Vieraskolumni

Konkistadorin pitkä varjo

Nicaraguan poliittinen kulttuuri on niin sidoksissa korruptioon, että nyt pohditaan tarvitaanko korruption vastaisessa taistelussa korruptiota.
Kimmo Lehtonen
17.7.2002



MANAGUA -- Eläköön liberaalit! Eläköön liberaalinuoret! Eläköön liberaalinaiset! Viva Arnoldo Alemán!

Jos joku luulee, että henkilökultti liittyy vain kommunismiin ja että Latinalaisessa Amerikassa se rajoittuu Viva Fidel! -huutoihin, on pahan kerran erehtynyt.

Tässä järjestyksessä nimittäin huudatettiin useaan otteeseen edustajaväkeä Nicaraguan liberaalipuolueen puoluekokouksessa heinäkuun alussa. Puheen välissä ja lopussa mantereen poliittisessa kulttuurissa suosittu juontaja tai rytmikapellimestari animador löi vielä pökköä pesään villiten väkeä rytmikkäillä huudoilla "Arnoldo, Arnoldo, Arnoldo"...



Liberaalien kokouksen käsikirjoitus toi monille menneet ajat mieleen. Varsinkin toukokuun 1979, jolloin liberaalipuolueen johtajan diktaattori Somozan kannattajat masinoivat mielenosoituksen, jossa huudettiin yhtä lailla rytmikkäästi: "Et sinä lähde, sinä jäät!" Vallankumouksen voitto oli kuitenkin enää vain päivien ja viikkojen kysymys, joten Somoza päätti uskollisista kannattajistaan huolimatta häipyä yhtenä aamuyönä vähin äänin maasta.

***

Rinnastuksesta pitävät monet, varsinkin nyt ex-presidentti Alemánin kanssa ilmiriidassa olevat nykyiselle presidentti Enrique Bolañosille uskolliset liberaalit, joille Alemánin häipyminen kuvioista ja mieluiten koko maasta olisi mitä suurin helpotus.

Somozan lailla Alemán valjasti presidenttikautenaan koko puolueen ja hallitusvallan kautta koko valtion palvelemaan itsensä, perheensä ja lähipiirinsä henkilökohtaisia tarpeita. Valtion varoja lasketaan Alemánin viisivuotisen kauden aikana kadonneen 600 miljoonaa dollaria, ja viikottain paljastuu Alemánin perheen salaisia tilejä, väärinkäytöksiä ja hämäriä kauppoja sieltä täältä. Hänen lähipiiristään kymmenkunta on jo nyt tutkintovankeudessa korruptiosta syytettynä, ja osa on karkuteillä maan rajojen ulkopuolella.

Mutta parlamentaarisesta koskemattomuudesta nauttiva Alemán on päättänyt taistella ja saa asian välillä näyttämään siltä, että hän on perheensä kanssa henkilökohtaisen ajojahdin kohteena. Alemán kyllä osaa puolustautua, ja hänen demagogintaitonsa ovat tallella. Hän luottaa symbolisen ja teatraalisen toiminnan voimaan saaden sillä myös tulosta aikaan liberaaliväen keskuudessa, vaikkakaan ei enää alkuaikojen malliin.

Muiden puoluekokouspuhujien jo luokitellessa Bolañosin ministereineen pettureiksi ja luopioiksi Alemánin ei tarvinnut kuin vetää kaikesta lopuksi yhteenveto totemalla lakonisesti, että "hallitus ilman puoluetta on alaston hallitus". Puoluekokouksessa hän käytti myös mielivertaustaan "sodassa ei vähennetä kenraaleja, vaan niitä lisätään" kuvaamaan puolueensa ja maansa tarpeita.

Molemmat pateettiset puheenparret olivat täsmäohjuksia, sillä niissä hän osuu täsmälleen Bolañosin akilleen kantapäähän. Bolañosilta puuttuu oman puolueensa poliittinen tuki, ja Alemán pitää ohjaksissaan parlamentin liberaaliryhmää, joka halutessaan torpedoi kaikki hallituksen esitykset. Niin on jo tapahtunutkin useaan otteeseen, kuten viimeksi uuden verolakiesityksen kanssa. Sen jäädyttäminen siirsi Kansainvälisen valuuttarahaston apu- ja lainapakettia kuukausilla.

***

Miksi Bolañosin tie on sitten niin kivinen? Miksi politiikan moraalia ja etiikkaa puolustava Bolaños ei saa taakseen varapresidentti José Rizon peräänkuuluttamia liberaalien "järjen ja etiikan" voimia, vaan Alemánin ympärillä pysyy iso osa puolueen johtoa ja lähes koko parlamenttiryhmä? Näin siitäkin huolimatta, että kaikkien tiedossa on Alemánin öykkärimäisen käytöksen lisäksi mitä räikeimmät väärinkäytökset, nepotismi ja toisaalta se, että kansa tukee lähes sataprosenttisesti Bolañosia ja vaatii Alemánia tilille rikoksistaan.

Alemán televisiossa



Politiikan tarkkailijan Aldo Díaz Lacayon mukaan Bolaños on jo hävinnyt ainakin pari erää politiikan areenalla korruptionvastaisessa taistelussaan ja hänen pitäisi nyt painaa päälle juridisella rintamalla. Tavallisen väen luottamuksen tasoa instituutioiden ja parlamentin kykyyn johtaa maata kuvaa huolestuttavalla tavalla äskettäin julkaistu mielipidetiedustelu, jonka mukaan yli puolet nicaragualaisista hyväksyisi korruptiotaistelun vauhdittamiseksi ja Alemánin vangitsemiseksi jo "Fujimorazon", parlamentin hajottamisen Perun ex-johtajan Fujimorin malliin.

Díaz sanoo suoraan, että Bolaños on ollut liian eettinen eikä ole "ostanut omaa parlamenttiryhmäänsä" ja siksi hän on jäänyt yksin ministereidensä kanssa. Díazin mukaan Bolañosin yritys mahduttaa politiikka ja etiikka samaan yhtälöön on mahdotonta Nicaraguan poliittisessa kulttuurissa, sillä ne eivät - suhdetermein kuvattuna - ole naimisissa keskenään.

***

Pitäisikö Bolañosin sitten korruptoida päästäkseen eteenpäin korruptionvastaisessa taistelussaan?

Monien mielestä kyllä, jos hänen tarkoituksenaan ei ole kertaheitolla muuttaa vuosisatojen aikana Nicaragusssa opittua poliittista kulttuuria.

Sen kantaisänä pidetään konkistadori Pedro Arias D'Avilaa, alias Pedrariasta, joka hallitsi tyrannimaisin ottein Nicaraguaa vuosina 1528-1531 valiten itselleen etuoikeutetun ja palveluksia toisilleen tarjoavan lähipiirin, aivan kuten Alemánkin teki lähes 500 vuotta myöhemmin. Molemmat loivat ympärilleen harvainvaltaan perustuvan oligarkian, joka jakoi keskenään yhteiskunnan vaikutusvaltaisimmat paikat käyttäen asemaansa henkilökohtaisen vaurauden kasaamiseen. Tämä kaikki tapahtui vaikutusvaltaisen katolisen kirkon siunauksella.

Nerokkaan kirjailijan ja sosiologin Oscar-René Vargasin mukaan Nicaraguassa on omittu sellainen poliittinen kulttuuri, jossa eliitin korruptiosta on tullut poliittisen taktikoinnin ydin ja jossa kaikenlainen apu on "ostettavissa" tai hankittavissa poliittisten lehmänkauppojen avulla. Harvainvaltaisessa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa järjestelmässä muiden mahdollisuuksien puuttuessa poliittisesta korruptiosta on tullut käytännön toiminnan ja hallitsemisen mekanismi.

Siksi, Vargasin mukaan, presidentistä – tai diktaattorista – on tullut Nicaraguan oloissa vallan keskiössä oleva erotuomari, joka sanelee pelin säännöt kuitenkin varmistaen, että joukkueet – ja kaverit - pysyvät pelissä mukana. Jokainen presidentti vuorollaan säätää mieleisensä lait ja vaatii niiden muuttamista joutuessaan oppositioon. Instituutiot jäävät heitteille, ja nekin jaetaan poliittisin sopimuksin, koska elitistisillä hallituksilla ja ylhäältä alas johdetuilla puolueilla ei ole elimellistä suhdetta demokraattisiin käytäntöihin ja ajatuksiin.

***

Alemánin kanssa aikoinaan poliittisella sopimuksella niin sanotun "epäpyhän allianssin" muodostaneet sandinistit hierovat nyt taustalla käsiään myhäillen ja yrittävät käyttää liberaalien sekasortoisen jakautumisen mahdollisimman nerokkaasti poliittisesti hyväkseen.

Vajaat kolme vuotta sitten tehdyn sopimuksen jälkeen puolueet ovat jo pistäneet lehmänkauppaan kuuluvilla henkilövaihdoksilla molempia hyödyttävään ojennukseen maan korkeimman vaalilautakunnan, valtiovaraintarkastuslautakunnan sekä maan oikeuslaitoksen. Sopimuksen taustalla oli myös kädenpuristus siitä, että molemmat lupasivat olla asettamatta toisiaan syytteseen korruptiosta.

Se oli perinteistä nicaragualaista politikointia "sulle, mulle, sulle" –pohjalta. Sen seurauksena sandinistipuolueesta lähti joukko liikkeen veteraaneja. Osa sopimuksen vastustajista erotettiin puolueen johtopaikoilta. Heidän mielestään tällaisen "epäpyhän allianssin" luominen vain valtapoliittisin motiivein oli mitä alhaisinta politiikkaa vasemmistopuolueeksi itsensä luokittelevalta sandinistipuolueelta.

Nyt sandinistit hioivat strategiaansa pitkään lausumatta juuri mitään Bolañosin kampanjasta, mutta heinäkuussa sandinistijohtaja Daniel Ortega siirtyi julkisesti Bolañosin taakse ja vaati samalla entistä sopimuskumppaniaan Alemánia syytteeseen. Sandinistijohtajista Tomás Borge on toisaalta Alemánin lailla vaatinut kansallista sopimusta pääpuolueiden kesken tilanteen rauhoittamiseksi. Presidentti Bolaños on kuitenkin kieltäytynyt tarjouksesta, sillä hänen mukaansa "korruptiosta ei neuvotella".

Paineet Alemánin, hänen perheensä ja esikuntansa vangitsemiseksi ovat kovat, ja presidentti Bolaños tarvitsee siihen sandinistien tuen. Siksi lieneekin selvää, että korruptiotutkintojen ulottaminen sandinistien 1980-1990–luvun toimiin on ainakin tällä erää poistettu asialistalta.

***

Nicaraguassa jos missä on historian valossa helppo todeta se, kuinka vaikeaa ja kivuliasta vallasta luopuminen on. Pedrarias luovutti valtansa vävylleen, konservatiivijohtajat tekivät samoin 1800-luvulla ja viime vuosisadan alkupuolella. Somozan perhe hallitsi yli 40 vuotta, sandinistipresidentti Ortega pyrkii edelleenkin presidentiksi hävittyään jo kolmet vaalit peräkkäin, Alemán sanoi presidenttikautensa lopulla pyrkivänsä uudelleen valtaan vuoden 2006 vaaleissa.

Valta näyttää olevan Nicaraguan poliittiselle eliitille kuin huumetta, joka laittaa valtaanpäässeen arvot ja periaatteet sekaisin. Todellisuuden taju hämärtyy ja kosketus arkielämään katoaa - aivan kuten esimerkiksi Ruotsin edesmennyt pääministeri Olof Palme varoitti sandinistikomentajia vierailunsa jälkeen jo 1980-luvun alussa, vain muutama vuosi vallankumouksesta.

Kun on kerran päässyt valtaan, siitä on pidettävä kiinni, ja jos siitä joutuu luopumaan, on taisteltava kaikin keinoin saadakseen sen takaisin. Ja jos ei koskaan ole ollut vallassa, on mietittävä millä keinoin siihen pääsisi käsiksi. Tässä taistelussa kaikki keinot ovat luvallisia ja periaatteet ovat haurasta paperia.

Vastaavaa raadollisuutta on valitettavasti muuallakin maailmassa - ei ainoastaan Nicaraguassa, jossa yli 20 vuotta sitten valtavin odotuksin seiniin kirjoitetut Viva la democracia! –iskulauseet ovat pahasti haalistuneet ja tuskin enää luettavissa.