviä, joten miksi monet avunantajat suosivat edelleen hankekohtaista rahoitusta?
Kenny Manara
19.12.2006

Kenny ManaraKehitysapu on tärkeä työkalu, kun taistellaan köyhyyttä vastaan. Tämän takia Tansania on yhdessä kumppaniensa kanssa hiljattain julkaissut strategiapaperin (JAS, Joint Assistance Strategy), jonka on tarkoitus tukea hallitusta ja avunantajia, kun nämä yrittävät toteuttaa maan köyhyydenvähentämissuunnitelmaa.

JASin tavoitteena on vähentää köyhyyttä paitsi valvomalla kansainvälistä apua myös parantamalla Tansanian kykyä hyödyntää omia luonnonvarojaan ja muita resurssejaan. JAS on yritys luoda kansalliset tavoitteet avun vaikuttavuudelle, ja siksi strategiassa edellytetään avunantajia kanavoimaan rahoituksensa hallituksen suosittamalla tavalla eli suorana budjettitukena.

Budjettitukea suositaan, koska sen kautta saadaan rahoitusta kokonaisbudjettiin, ja näin varojen hallinnointi on linjassa maan lainsäädännön kanssa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että parlamentilla on rooli rahojen jakamisesta päätettäessä. Samalla hallitus muuttuu yhä enemmän tilivelvolliseksi kansalaisille avunantajien sijaan.

Budjettituki vahvistaa julkisen rahoituksen hallinnointia, sillä sen jakamisessa hyödynnetään olemassa olevia rakenteita ja järjestelmiä. Ulkoisen rahoituksen ennustettavuuskin paranee, kun se tulee budjettitukena.

Suoran budjettituen edut muihin kehitysavun muotoihin verrattuna on todettu monissa yhteyksissä, kun vaikuttavuutta on arvioitu. Tansania esimerkiksi toimi mallimaana, kun avun vaikuttavuudesta annettiin niin kutsuttu Pariisin julistus maaliskuussa 2005.

***

Edellä mainittujen seikkojen perusteella on ilmiselvää, että suoran budjettituen muodossa apu on vähemmän ehdollistettua ja sidottua (eli vastaanottajaa ei vaadita hankkimaan tuotteita tai palveluita avunantajamaasta) kuin hankerahoituksessa.

Kun tarkastellaan kehitysyhteistyön osuutta Tansanian koko budjetista, huomataan kuitenkin, että iso osa avusta tulee edelleen hankekohtaisena rahoituksena. Esimerkiksi tilikautena 2002-2003 avunantajat kanavoivat 54 prosenttia rahoituksestaan hankkeisiin ja vain 30 prosenttia annettiin suorana budjettitukena.

Ahkeran kampanjoinnin ansiosta budjettituen osuus on sittemmin ollut kasvussa. Parhaillaan meneillään olevana tilikautena sekä budjetti- että hanketuen osuudet ovat 42 prosenttia. Loput 16 prosenttia menee niin sanottuun korirahoitukseen eli useamman tahon yhteisrahoittamiin hankkeisiin.

Vaikka edistystä on tapahtunut, ei vielä ole syytä riemuun. Esimerkiksi Nancy Birdsall ja Brian Deese Centre of Global Development -tutkimuskeskuksesta muistuttavat, että avokätisyys on hankerahoituksessa kaksiteräinen miekka.

Esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä Tansaniassa oli meneillään 1 500 hanketta - ja jokaisessa omat asiantuntijansa, konsulttinsa, hankintasopimuksensa, tilintarkastussääntönsä ja raportointikäytäntönsä. Vuosituhannen vaihteessa Tansanian valtiovarainministeriössä tehtiin 2 400 raporttia avunantajille joka neljännesvuosi ja pidettiin vuosittain tuhat kokousta.

Birdsallin ja Deesen mukaan lisääntynyt byrokratia ei ole tuonut juurikaan lisää rahaa: vuosina 1992-2002 Tansanian kehitysavun todellinen kasvu oli lähes nolla! Samalla avunantajien vaatimukset maan virkamieskunnan pätevimmälle ydinjoukolle heikensivät hallituksen kykyä valvoa maan omia varoja - joilla kehitysavun suuresta määrästä huolimatta katetaan valtaosa julkisista kuluista.

***

Koko maailmassa arvioitiin vuonna 2003 olevan avunantajamaita reilut 50, ja näillä yli 35 000 kehitysyhteistyöhanketta noin 150 köyhässä maassa. Tämä tarkoittaa 35 000 erillistä raportointi- ja arviointiprosessia. Lopputulos on se, että kehitysmaiden virkamiehet jatkavat tarpomista keskenään yhteensopimattomien hankkeiden suossa.

Jos tämä kerran on tiedossa, miksi jotkut avunantajat sitten ovat edelleen vastahakoisia vähentämään apunsa sitomista ja jämähtävät hankerahoitukseen?

Vastaus on se, että hankerahoitus on unilateralismia - yksipuolista ja yksin tekemiseen perustuvaa politiikkaa - puhtaimmillaan, ja rikkaat maat ovat edelleen skeptisiä suoran budjettituen edustamaa monenkeskisyyttä kohtaan.

Valaiseva tapaus on Yhdysvallat, unilateralismin mallimaa. Kouriintuntuvana esimerkkinä voi mainita, että esimerkiksi kaikkien yhdysvaltalaisten avustustyöntekijöiden ja konsulttien on lennettävä amerikkalaisilla lentoyhtiöillä, vaikka muilta yhtiöiltä löytyisi edullisempia lentoja.

Kirjoittaja toimii kehityspoliittisena sihteerinä Kepan Tansanian-toimistossa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.