Vieraskolumni

Köyhyyden helpottaminen ei ole vaikeaa

"Köyhyyden helpottaminen on monimutkaista." Miksi tähän väittämään törmää jatkuvasti juuri nyt, kun köyhyys on lopulta päässyt takaisin kansainväliselle asialistalle?
Mary Robinson
24.10.2005

IPS -- Useimmissa aikamme polttavimmissa ongelmissa - aina ympäristötuhoista turvattomuuteen ja aseellisiin selkkauksiin - on taustalla köyhyys.

Siksi tuntui hyvältä, kun köyhyys nousi keskeiselle sijalle rikkaiden maiden G8-kokouksessa heinäkuussa ja YK:n huippukokouksessa syyskuussa. Sitä ei voida sivuuttaa myöskään Maailman kauppajärjestön WTO:n tärkeässä ministerikokouksessa joulukuussa Hongkongissa. Tulokset antavat kuitenkin odottaa itseään.

On aihetta kysyä, onko köyhyyden lievittäminen tosiaan niin mutkikasta. Minusta tuntuu, että tähän väitteeseen turvautuvat useimmiten poliitikot ja taloustieteilijät, jotka eivät halua vetää yhteyttä kehitysmaiden ahdingon ja rikkaiden maiden toiminnan välille.

Niin tehdessä heille selviäisi, että köyhyys voi olla ankara ja yksinkertainen asia, johon löytyy ilmiselvät lääkkeet.

***

Viime joulukuussa seisoin länsiafrikkalaisessa Malissa puuvillapellon laidalla keskipäivän läkähdyttävässä helteessä. Naiset ympärilläni uurastivat selkä kumarassa poimien puuvillaa. Vauva nukkui viereisessä ojassa muiden pikkulasten valvonnassa.

En nähnyt suojaa, puhdasta vettä, viemäriä tai edes päivänvarjoa, vaan ainoastaan varattomia mutta ylpeitä perheitä, jotka kamppailevat kovan kohtalonsa kanssa.

Heidän ongelmansa ei ole mutkikas, vaikkakin sillä on valtavia heijastusvaikutuksia. Köyhyys epää näiltä naisilta ja heidän perheiltään perusoikeudet: kunnollisen elintason, koulutuksen ja terveydenhuollon. Tähän on syynä Yhdysvaltain politiikka.

Aiemmin länsiafrikkalaiset kutsuivat puuvillaa valkoiseksi kullaksi. Sen tuottamilla tuloilla pystyi ostamaan ruokaa ja lääkkeitä ja lähettämään lapset kouluun. Puuvillan hinta lähti kuitenkin alamäkeen 1990-luvun puolivälissä, mikä johtuu paljolti Yhdysvaltain maatalouspolitiikasta.

Yhdysvallat tukee omaa puuvillantuotantoaan yli kolmella miljardilla dollarilla vuodessa. Tuesta 79 prosenttia menee suurimmille tuottajille, joita on kymmenen prosenttia kaikista.

Tuettu puuvilla on tulvinut maailmanmarkkinoille romahduttaen hinnat ja ajaen kurjuuteen kymmenen miljoonaa länsiafrikkalaista viljelijää.

Kun valtio maksaa yhdysvaltalaisille puuvillankasvattajille keskimäärin 331 000 dollaria vuodessa, länsiafrikkalaisten Beninin, Malin ja Burkina Fason viljelijät saavat olla iloisia 400 dollarista. Vaikka tuotantokustannukset ovat maailman halvimmat, köyhät valtiot joutuvat silti tukemaan alaa.

International Food Policy Research -laitoksen tutkimus osoitti, että 40 prosentin lasku puuvillan tuottajahinnoissa suisti yksin Beninissä 334 000 ihmistä köyhyyteen.

***

Vastaavia tragedioita tapahtuu muuallakin maailmassa, eikä Yhdysvallat ole ainoa syypää. Euroopan unionin maataloustuet kurjistavat esimerkiksi maidon- ja sokerintuottajia Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa.

Politiikan aiheuttamaa vahinkoa pahentavat Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin köyhille maille määräämät talouden rakennesopeutusohjelmat. Kun valtiot on pakotettu leikkaamaan sosiaalimenoja, vähävaraiset eivät pysty huolehtimaan lastensa terveydestä ja koulutuksesta.

Kansainvälisillä patenttisäännöillä on lisäksi evätty köyhiltä edulliset lääkkeet esimerkiksi aidsiin, joka surmaa Afrikassa 6 500 ihmistä joka päivä.

Vauraan maailman on aika hyväksyä globaalin aikamme etujen lisäksi siihen liittyvät vastuut, varsinkin kun oma politiikkamme on usein syynä toisten hätään.

***

Myötätunnon tulisi yhdistää maapallon asukkaita kaupan, kulttuurin ja tietoliikenteen ohella. Jos globalisaation saavutukset ja taakat aiotaan jakaa oikeudenmukaisesti, painopiste on siirrettävä taloudesta arvoihin ja etiikkaan. Myötätunnon sijasta puhuisinkin mieluummin tilivelvollisuudesta.

WTO:n Hongkongin kokoukselta sopii odottaa, että USA ja EU sitoutuvat luopumaan epäreilusta kauppapolitiikastaan. Vähemmän puhetta, enemmän tekoja - siinä yksinkertainen tapa helpottaa köyhyyttä.


Kirjoittaja on entinen Irlannin presidentti ja YK:n pakolaisviraston UNHCR:n johtaja. Nykyisin hän johtaa Realizing Rights: The Ethical Globalization Initiative -järjestöä.