Vieraskolumni

Korruptio tasa-arvoistaa

Korruptiolla alistetussa asemassa oleva yksilö tai ryhmä murtautuu ulos häkistään ja haastaa vallan.
Ville Luukkanen
5.2.2013

Arvostettu veteraanitutkija ja pitkän linjan ihmisoikeusaktivisti Ashis Nandy, nostatti kuluneella viikolla Intiassa myrskyn, joka pyyhkäisi tornadon vimmalla halki koko valtavan maan. Nandy möläytti Jaipurin kirjamessujen paneelikeskustelussa, että "useimmat korruptioon syyllistyvät ihmiset kuuluvat alimpiin kasteihin ja kastittomiin".

Nandy on Centre for the Study of Developing Societies-tutkimuskeskuksen entinen johtaja. Verkkomedian kaudella oikeustaistelijan töräytys levisi maailmalle valon nopeudella. Reaktiot tulivat yhtä nopeasti. Intian poliittinen eliitti puoluekannasta riippumatta vaati yhtenä miehenä (ja naisena) Nandyn päätä vadille: Törkeää, tukka pois ja linnaan! Nollatoleranssi moiselle vähäosaisimpien herjalle.

Vanha aktivisti ei ollut kääntänyt takkiaan. Hän sai uuden median antamalla viraalinosteella tahtomattaan heivattua pöydälle yhden suurimmista kehityksen kissoista: mistä kumpuaa tasa-arvo, mistä epätasa-arvo? Oikeasti. Nurinkurisella kommentillaan Nandy elävöitti vanhaa teesiä samojen sääntöjen soveltumisesta eri lailla eri (luokka)ryhmiin.

Intialaisten suuri enemmistö kuuluu alempiin kasteihin, kastitttomiin tai alkuperäiskansoihin. He ovat samoja ihmisiä, jotka jäävät kiinni yhteisten pelisääntöjen - lain - rikkomisesta. Heitä rangaistaan. He ovat korruptoituneita. Yhteiskunnan hallitsevat luokat, ylemmät kastit, eivät jää kiinni - mistään. Heitä ei rangaista. Eli he eivät ole korruptoituneita. MOT.

***

Havainto siitä, että hallitseva luokka yhtä aikaa luo säännöt ja nostaa itsensä niiden yläpuolelle, ei ole alkuperäinen. Nandyn teesin provokaatio on siinä, että pelisääntöjen rikkominen omaksi eduksi muiden kustannuksella, eli korruptio, ei välttämättä ole vahingollista. Se saattaa olla välttämätön vaihe todellisen kehityksen polulla.

Alistetussa asemassa oleva yksilö tai ryhmä murtautuu ulos häkistään ja haastaa vallan. Alhaalla oleva ryhmä liikkuu lähemmäksi ylhäällä olevaa. Epätasa-arvoa mittaava jana lyhenee. Tasa-arvo lisääntyy. Se ei lisäänny kauniilla puheilla ja sievillä kädenpuristuksilla, vaan alempaa ponnistavien ronskilla otteilla. Sääntöjen rikkomisella. Korruptiolla. Korruptio tasa-arvoistaa.

Nandyn ja muiden (post-)kolonialismin teoreetikkojen teeseistä voi olla montaa mieltä. Me suomalaiset tarkastelemme niitä yleensä kaukaa ulkopuolisina: Ei koske meitä. Puhukoon tämän maailman nandyt omille brahmiineilleen.

On tietysti helpompaa rationalisoida ja ulkoistaa pelottavalta kuulostavat vyyhdit muiden ongelmiksi. Peili on kuitenkin lähellä, jos siihen haluaa katsoa.

***

Yhdeksi kansalliskalenterimme säännölliseksi huippukohdaksi on  muodostunut esimerkiksi Transparency Internationalin kansainvälisen CPI-tutkimuksen (Corruption Perception Index) tulosten julkaisu kerran vuodessa. Siinä Suomi säännönmukaisesti kilpailee ykköspaikasta maailman vähiten korruptoituneena maana. Tulipa maailmanmestaruus tai hopea, tunnemme joka tapauksessa aina lämpimän hyvän olon tunteen koko kropassa.

Samalla naurahdamme lievästi vahingoniloisena CPI-pahnanpohjimmaisille, kaikenmaailman kongoille ja zimbabweille - hah, niinpä niin, tämähän tiedettiin, eipä universumissa mikään muutu, voi surkeudessa ikuisesti eläviä.

Nandylaisen näkökulman omaksuminen tarjoaisi mahdollisuuden toisenlaisiinkin tulkintoihin. Meidät suomalaiset voisi nähdä globaalina eliittikastina. Me kuulumme sääntöjen antajiin ja ylläpitäjiin. Koska olemme kirkasotsaisen korruptoitumattomia, pidämme sääntöjämme automaattisesti parempina ja hyväksyttävämpinä. Meidän prosessimme ovat oikeampia. Eihän millään Kongo-säännöillä pelaamisesta herranen aika tule mitään, eihän?

***

Nandylaisen näkökulman mukaan sillä ei ole merkitystä, olipa asia niin tai näin. Vain sillä on väliä, miltä todellisuus näyttää CPI-tutkimuksen alempien kastien ja kastittomien - sijat 50-200 - silmiin. Ja mitä siitä seuraa.

"Kastittomat" voivat olla jopa samaa mieltä meidän sääntöjemme paremmuudesta - hemmetin hyvä säännöstö, on vörkkinyt noille pitkään tosi hyvin. Mutta jos ne eivät auta konkreettisesti epätasa-arvon janan lyhentämisessä, peli muuttuu karvaamiseksi - sori mutta nää pykälät ei toimi meille nykytilanteessa, eikä me luoteta tohon sheriffiin.

Sitten ei enää neuvotella yhteisten pelisääntöjen sulavammasta noudattamisesta. Käynnistyy sääntöjen aktiivinen rikkominen. Koukkiminen ja taklaaminen. Se muuttaa pelin luonteen. Me kutsumme sitä pelin korruptoitumiseksi. Kaveri kutsuu sitä mahdollisuudeksi päästä tasoihin.

***

Nandy ei väitä, että mikään ryhmä kykenisi määrittelemään absoluuttisesti oikeita tai vääriä sääntöjä. Nandyn provokaatio laittaa eteemme ainoastaan yhden kivikovan kysymyksen: Jos olemme vahvemmassa asemassa, olemmeko valmiita vapaaehtoisesti "huonontamaan" sääntöjä tasa-arvon edistämiseksi?

Kysymys on pirullinen, koska siihen vastaaminen ei ole ensisijaisesti neuvotteluprosessi. Ennen neuvottelua uusista säännöistä tulee kamppailu oman pään sisällä: uskallanko päästää irti ja mennä virran mukana?

Paljon helpompaa on jättää sisäinen älyllinen ja eettinen kilvoittelu tekemättä: Yrittää kiertää se välttämätön kipu, mikä tulee vanhan irti repimisestä ja uuden paikalleen sovittamisesta. Korvata se vahvistamalla huutaen kirkuen uskoa oman kilven puhtauteen, omien sääntöjen ylivertaisuuteen. Niin kuin Intian poliittinen eliitti reagoi Nandyn möläytykseen.

Kirjoittaja on kehityspoliittinen sekatyömies, joka on työskennellyt neljällä mantereella järjestöhankkeissa, yksityisellä sektorilla ja valtioiden välisessä yhteistyössä. Luukkanen asuu nykyään Lusakassa Sambiassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.