Vieraskolumni

Väkivallaton Nicaragua, lintukoto

Nicaragua on keskiamerikkalaisittain turvallisuuden tyyssija, kun naapurimaa Honduras komeilee henkirikostilastojen kärjessä. Demokratian vaaliminen auttaisi pysymään kaidalla polulla.
Kirsi Chavda
3.9.2012

Liikennevalojen pähkinänmyyjät tunnistavat minut jo kaukaa ja ryntäävät kohti. Avaan auton ikkunan, ostan cashewpähkinät vakiomyyjältäni ja juttelen miesten kanssa kunnes valo vaihtuu vihreäksi. Yksi myyjistä jää motkottamaan etten koskaan osta häneltä, toiset kaksi nauraa hekottavat kollegalleen. Seuraavassa risteyksessä kännykänsuojusten myyjä moikkaa iloisesti samalla kun koulusta lintsaava pikkupoika viskelee palloja ilmaan kolikoiden toivossa. Työpöydän ääressä kuuntelen, miten vartija turisee ulkona leppoisasti naapuritalon vartijan kanssa.

Kehitysmaan ongelmista huolimatta Nicaraguan pääkaupungin Managuan arjessa on iloinen ja lämmin tunnelma. Ohikulkijalta saa halutessaan kommentin asiaan kuin asiaan. Lasten kanssa julkiseen puistoon mennessä huolettaa lähinnä kestävätkö keinut kasassa. Varastelu ei ole harvinaista, mutta se katsotaan oikeastaan uhrin syyksi, koska hän antoi varkaalle tilaisuuden.

***

Toisenlainen todellisuus laskeutuu hartioille kuin lyijyviitta 240 kilometrin päässä Hondurasin pääkaupungissa Tegucigalpassa. Odotan innoissani tapaamisia kymmenen vuoden takaisten työtovereiden ja ystävien kanssa. Jokainen kohtaaminen saa mielen astetta surullisemmaksi.

Entiset työtoverit kertovat, että yhteistyöhankkeet poliisin kanssa on lopetettu, koska poliisilaitos on läpeensä sotkeutunut järjestäytyneeseen huumekauppaan. Mitähän kymmenen vuoden takaisen poliisiprojektimme kumppanit puuhaavatkaan nykyisin? Työtoverini autoa kohti on ammuttu kenttämatkalla. Entisten kollegoideni välinen yhteishenki on vaihtunut hiljaiseksi epäluuloksi Hondurasin kolmen vuoden takaisen vallankaappauksen rintamalinjojen – tai kuviteltujen sellaisten – mukaisesti.

Työkaverini kuvailee, miten aiemman yhteistyökumppanin edustaja töytäisi häntä kaupassa ostoskärryllä ja solvasi petturiksi. Lapsenlapselle on vaikea löytää lastenhoitajaa, koska ihmisiin ei voi luottaa.

Kymmenen vuoden takainen ystävä ei halua päästää lastaan ostoskeskuksessa käytävälle leikkimään kidnappauksen pelossa. Uusia ostoskeskuksia on noussut useita — rakentaminen sopii hyvin rahanpesuun. Ystävälle tulee kiire lähteä kotiin hyvissä ajoin ennen pimeäntuloa. Keskusaukiolla istuskeleva mies pudistaa torjuvasti päätään, kun yritän aloittaa keskustelun hänen kanssaan. Liikennevalojen tuulilasin pesijän katse pysyy peruslukemilla. Ratkaisuvisioiden sijaan ystäviltäni pääsee vain raskas huokaus, kun kysyn miten väkivalta saataisiin maassa aisoihin. Mistä edes aloittaa, kun kaikki vallanpitäjät ovat enemmän tai vähemmän osallisina järjestäytyneessä rikollisuudessa?

***

Honduras oli Nicaraguaa väkivaltaisempi maa myös kymmen vuotta sitten, kun asuin siellä. Mutta nyt rajan yli Nicaraguaan astuessa tuntee saapuvansa turvallisuuden lintukotoon.

Nicaraguassa henkirikosten määrä sataatuhatta asukasta kohti on pysytellyt pitkään hieman yli kymmenessä hengessä. Vuonna 2010 se oli 13. Suomessa luku on kaksi, Yhdysvalloissa neljä. Honduras komeilee maailman henkirikostilastojen kärjessä: sadasta tuhannesta hondurasilaisesta 92 tapettiin vuonna 2011. Tapot ja murhat ovat lisääntyneet 50 prosenttia vallankaappausta edeltävästä vuodesta 2008 vuoteen 2011. Viiden päivän vierailuni aikana noin kahdeksan miljoonan asukkaan maassa tapettiin 100 ihmistä.

Keltään ei tunnu löytyvän varmaa selitystä sille, miten Nicaragua on onnistunut välttämään Hondurasia, Guatemalaa ja El Salvadoria koettelevan, huumekauppaan kietoutuneen väkivallan nopean lisääntymisen. Jotkut kiittävät poliisin yhteisöllistä otetta, toiset sandinistivallankumouksen aikaansaamaa kansallista omanarvontuntoa ja kolmannet epäilevät armeijan hoitelevan huumekaupan niin suvereenisti, ettei uhreja tarvita nykyistä enempää.

Toivon, että nicaragualaiset alkavat pitää demokratiastaan erityisen hyvää huolta. Silloin valtio ei menetä uskottavuuttaan niin kuin Hondurasissa, ja pähkinänmyyjäni voi puikkelehtia suu yhä leveämmässä hymyssä autojen keskellä.

Kirjoittaja työskentelee Kepan kehityspoliittisena työntekijänä Nicaraguassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.