Vieraskolumni

Kuka päättää kriisin ratkaisuista?

Köyhille maille tuputetaan talouskuuria samaan aikaan kun itse elvytetään. Saavatkohan kehitysmaat kesäkuussa New Yorkissa äänensä vihdoin kuuluviin?
Matti Ylönen
26.5.2009

ylönen.jpg

"Jos reuna-alueiden taloudet päästetään romahtamaan, tulevat myös rikkaat maat kärsimään", varoitti suursijoittaja George Soros Lontooseen huhtikuun alussa kokoontuneita G20-valtioiden johtajia Financial Times -lehdessä.

Ironista on, että reuna-alueilla – eli köyhimmillä mailla jotka ovat talouskriisiin syyttömiä – on tällä hetkellä hyvin vähän sananvaltaa omien talouksiensa kehitykseen. Talouskriisi lähti liikkeelle rikkaista maista ja myös kriisin ratkaisu riippuu rikkaiden maiden tahdosta.

Rikkaiden maiden ja nousevien talouksien G20 haluaa olla se ryhmä, joka määrää, mihin suuntaan maailmantalous tulee kriisin seurauksena kehittymään. Näistä pöydistä ei löydy Suomea eikä yhtäkään maailman köyhimmistä maista.

G20 on delegoinut valtaa eteenpäin erityisesti Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Köyhimpien maiden vaikutusmahdollisuudet jäävät siellä aivan yhtä pieniksi kuin G20:ssäkin. Vaikka valuuttarahastoa tarvitaan nopeaan kriisirahoitukseen, tulee sen rahanjakopolitiikasta kriisin myötä yhä oleellisempi kysymys.

Tähän asti IMF on ajanut tiukkaa talouskuuria vaikeuksiin ajautuville maille. Niiden pitää valuuttarahaston mukaan säästää ja leikata – samaan aikaan kun rikkaissa maissa elvytetään. Ei ihme, että monissa kehitysmaissa IMF:ää ei enää pidetä järin uskottavana.

***

Samaan aikaan kun rikkaat maat keskustelevat hoitokeinoista, ajautuu miljoonia jo valmiiksi köyhiä ihmisiä entistä syvemmälle köyhyyteen.

Monille kehitysmaille kriisi seuraa toistaan, vain etuliite vaihtuu ruoasta energiaan ja taloudesta ilmastoon.

Mustaa huumoriakin tilanteesta voi löytää, kun tilannetta on kuvattu kehitysmaiden "identiteettikriisinä": haasteita tulee koko ajan lisää, mutta köyhimpien maiden vaikutusmahdollisuudet pysyvät pieninä.

G20:n ja IMF:n roolia kriisin itseoikeutettuina ratkaisijoina on perusteltu niiden tehokkuudella erityisesti YK:hon verrattuna. YK:n poliittisia prosesseja voi kritisoida, mutta G-ryhmien ja valuuttarahaston ansioluettelo ei sekään ole kummoinen. Esimerkiksi rikkaiden maiden G8-ryhmä on vuodesta toiseen julistanut ilmastonmuutoksen olevan yksi pahimpia uhkia, joka vaatii nopeita toimenpiteitä. Konkreettiset teot ovat jääneet vaatimattomiksi.

***

Tehokkuuden ongelmat vaivaavat siis kaikkia maailmanjärjestöjä, eivätkä demokratia ja tehokkuus aina mahdu samaan lauseeseen.

Moni kommentaattori Maailmanpankin entisestä pääekonomistista Joseph Stiglitzistä lähtien on viime viikkoina todennut että kyseessä on "globaali kriisi, joka vaatii globaaleja ratkaisuja". Kehitysmaita ei tällöin ole varaa jättää sivuun.

Luonteva paikka talouskriisin kehitysvaikutusten käsittelyyn on YK:n talouskriisikokous New Yorkissa kesäkuussa. Jos köyhimmille maille ei nyt anneta sanavaltaa niitä koskeviin asioihin, uhkaavat kansainvälisen yhteistyön mahdollisuudet vaikeutua tilanteessa, jossa sitä eniten tarvittaisiin.